Elias Lönnrot ja Oulu

Pertti Karkama,

OULU Valmistuttuaan lääkäriksi 1830-luvun alussa Elias Lönnrot toimi Oulussa piirilääkärin viransijaisena ja tutustui tänä aikana ensimmäisen kerran pohjoisen Suomen elämänolosuhteisiin.

Lönnrot tutustui kaupungin elämään ja useisiin oululaisiin ja joutui näin kosketuksiin aivan toisenlaisen elämismaailman kanssa kuin aikaisemmin kotiseudullaan ja opiskellessaan Turun akatemiassa. Hän ystävystyi useiden oululaisten porvareiden ja kulttuurihenkilöiden kanssa ja oli sittemmin heidän kanssaan kirjeenvaihdossa.

Oulu näytteli Lönnrotin elämä sittemmin läheistä osaa. Kajaanissa hän tutustui oululaisen värjärimestari Elias Piponiuksen tyttäreen Mariaan, joka työskenteli siellä oululaisen sahan talouden ja kaupan hoitajana.

Marian äiti oli Anna Jacobina Snellman, Snellmanien kuuluisan kauppiassuvun jälkeläinen ja sitä kautta tulevan kansallisfilosofin Johan Vilhelm Snellmanin serkku. Vuonna 1849 Lönnrot solmi Maria Piponiuksen kanssa avioliiton.

Maria oli tutustunut käytännössä oululaisen kaupan ja merenkulun kansainvälisiin yhteyksiin, sillä hän oli purjehtinut kolmisen vuotta vanhemman sisarensa kanssa tämän miehen Isaac Gustaf Selinin laivalla.

Lönnrotin tulevan ajattelun kannalta oli merkittävää, että hänen vaimonsa liittyi sittemmin heränneisiin. Alunperinhän Lönnrot oli suhtautunut herännäisyyteen varsin varauksellisesti. Maria edusti oikeastaan sitä Oulussa vallalla olevaa henkeä, joka vaikutti merkittävällä tavalla osaan Lönnrotin tuotantoa.

Nuori sivistyneistö

Oulu oli aina 1600- 1700-luvulta lähtien ollut maan johtavia kauppa- ja merenkulkukaupunkeja ja samalla vilkas koulu- ja kulttuurikeskus. Oululaisen kulttuuriporvariston piirissä oli jo varhain autonomian ajan alussa saanut jalansijaa kansallinen ajattelutapa.

Nuoret oululaiset sivistyneistön edustajat olivat jo vuonna 1828 perustaneet Oulun Wiikko-Sanomat, josta tuli yksi Lönnrotin suomenkielisen kirjoittelun tärkeä julkaisukanava. Myös Lönnrotin perustama ja julkaisema Mehiläinen (1836-1838) ilmestyi Oulussa.

Lehtien julkaisun mahdollisti Christian Evert Barckin vuonna 1828 perustama kirjapaino, joka sittemmin harjoitti myös kustannustoimintaa. Wiikko-Sanomat lakkasi ilmestymästä vuonna 1842, mutta aloitti jälleen vuonna 1852, jolloin Lönnrotista tuli parin vuoden ajaksi sen toimittaja.

Lönnrotin Mehiläisessä ja Oulun Wiikko-Sanomissa julkaisemien kirjoitusten punaisena lankana oli kansanvalistuksen ja kansalaiskasvatuksen ajatus. Hän pyrki kasvattamaan työteliäitä kansalaisia, jotka kykenisivät ottamaan vastuun työnsä ja toimintansa kansallisesta, etenkin taloudellisesta merkityksestä.

Lönnrotin ajattelun juuret ovat löydettävissä 1700-luvun hyödyn ja valistuksen aikakauden, Porthanin ajan, aatteista ja opeista. Hänen lehtimiehen toimintansa eräänä edeltäjänä voidaan pitää Antti Lizeliuksen Suomenkielisiä Tietosanomia, siis ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä.

