Kaleva 5.2.2017
Vuosi 1917 kangastelee kahtiajaossa
Historiallisia romaaneja kirjoittavat Kirsti Manninen ja Pekka Jaatinen näkevät nykyajassa samanlaista vastakkainasettelua kuin kansalaissodan kynnyksellä.
Yhtä veitsenterällä maamme ei kuitenkaan ole.
Juho Mäkelä teksti // Mauri Ratilainen kuva
Historiallisista romaaneista tunnettu kirjailija Kirsti Manninen on huolissaan kasvottomasta vihapuheesta, jota Suomessa viljeltiin myös sata vuotta sitten ennen sisällissotaa.
Mannisen mukaan sosiaalisen median palstoilla käydään jatkuvaa propagandasotaa, jossa ihmiset eivät puolusta niinkään omia näkemyksiään, vaan he hyökkäävät toisten mielipiteitä vastaan.
– Sosiaalisessa mediassa esitetään paljon väärää tietoa ja suoranaisia valeuutisia, joihin tuhannet ihmiset uskovat ja jakavat niitä eteenpäin.
Manninen näkee nykytilanteessa yhtymäkohtia vuoteen 1917. Itsenäisyysjulistus oli seurausta siitä, että Suomi oli äärimmäisen kahtiajakautunut.
Suomi sai yksikamarisen eduskunnan ja yleisen äänioikeuden ensimmäisen sortokauden jälkeen. Venäjän keisari kuitenkin hajotti eduskunnan melkein joka vuosi, mikä Mannisen mukaan selkeästi vaikutti ilmapiirin kiristymiseen Suomen itsenäistyessä.
– Sen ajan vaalipropagandassa jokainen puolue saarnasi kiiluvasilmäisesti omilleen, mikä kyllä lisäsi yhteiskunnallista vastakkainasettelua.
Jatkuva kamppailutilanne kärjistää väistämättä asenteita, vähentää kykyä kuunnella toisten argumentteja ja johtaa tunteenomaiseen raivoon.
Myös kirjailija Pekka Jaatisen mielestä Suomessa häämöttää taas samanlainen kansan kahtiajakautuminen kuin maan itsenäistymisen aikoihin. Hän on kirjoittanut Varjo-nimisen historiallisen romaanin vuosien 1917 ja 1918 tapahtumista, jotka johtivat sisällissotaan.
Jaatinen on huolissaan siitä, että osalla suomalaisista menee todella hyvin ja osalla todella huonosti.
– Niin kauan kuin sosiaalituet riittävät keskiolueen ja sätkätupakkaan, aseellisia vallankumouksia ei tapahdu. Jos viimeiset nautinnot loppuvat heikosti toimeentulevilta ihmisiltä, asiat voivat kääntyä aseellisen toiminnan tielle.
Historiantutkija Heikki Ylikangas on kirjoittanut Jaatisen mielestä viisaasti varallisuuserojen kasvusta. Ylikankaan mukaan valtiossa tulee aina väkivaltaisuuksia sen jälkeen, kun tuloerot repeävät tietyn kriittisen pisteen yli.
– Toivottavasti Juha Sipilä ja tulevat maan johtajat onnistuvat siinä, että kaikkien kansalaisten elämä saadaan tuntumaan mielekkäältä, Jaatinen sanoo.
”Niin kauan kuin sosiaalituet riittävät keskiolueen ja sätkätupakkaan, aseellisia vallankumouksia ei tapahdu.”
Pekka Jaatinen
kirjailija
Raahelainen Jaatinen on erikoistunut sotaromaaneihin, jotka perustuvat laajaan dokumenttiaineistoon. Uusimmassa romaanissaan hän kuvaa, miten Raahen seudulla Pohjois-Pohjanmaalla ajauduttiin sisällissotaan.
Kirjan päähenkilö, ratavartija Oskari Varjo on fiktiivinen hahmo, joka hapuilee punaisten ja valkoisten välillä. Lähimmäksi totuutta romaanissa mennään suojeluskunnan päällikössä Isak Kerttulassa, jonka nimi on romaanissa muutettu Leppäläksi.
– Valokuvista päätellen Kerttula oli hyvin paljon Hitlerin näköinen mies. Olen kuullut ja lukenut aikakauslehdistä, että hän joutui myöhemmin mielisairaalaan. Olihan se melko kova juttu osallistua punaisten teloituksiin.
Jaatisen mielestä rahan ostovoiman heikkeneminen kolmanneksella vuoden 1917 aikana oli keskeinen syy, joka ajoi työväen vallankumouksen tielle. Huono sato ja elintarvikekeinottelu johtivat siihen, että köyhimpien varat eivät riittäneet peruselintarvikkeisiin.
Punakaartiin liittymisen suurin motiivi oli monella pienen palkan ja päivärahan saaminen.
Kirsti Mannisen mielestä Suomi ei ole nyt yhtä pahasti veitsenterällä kuin sata vuotta sitten.
