Monipuolinen Pakkala

Liisi Huhtala

OULU Oskari Jauhiaisen Pakkala-patsas on Vaaranpuistossa, maisemassa, joka totutusti liitetään Teuvo Pakkalaan.

Itse asiassa Pakkala on hyvä esimerkki siitä, miten eri lailla kukin aika kirjaa lukee. Kirjoilla on elämänkaarensa. Ensin oli Vaaran köyhyyden realistinen kuvaaja, lapsipsykologi ja Tukkijoella-näytelmän kansankuvaaja, jonka tuotannossa Pieni elämäntarina (1902) näytti myöhäiseltä kummitukselta.

Nykyään Pientä elämäntarinaa arvostetaan ensimmäisenä modernina romaaninamme, jossa ihmisen sisäisen sirpaleisuuden kuvaus on viety muodon tasolle.

Kuva vaatii lavantamista

Samoihin aikoihin kirjoitettu näytelmä Kauppaneuvoksen härkä osoittaa Pakkalan viehtymyksen absurdiin ja groteskiin ihmissuhdekomiikkaan. Näytelmää edeltäneessä proosaversiossa pikkukaupunkia terrorisoiva härkä oli vielä härkä, näytelmässä jo monitulkintainen symboli.

Kuten nähdään, vaaralaisrealistin kuva vaatii laventamista. Kirjailijan takaa löytyy monipuolinen vaikuttaja.

Oli taitava valokuvaaja, joka teki poikiensa kanssa seikkailuelokuvan vuoden 1918 tapahtumista (Sotapolulla), musiikkimies, pikakirjoituksen puolestapuhuja, suomentaja, suomalaisuuspoliitikko ja intomielinen opettaja, Oulun hiihtojen puuhamies ja uimari.

Oulussa Pakkala kokeili upseerin, Sangin tilan hoitajan ja toimittajan uraa. Velat ajoivat hänet lopulta Kokkolaan, ensin köysitehtaan kaupparatsuksi, sitten opettajaksi.

Harva ymmärsi

Aikalaisista vain harva - Juhani Aho, Johannes Linnankoski - ymmärsi Pientä elämäntarinaa. Muuten virkku Eino Leinokin vaikersi, ettei kertoja kerro, mitä Esteri oikein meinaa ja miksi.

Vasta myöhemmin 1900-luvulla totuttiin lukemaan katkelmaisia romaaneja, joissa liikutaan ihmisen pään sisällä ja joissa lukijan on itse tehtävä johtopäätöksensä.

Maija-Liisa Bäckströmin toimittamat Pakkalan kirjeet (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1982) näyttävät hauskasti, ettei Pakkala itsekään ihan ymmärtänyt, mitä oli kirjoittanut.

Pieni elämäntarina oli hänelle rakas ja raskas kirja, jonka takia oli istuttava persetantturissa koko harvinaisen kuuma kesä 1901.

Juhani Siljolle Pakkala vakuutti kirjoittaneensa juoniromaanin, joka kertoo ensirakkauden voimasta Esterin elämässä. Kun hän on sille uskoton, hän tuhoutuu. "Esteri on aivan täysi vastakohta naisille, jotka vaihtavat miehiä kuin vaihdetaan hevosia markkinoilla."

Saman tien Pakkala ehdottaa selventävänsä hämäriä kohtia mahdolliseen toiseen painokseen ja arvelee olleensa turhan suppea. "Lukija ei ehdi nähdä tarpeeksi selvään syitä."

Täydellisyyteen pyrkivällä Pakkalalla oli taipumus korjailla tekstejään, eikä aina tekstien parhaaksi. Nykylukijoitten onneksi hän ei saanut tilaisuutta selkeyttää Pientä elämäntarinaansa.

Niinpä meille jäi romaani, joka palkitsee vain myötämielisen lukijan, kuten jo Juhani Aho oivalsi.

Tango möisi paremmin. Jatkuvasti velkainen Pakkala tuskitteli 1914 Juhani Siljolle sitä, ettei hänen lapsinovellejaan osteta. Jos kokoelman ristisi Tangoksi, "niin koko painos menisi kuin vesi kuumille kiville".

Artikkelin lähde Kaleva