Ystävänpäivälahjaksi elokuvanäytös

Eerika Arposalo
junaili Ouluun ikioman hyvän-tekeväisyys-projektin.

Anssi Juntto

Tanssipedagogi Eerika Arposalo vietti viime syksyn miehensä ja 5-vuotiaan lapsensa kanssa Indonesian lämmössä. Hän ajoi aamuisin hihattomassa paidassa skootterilla hakemaan torilta tuoreita hedelmiä ja jatkoi siitä joogatunnille. Elämä oli aurinkoista ja helppoa.

Kun Arposalon poppoo palasi Indonesiasta joulun alla, päivä ei olisi voinut olla harmaampi ja hämärämpi. Helsinki-Vantaan lentokentältä he siirtyivät kesätamineissa Tikkurilan kirjastoon odottamaan pohjoiseen menevää junaa.

Arposalo oli lähtenyt Oulusta päästyään Teatterikorkeakouluun opiskelemaan 2010. Helsingissä hän pääsi tekemään niin musikaalikoreografioita ja nykytanssiprojekteja kuin näyttelemäänkin. Veri veti kuitenkin takaisin pohjoiseen.

– Jostain tuli vastaan sellainen lause, että rakastetun tehtävä on muistuttaa toista osapuolta siitä laulusta, joka hänen sisällään soi, Arposalo kertoo.

– Katsoin miestäni, jonka olin tavannut 11 vuotta sitten. Silloin hän soitteli minulle kitaraa pitkässä tukassa ilman paitaa. Nyt hän tuli töistä kotiin salkun kanssa hullun väsyneenä ja alkoi katsoa telkkaria. Ajattelin, että tuo ei ole enää se laulu, joka tuon ihmisen sisällä oikeasti soi.

Mieskin kaipasi kavereitaan ja halusi palata pohjoiseen. Arposalo ehdotti, että he tekisivät vielä pitemmän reissun ennen muuttoa Ouluun.

Oulussa Arposalo on jatkanut aikanaan kesken jääneitä kasvatustieteen opintoja ja opettanut nykytanssia. Keväällä hän aikoo suorittaa joogaohjaajan tutkinnon.

Ihan ensimmäisenä Arposalo tarttui omaan hyväntekeväisyysprojektiin.

– Olimme juuri tulleet Ouluun, kun katsoin uutisia Syyrian lapsista ja jäin miettimään, että mikä pieni teko voisi helpottaa täällä olevia pakolaislapsia ja -nuoria. Mieleeni tuli leffanäytös.

Kun pakolaisvirta Suomeen alkoi kiihtyä puolisentoista vuotta sitten, Arposalo oli SPR:n riveissä jakamassa ruokaa ja auttamassa Pasilan poliisitalon edessä.

Hieman myöhemmin maahanmuuttajia asutettiin hostelliin silloisille kotikulmille Puu-Vallilaan. Arposalo pähkäili, miten hän voisi kohdata sotaa pakenevia muslimimiehiä, mutta ei keksinyt luontevaa tapaa.

– Mutta lapset ja nuoret ovat varmasti pohjimmiltaan samanlaisia joka paikassa.

Arposalo otti yhteyttä vastaanottokeskuksessa työskentelevään tuttavaansa ja elokuvateatteri Starin yrittäjään, entiseen koulukaveriinsa Kari Kantalaan. Tuttujen kautta hyväntekeväisyysnäytöksen tukijoiksi löytyivät Rotuaari Piknik ja Valokuvauspalvelu Ikuistettu.

– Oulussa on hyvällä tavalla kylämäistä. Ihmiset tuntevat toisensa ja tahtovat toisilleen hyvää, ja asioita saa tapahtumaan nopeallakin aikataululla.

Sitten piti vielä valita elokuva 10–17-vuotiaille pakolaisille. Arposalon ensimmäinen ajatus oli, että elokuvan oli oltava väkivallaton. Tarjolla olleista vaihtoehdoista hän päätyi lopulta La La Land -musikaaliin.

– Se on elokuva toiveista, unelmista ja erilaisista elämänpoluista sekä siitä, miten se suunniteltu elämänpolku kohtaa – tai on kohtaamatta – todellisuuden. Siinä on sellainen toiveikas mutta melankolinen pohjavire.

FAKTA

Eerika Arposalo

Ouluun paluumuuttanut tanssija ja tanssipedagogi.

Valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta Helsingistä vuonna 2013.

Yhdessä Gabriele Gorian kanssa tehty opinnäytetyö Moving the Silence käsitteli taidetta ja spiritualiteettia. Työryhmä harjoitteli esitystä neljä kuukautta käyttämättä lainkaan puhetta.

Opiskelee taide- ja taitopainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa Oulun yliopistossa.

Innostunut joogasta ja meditaatiosta.

Eerika Arposalo kävi elokuvateatteri Starissa ensimmäisen kerran 5-vuotiaana samana kesänä, kun hänen perheensä muutti Uudestakaupungista Ouluun. Elokuva oli Pekka Töpöhäntä.

Artikkelin lähde Kaleva 14.02.2017.