Museo lähes täysin uusiksi

Sykemittari ja kännykkä perusnäyttelyyn, tervavene ja vaivaisukko varastoon

Anne Laitinen

OULU Pohjois-Pohjanmaan museolla alkaa perusnäyttelyjen uudistamisurakka olla aivan loppusuoralla. Alkutekijöissään on enää vain puolikas alakertaa. Kaksi muuta Ainolan kerrosta ovat jo lähes esittelykunnossa.

Viimeistenkin vielä remontin melskeeltä suojassa olevien esineiden on määrä olla vitriineissään loka-marraskuun vaihteessa, jolloin pysyvät perusnäyttelyt avataan yleisölle liki kahden vuoden tauon jälkeen. Tarkka avajaispäivä riippuu siitä milloin prahalainen 1600-luvun kristallinäyttely ennättää Ouluun.

Museo ei ole entisellään. Vaikka mitään ei varsinaisesti ole ostettu lisää, on entistä yhdistelty uusin tavoin, ja tuotu tavaraa varastosta.

”Kokonaisuuden sanoma on varmasti muuttunut. Entisen näyttelyn purkaminen mahdollisti erilaisten painotusten ja näkökulmien valinnan. Esimerkiksi toisessa kerroksessa ei enää takerruta huonekalujen muotoilun kehittymiseen ja tyylihistoriallisiin seikkoihin, vaan sukelletaan elämiseen ja asumiseen, josta esineet kertovat”, museonjohtaja Ilse Juntikka luonnehtii.

Entiset, 15 vuoden ikään ehtineet perusnäyttelyt vedettiin lähes kokonaan maan tasalle. Koskemattomaksi on jätetty vain kolmannen kerroksen Lapista kertova osasto. Ainutkertaista ei ole syytä purkaa, sanoo Juntikka.

Entisistä näyttelyrakenteista pystyyn on jätetty vain aidot puutalojen seinät Oulun historian osastolla. Apteekkarin huoneisto on ennallaan lautaseinien takana. Sen naapurin ikkunoista näkee uuteen Pekurin kultasepän verstaaseen.

Keskeneräisintä on alakerrassa, jonka lippuluukun puoleisessa salissa ovat vitriinirakennelmat vielä tekeillä. Parin viikon kuluttua siellä ryhdytään asettelemaan paikoilleen esihistoriasta sekä metsästys- ja maataloudesta viestiviä esineitä. Aikaa se vie kuukausikaupalla. Toistaiseksi työmaan ainoa vihje tulevasta on maalattu hirsiseinä, osa savupirttiä. Tuloaan osaston yhteyteen tekevät vielä museokauppa sekä pieni kahvio.

Kerronta yltää 1990-luvulle

Oulu on saanut museoon uutta historiankuvausta parinkymmenen vuoden verran. Nyt kerronta ulottuu 1990-luvulle asti. Teollisuus huipentuu näyttelyssä sykemittariin, linja-auton kortinlukulaitteeseen ja kännykkään. Uusi on myös liikenne-nurkkaus, jonne laitetaan rinnatusten hevosvetoiset vaunut ja Harley Davidson -moottoripyörä.

Museossa on sitä valmiimpaa mitä ylemmäs portaita noustaan. Yläkerran lähestulkoon valmiilla merenkulkuosastolla raikaa jo uusi ääni, lokin kirkuna. Museon ääni- ja valomaailmat on uusittu täysin. Sotahistorian ohessa kumuavat sotilaiden marssiaskeleet. Oulun tulipalon liekit kohisevat ensimmäisessä kerroksessa.

Asentamatta ovat vielä laitteet laajoja multimediaesityksiä varten. Niitä voi lopulta silmäillä joka kerroksessa.

Moni tavara odottaa turvallista hetkeä siirrolle varastosta. Kääreissä pidetään myös muun muassa merenkulkuosaston laivatauluja.

Moni tavara ja aihe on muuttanut kerrosta ja asiayhteyttä. Merenkulkuosastolle on tuotu koko tervateema alakerrasta. Myös uittoon ja vientiin liittyvät seikat linkittyvät toisiinsa aiempaa selkeämmin.

”Vaikka aihepiiri voikin olla sama kuin ennen, osastojen tekemisessä on käytetty uusinta tutkimusta, valittu erilaisia näkökulmia ja esineitäkin on vaihdettu. Tutkimuksessa on pyritty unohtamaan se mitä meillä on ollut aiemmin perusnäyttelyssä”, Juntikka kertoo.

Punaisena lankana halki museon kulkee Oulun vaurauden ja huippukauden, tervaporvarien 1880-luvun esittely.

Toisessa kerroksessa asumisen kuvaus etenee aina 1970-luvulle, josta malleina ovat keittiö ja opiskelijan huone. Ne on koottu museon kokoelmista.

Tiernapojatkin pääsevät esille

Uusia tavaroita museo ei ole hankkinut, mutta varastosta on tuotu lukuisia esineitä, joita ei aikaisemmin ole nähty perusnäyttelyssä. Lahjoituksina museo on saanut asusteita ja hopeaa, kuten Strandbergin 1800-luvun hedelmäkorin. Uutta tietoa on kerätty runsaasti, uutena tulokkaana ovat ainakin tiernapojat.

Osa näytteillä olleista, tutuiksi käyneistä tavaroista joutaa pysyvästi varastoon. Lähtö tulee muun muassa tervantuoksuiselle kookkaalle meriveneelle sekä kirkkohistoriasta kertovalle parimetriselle vaivaisukolle. Toistaiseksi puumies odottaa varastointia käytävässä pussi päässään.

”Jos vain on mahdollista, esineitä on syytä vaihtaa. Ensisijaisesti ajatellaan esineistön säilymistä”, Ilse Juntikka selvittää.

Remontti on työllistänyt koko museon henkilökunnan ja liudan rakentamisen ja valaisun ammattilaisia.

Ylitsepääsemättömiin ongelmiin ei Juntikan mukaan ole törmätty. Henkilöstö on taipunut jopa pieniin keksintöihin. Eniten päänvaivaa lienee ollut tekstikalvoista, joista on tehty valaistuja tietoiskuja.

”Meillä on työn aikana ollut lentävänä lauseena: `Keksi jotain!' Ja aina kyseinen henkilö on keksinyt. Henkilökunta on ylittänyt itsensä moneen kertaan”, Juntikka kiittelee.

Museon johtaja ei peittele tyytyväisyyttään jo nähtävillä olevaan perusnäyttelyyn. Hän näkee sen tähänastisista parhaaksi.

”Valmis tuotos tuntuu hyvältä, kypsältä”, hän sanoo.

Ilse Juntikka vakuuttaa näyttelyn kestävän aikaa pitempään kuin viisi vuotta, jota alalla pidetään nykyisin hyvänä uusiutumisen tahtina.

”Kun perusnäyttely rakennetaan huolellisesti, voi tiettyjä osia uudistaa aika ajoin. Tiettyä verenvaihtoa täytyy tapahtua. Mutta tällaisen ruljanssin käynnistämisessä joka viiden vuoden välein on kyse huonosta suunnittelusta.”

Artikkelin lähde Kaleva