Lönnrotin Oulun Wiikko-Sanomien taloudellisissa kirjoituksissa vuosina 1852 ja 1853 kiinnittää huomiota myös opillinen sukulaisuus toisen Pohjanlahden rantakaupungin, Kokkolan merkkimiehen Anders Chydeniuksen tuotannon kanssa. Aatteellinen yhteys myös valistuneen kulttuuripapiston hyötyajatteluun on ilmeinen.

Edeltäjien kansallinen ajattelu oli luonteeltaan varsin käytännöllistä. Oppineiden kiinnostus kansaa, kansan elämää ja kansankieltä kohtaan ei johtunut niinkään nationalistisesta innostuksesta kuin fysiokraattisista talousopeista. Fysiokraattien mukaan kansakuntien vauraus perustui, ”luonnollisten” elinkeinojen, etenkin maanviljelyn ja vuorityön ja siksi alkuperäisen työn tuottamalle arvolle. Kansan isänmaallisuuden edellytettiin olevan vaurautta lisäävää arkista uurastusta.

Lönnrot joutui lääkärin toimessaan kiinnittämään huomiota kansan elintapoihin. Kansan elämismaailmassa oli tapahtumassa 1800-luvulla suuria muutoksia, eivätkä vanhat tiedot ja arvot enää päteneet samassa määrin kuin ennen.

Luottamus järkeen

Pääosin rahvaalle tarkoitetuissa Mehiläisen ja Oulun Wiikko-Sanomien kirjoituksissa Lönnrot levitti valistavaa tietoa, joka täydentäisi perinteisiä tapoja ymmärtää todellisuus ja toimia siinä. Samalla hän julkaisi kirjoituksia, jotka levittivät tietoa kansankulttuurista ja muinaishistoriasta.

Kaiken takaa erottuu valistusaatteen mukainen luottamus ihmisjärkeen, ihmisen kykyyn harkita tekojensa seuraamuksia ja vapautua näin luonnon pakosta. Lönnrotin eettisenä periaatteena taas oli muuttaa uusia olosuhteita vastaavaksi se agraarisen työyhteisön vanha eettinen periaate, että jokainen on oman onnensa seppä ja että sen joka ei tee työtä ei pidä myöskään syömän.

Jokainen ihminen on Lönnrotin mukaan Jumalan hänelle antamien pysyvien ominaisuuksien mukaisesti määrätty tiettyyn asemaan ja paikkaan yhteisössä ja työelämässä. Koska ihmisessä vaikuttavat myös kielteiset, ”törkeät” ominaisuudet kuten laiskuus ja ahneus, hänen on toteltava Jumalan säätämää ja pyhissä kirjoissa, etenkin Raamatussa, postilloissa ja virsikirjoissa ilmoitettua kristillistä etiikkaa.

Vaikka Lönnrot Oulun Wiikko-Sanomien toimittajana 1850-luvun alussa kirjoittikin jokseenkin kaikki lehden kirjoitukset ja oli vastuussa niiden sisällöstä, ne eivät olleet kovinkaan omaperäisiä ja itsenäisiä. Hän oli perehtynyt tuona aikana etenkin Ruotsissa julkaistuihin valistushenkisiin julkaisusarjoihin, kuten Läsning för folket ja Teknologen. Myös Suomessa oli alkanut tuolloin ilmestyä vastaavanlaisia kirjasia.

Christian Edvard Barckin kustantamana ilmestyi Oulussa vuonna kirja nimeltä Rikkauden Awain ja Onnen ohjat, eli Wanhan Richardin keinot Kaikkinaiseen Menestykseen. Kirjoituksista päätellen Lönnrot tunsi kirjan ja oli omaksunut sen perusajatukset.

Teos oli ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1826 Turussa ja ilmestyi sittemmin useina laitoksina sekä 1800- että 1900-luvuilla. Teos oli suhteellisen vapaa käännös kuuluisan amerikkalaisen kansanvalistajan ja ideologin Benjamin Franklinin Poor Richards Almanachin -sarjan kertomuksista ja kirjoituksista.

