Muutakin kuin kukkoja

Taidenäyttely

Anu Sandelinin akvarellinäyttely Merkkejä ArtDiana, Helsinki, 21.4. saakka.

Oululaista Anu Sandelinia ei voi enää kutsua harrastajamaalariksi, sillä elämä on kuljettanut hänet sellaiseen vaiheeseen, että hän on nyt päätoiminen kuvantekijä.

Sandelin on itse asiassa muovannut kuvataiteilijan karriäärinsä samaan tapaan kuin monet maineikkaat naivistit, jotka vasta porvarillisesta ammatistaan eläkkeelle jäätyään saattoivat heittäytyä täyspäiväisiksi taiteilijoiksi. Sellaisia olivat mm. rakastetut lappilaiset, jo edesmenneet Lea Kauppi ja Andreas Alariestokin.

Sandelin ei ole mainittujen esimerkkien tapaan missään nimessä naivisti, mutta tarkasti ja tietoisesti hänkin rajaa oman osaamisalueensa: ensinnäkin hänen tekniikkansa on vesiväri ja toiseksi hänen aihemaailmansa on ollut niin kukkokeskeinen, että hän on niittänyt mainetta jo sillä.

Parhaillaan Helsingissä avoinna oleva näyttely paljastaa, ettei Sandelin halua olla pelkkä kukkomaalari. Ei, sillä hän maalaa kanojakin mutta myös maisemia ja käytettyjä kenkiä.

Maisemat ovat vetisiä. Niissä riittää rantaa, pitkää horisonttia, kallioita, vettä, jäätä, lunta tai veneitä.

Kenkärajat, joiden rivistö tervehtii näyttelyyn tulijaa jo ovelta, jotta tämä ihan varmasti löytäisi Sandelinista muutakin kuin kukkomaalarin, ovat lähisukulaisia Iin entisen ruustinnan Kaija Elon vesivärimaalauksille. Jopa niin paljon, että tulija pikasilmäyksellä heittäytyy hetkeksi arvelemaan, että meneillään on Elon ja Sandelinin yhteisnäyttely.

Vaikka Sandelin maalaa värikkäitä rotuja edustavia, välistä lähes yliluonnollisen kokoisia kukkoja, hänen märän pensselin akvarellitekniikkansa on aina suosinut haaleita sävyjä.

Kukkojen heltat eivät hehku eivätkä pyrstösulat loista, vaan kaikki on hieman haalistunutta tai murrettua.

Teoksiin on tullut mukaan dialogia ja lisää huumoria. Hyväntulisuuden takuuna ovat absurdisti liioittelevat inhimilliset lisät, joita Anu Sandelin sijoittaa kukkoihinsa ja näiden kanoihin. Eräs tämäntyyppisistä on näyttelyn varsinainen herkkupala Minullakin on sanottavaa -niminen, jossa sommittelullinen keskus sijaitsee virkeässä ja aktiivisessa kanassa.

Ruhtinas, Vaskipuhaltajat ja Peitetyt soinnut ovat sielullista sukua naivismille, sillä niiden lisäarvoon kuuluu naivisteille tuttuun tapaan verbaalinen tarina - tosin ei kuvitusmaisesti, koska kysymyksessä ovat itsenäiset teokset.

Kaisu Mikkola

Kanta-asiakas Oulun Uudella Seurahuoneella. Anu Sandelinin kookas kukkomaalaus on nimeltään Ruhtinas.

Artikkelin lähde Kaleva