Veistosten julkiset salat

Oliko toripolliisin mallina Piippo? Kenen näköinen on Aleksis Kivi? Antoiko vallesmanni leukansa Agricolalle?

Kaisu mikkola

OULU Kouluneuvos Sanni Karjalainen ei halua kuulua siihen koulukuntaan, joka näkee yhteisiä piirteitä akateemikko Oskari Jauhiaisen omassakuvassa ja tämän veistämässä Mikael Agricolan patsaassa.

Asia oli esillä Kalevan kulttuuriosastossa viimeksi Mikael Agricolan päivänä 9.4.

Jauhiaisen hyvin tuntenut eläkkeellä oleva rehtori kertoo mielellään tarinaa, jonka hän on kuullut Oskari Jauhiaisen säätiön kokouksessa mukana olleelta Paavo Kuivamäeltä.

Tarinan mukaan Jauhiainen oli kertonut Agricolan veistämisen aikoihin etsivänsä voimakasleukaista miestä. Tällaiseksi mieheksi mainittiin Paavo Kuivamäen isä, nimismies Matti Kuivamäki, jota Jauhiainen oli tarinan mukaan katsellut pitkään ja tarkasti, kiertänyt ja kaartanut.

Vaikka dokumentit eivät pidäkään vanhaa vallesmanni Kuivamäkeä Agricolan esikuvana, on eräs toinen vallesmanni kelvannut kuitenkin ainakin yhden patsaan malliksi.

Tuo vallesmanni oli viime kesänä edesmenneen kajaanilaisen kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen ensimmäinen appiukko, Paimion nimismies.

Oululaiset ehdottavat Piippoa

Mikkosen käsialaa on nimittäin Oulun toripolliisi, koko teknologiakaupungin inhimillisen historian symboli ja päällysmies.

Oululaisiin on kuitenkin juuttunut käsitys, että torilla 80-luvun loppupuolelta päivystänyt esiboterolaisen pyylevä patsas olisi näköispatsas jostakin Oulussa oikeasti vaikuttaneesta toripoliisista.

Erityisen suosittu ehdokas on ollut muhkeamuotoinen toripolliisi Mikko Piippo.

Kuitenkin toripolliisipatsaan tarina alkoi siitä, kun oululainen galleristi Kaija-Rita Koivisto eräänä talvipäivänä nosti Mikkosen ateljeessa Kajaanin Teppanassa yhden tämän monista pienoisveistoksista kämmenellensä, katsoi mukana ollutta toista oululaista, nyökkäsi ja henkäisi: ”Tässä se on!”

Vaikka Kaarlo Mikkonen kuulikin, mihin tarkoitukseen tästä pienoisveistoksesta pitää tehdä monumentaalisen kokoinen veistos, hän halusi kertoa, että mallina oli ollut hänen vaimonsa Railin isä, siis Paimion vallesmanni Pekka Repo.

Lopullisessa toteutuksessa veistos muuttui vain sen verran, että rähinäremmi, joka oli ollut alkuperäisessä pienoisveistoksessa väärinpäin, vaihtoi lopullisessa versiossa olkaa.

Opettajan koulutuksen saanut Raili Mikkonen on nykyään myös kuvanveistäjä, jonka etenkin Kuusamon kansanopiston kesäkurssilaiset ovat oppineet hyvin tuntemaan. Hän on palannut juurilleen ja kuuluu nykyään Salon Taiteilijaseuraan.

Hellaakoski joutui Kiveksi

Pekka Rönkön kirjoittamassa Oskari Jauhiais-kirjassa kerrotaan, miten Jauhiainen aikanaan kursaili Agricola-tilausta ja taisi ehdotella sitä Wäinö Aaltoselle.

Aaltonen kuitenkin oli tarinan mukaan sanonut, että koska hän on joutunut veistämään patsaan jo yhdestä sellaisesta suurmiehestä, josta ei ole aikalaiskuvia säilynyt, hän ei enää ole kiinnostunut Agricolasta.

Aaltonen puhui tuolloin Aleksis Kiven patsaasta, joka sijaitsee Helsingin Rautatientorilla.

Toisenkin Aleksis Kiven patsaan hän on veistänyt. Se sijaitsee Tampereen vanhan kirjastotalon edessä, ja siinä muusat seppelöivät runoilijaa.

Tuolloin Aaltonen käytti Kiven mallina sisarensa Lempin miestä, runoilija Aaro Hellaakoskea, joka monesti muulloinkin joutui lainaamaan Aaltosta miellyttävää profiiliaan tälle. Tosin Hellaakosken perhe oli tottunut olemaan Wäinö Aaltosen mallina. Onhan Lempi-sisar se nainen, joka seisoskelee eduskuntatalossa selkänsä vallanpitäjille kääntäneenä lapsi sylissään.

Yksityiskohta Tampereen kirjastotalon patsaasta eli runoilijan pää kuuluu myös Kalevan taidekokoelmaan, johon se hankittiin kuvanveistäjä Aaltosen pojalta, professori Matti Aaltoselta.

Ei Piippo vaan Repo. Vuonna 1987 valmistuneen Oulun toripolliisin mallina ei ole ollut yksikään kaupungin oikeista toripolliiseista vaan kuvanveistäjä Mikkosen appiukko.

Arkisto

Hellaakoski tuurasi Kiveä. Aaro Hellaakoski kuten koko hänen perheensä joutui useinkin Wäinö Aaltosen malliksi, taipumaan jopa Aleksis Kiveksi. Yksityiskohta Tampereelle vuonna 1927 valmistuneesta veistoksesta.

Tapio Maikkola

Artikkelin lähde Kaleva