Franklinin taloudelliset ja eettiset periaatteet pohjautuvat uskomukseen, että jokaisella ihmisellä on nykyaikaisessa yhteiskunnassa yhtä hyvät mahdollisuuden aineellisen vaurauteen ja että varakkuus ja raha ovat siksi ihmisarvon mittoja. Johtava käytännön toiminnan ohje on Franklinin mukaan, että aika on rahaa ja että se on siksi käytettävä työhön.

Protestanttinen moraali

Eettis-uskonnolliset periaatteet erottuvat selvästi niissä ajatuksissa, joita Lönnrot esittää lasten kasvatuksesta useissa Oulun Wiikko-Sanomien kirjoituksissa, esimerkiksi kirjoituksessa Lasten vanhempien luettava vuonna 1853.

Lönnrot nojautuu tässä merkittävältä osin Jeesus Siirakin kirjaan. Jeesus Siirak neuvoo kirjassaan: ”Notkista hänen [lapsen] niskansa nuorena, ja pehmitä hänen kupeensa lapsena ollessa, ettei hän jäykistyisi ja olisi sinulle tottelematon.” Jo Luther oli nostanut Jeesus Siirakin kirjan tärkeään asemaan protestanttisen moraalin rakennuksessa.

Protestanttisen työmoraalin periaatteet Lönnrot esittää selvimmin kirjoituksessa Kosken Jaakon eropuhe palvelukseen lähtevälle pojallensa. Palkollisen on Lönnrotin mukaan tunnettava kiitollisuutta työnantajaa kohtaan siitäkin huolimatta, että tämä kohtelee häntä huonosti ja maksaa huonon palkan.

Työnantaja nimittäin tarjoaa palkolliselle mahdollisuuden palvella Jumalaa parhaalla mahdollisella tavalla, tekemällä työtä niiden kykyjen ja tietojen mukaisesti, joita hänelle on Jumalan armosta suotu.

Protestanttisen työetiikan vaikutus taloudelliseen toimintaan ja talouselämään näkyy selvimmin Oulun Wiikko-Sanomien valistavassa kertomuksessa Rahasta ja säästöpankeista (1852). Tässä kirjoituksessaan Lönnrot esittää suorin sanoin franklinilaisen ajatuksen, että aika on rahaa.

Ajan käyttöä ei enää mitata vain työn konkreettisilla tuloksilla vaan rahalla. Näin raha hyväksytään myös ihmisarvon mitaksi. Periaate merkitsi suurta mullistusta kristillisessä moraaliopissa, johon oli perinteisesti kuulunut käsitys mammonan turmiollisesta vaikutuksesta ja rikkauden vääryydestä.

Aika, voima ja taito ovat Lönnrotin mukaan menestymisen pääehdot. Osaaminen ei edellytä lainkaan vapaita yksilöllisiä arvovalintoja, joita uushumanistit edellyttivät. Osaajan on vain hyväksyttävä protestanttisen työetiikan perusteet ja usko Jumalan säätämään järjestykseen ja toimittava omassa elämässään harkiten sitä, mitkä teot johtavat taloudellisen hyödyn kannalta parhaisiin seuraamuksiin.

Rehellisyys kaupassa

Edellä mainituissa kirjoituksissaan Lönnrot kiinnittää pääasiallisen huomionsa työn ja tuotannon ongelmiin. Sen sijaan Wiikko-Sanomien kirjoituksessa Rehellisyys kaupassa vuonna 1852 hän käsittelee kaupankäynnin moraalisia ongelmia. Talouden vapautuessa ja liberaalimman ajattelun saadessa jalansijaa jälkimerkantilistisen järjestelmän sisällä alettiin yleensäkin kiinnittää huomiota rahan, vaihdon ja markkinoiden kysymyksiin.

Talonpoikien myydessä tuotteitaan kaupungin porvareille jälleenmyyntiin heidän oli varsin vaikeaa ymmärtää nykyaikaisen raha- ja tavaratalouden lakeja. He ihmettelivät, millä perusteella markkinoille tuotetun tavaran arvo, hinta määräytyi, ja saattoivat siksi usein, eikä aina syyttä, epäillä petosta.

Rehellisyys kaupassa -kirjoituksessa keskustelee kaksi talonpoikaa, Olli ja Kristo, jotka ovat viemässä tuotteitaan kaupungin kauppiaille edelleen myytäväksi. Kysymys on eettisestä ongelmasta, saako talonpoika oman etunsa vuoksi kohtuullisessa määrin petkuttaa häntä huijaavaa kaupungin kauppaporvaria vai onko hänen tässäkin noudatettava kristillisen moraalin periaatteita.

Lönnrot siteeraa moraalisena peruslähtökohtanaan jälleen Jeesus Siirakkia, joka kirjassaan julistaa ”Niin kuin vaaja tungetaan kahden kiven välille muuriin, niin tunkee myös synti myyjän ja ostajan välille.” Kristo, rehellisempi talonpojista, vetoaa kuitenkin kristillisen etiikan kultaiseen sääntöön: ”Kaikki mitä te tahdotte ihmisten teille tekemän, se tehkää te myös heille.”

Eettinen ohjeisto

Kapitalistinen rahatalous ja vaihto tuottivat levitessään suuriakin ongelmia nimenomaan yhteiskunta- ja sosiaalietiikan alueella. Lönnrot tähdensikin Oulun Wiikko-Sanomien kirjoituksissaan uuden moraalin merkitystä. Eettiset periaatteet eivät kuitenkaan riittäneet Lönnrotille sellaisenaan. Jotta uudesta tilanteesta voitaisiin selvitä, eettiset periaatteet on kodifioitava myös laeiksi ja laki saatava kansan tietoon ja käytettäväksi.

Lönnrot julkaisikin Oulun Wiikko-Sanomissa vuonna 1852 kirjoituksen Neuvoja talonpoikaiselle kansalle oikeuden hakemisessa ja keräjän käymisessä. Viisi vuotta myöhemmin hän julkaisi Suomi-lehdessä lakikirjasta osan, joihin sisältyi myös kauppakaari.

Kauppakaaren ensimmäinen luku käsittelee nimenomaan oston ja vaihdon kysymyksiä, toinen luku meri- ja maakaupunkien kauppaa ja yhdeksäs rahan ja tavaran velaksi antoa ja niiden kasvua. Oululaiset kirjoitukset olivat tavallaan esimerkkikertomuksia siitä, millaisiin eettisiin seuraamuksiin lain tuntemuksen puute saattaa käytännössä johtaa.

Mehiläisen ja Oulun Wiikko-Sanomien kirjoituksissa Lönnrot edustaa talonpoikaisvalistuksen periaatteita ja rakentaa niistä eettisen ohjeiston, joka kattaa huomattavan osan muuttuvan agraarisen elämän alueista aina kasvatuksesta työhön ja kaupankäyntiin saakka.

Vaikutteet hän sai paitsi hyödyn aikakauden perinnöstä ja kokemuksistaan Pohjois-Suomessa myös oululaisista kulttuurista, sosiaalisista ja taloudellisista virikkeistä.

Talonpoikaisvalistus, jota Lönnrot tässä edustaa, on vain yksi hänen tuotantonsa juonteista, eikä niistä suinkaan merkittävin. Mutta toisaalta se on merkittävä siksi, että se on myös suomalaisen kulttuurin tärkeä juonne, juonne, joka on usein jäänyt Lönnrotin itsensäkin toisaalla, esimerkiksi Kalevalassa ja Kantelettaressa edustaman perusteiltaan uushumanistisen sivistysajatuksen varjoon.

Kirjoitus on lyhennelmä emeritusprofessori Pentti Karkaman esitelmästä Oulun Suomalaisella Klubilla 3.4. sarjassa Tuntemattomia oululaisia.

Artikkelin lähde Kaleva