– Jos eriarvoistumiskehitys kasvaa ja raivo eri kuplissa elävien ihmisten keskellä lisääntyy, ei siitä välttämättä ihan sisällissotaa tulee. Sotaa voidaan kuitenkin käydä niin monella tavalla. Talvisodan henki ei tekisi pahaa tälle yhteiskunnalle.
Manninen muistuttaa, että kahtiajakautunut Suomi yhdistyi hämmästyttävällä tavalla sotavuosina. 1930-luvun lopun taloudellinen nousukausi mahdollisti yhteiskunnalliset ratkaisut, jotka edesauttoivat kansalaissopua.
Jälleenrakentamisen vuosina oli paljon lakkoja ja poliittisia ristiriitoja, mutta kaikilla oli yhteisenä päämääränä Suomen nostaminen jaloilleen sodan jälkeisestä kurimuksesta.
Mannisen mielestä taloudelliset resurssit pitäisi kohdistaa niille ihmisille, jotka uhkaavat pudota tai ovat jo pudonneet hyvinvoinnin kelkasta.
– Se ei välttämättä tarkoita rahaa, vaan asennetta, työllistymisen esteiden purkamista ja rakenteellisia ratkaisuja. Koulussa ryhmäkokoja pitäisi pienentää paisuttamisen sijaan.
Maaseudun ja kaupungin välinen ero on kasvanut voimakkaasti, Kirsti Manninen on huomannut. Vielä 1980-luvulla kaikilla kaupunkilaisilla asui vähintään setä tai täti maaseudulla.
Mäntsälän Jokelanseudun pikkukylässä asuva Manninen kritisoi keskittämispolitiikkaa, joka uhkaa Suomen ruoka-, energia- ja vesihuoltovarmuutta. Hän huomauttaa, että urbaanissa kaupunkiympäristössä kolmen tunnin sähkökatko on jo katastrofi.
Mannisen mielestä olisi kauheaa asua talossa, jota ei voisi lämmittää muulla kuin sähköllä. Maailmantilanne on saanut kirjailijan harkitsemaan oman perunamaan laajentamista.
– Ne poliitikot, jotka puhuvat kiihkeimmin pakkoasuttamisen puolesta radan varren uusiin kanakoppeihin, asuvat yleensä itse aika leveästi ja maaseutumaisesti.
Manninen viimeistelee huhtikuussa ilmestyvää Syrjästäkatsojan tarinoiden romaanisarjan viidettä osaa, jonka nimi on Ruokarouvan tytär. Lisäksi tekeillä on useita televisiosarjojen käsikirjoituksia.
Helmikuussa Yle TV1:n Kotikatsomossa alkaa uusi kotimainen draamasarja Presidentti, jonka käsikirjoituksen Manninen on tehnyt yhdessä Antti Pesosen kanssa.
Mannisen korostaman kansallisen yhteishengen vaaliminen on myös Presidentti-sarjan sanoma. Draamasarjassa presidentti pyrkii olemaan ihminen, joka kokoaa kansakuntaa sen jakamisen sijasta.
Suomalaiset voivat Mannisen mielestä olla ylpeitä sata vuotta täyttävän maan huimasta kehityksestä. Kirjailija pitää merkittävimpänä edistysaskeleena vuoden 1921 oppivelvollisuuslakia, joka toi koulutuksen kaikkien lasten ulottuville. Sitä ennen melkein puolet maalaislapsista oli pelkän kiertokoulun varassa.
– Se oli valtava saavutus, joka tuotti monenlaista taloudellista hyvinvointia, tietoa ja tasa-arvoa.
– Suomalaisen tasa-arvon juuret ovat uudisraivaajapariskunnissa, joissa miehen ja naisen työpanos oli yhtä tärkeä. Kansakoulun isä Uno Cygnaeus korosti, että kouluopetuksen on oltava täysin samaa tytöille ja pojille. Koko kansan koulutuksen pohjalta ovat syntyneet monet innovaatiot, joiden varaan hyvinvointimme rakentuu.
Fakta
Kirsti
Manninen
Vuonna 1952 Seinäjoella syntynyt tuottelias kirjailija, käsikirjoittaja ja tutkija.
Väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1987 Ylioppilaslehden pakinoista.
Kotimaisen kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa.
Kirjoittanut lukuisia romaaneja, viihdekirjallisuutta, lastenkirjoja, tietokirjoja sekä TV-käsikirjoituksia.
Tunnetaan laajalti kirjailijanimellään Enni Mustonen. Mustosen romaanit herättävät menneen eloon.
Pekka
Jaatinen
Vuonna 1966 syntynyt raahelainen kirjailija.
Tuotannon selkärangan muodostavat vähemmän tunnetuista sotatapahtumista kertovat romaanit. Tunnetaan verrattomana toiminnan kuvaajana.
Esikoisromaani Tilkkutäkkiplanetaario julkaistiin vuonna 2000.
Harrastaa kuntourheilua ja on entinen kansallisen tason amatöörikilpanyrkkeilijä.
Pohjois-Pohjanmaan sotaveteraanipiiri myönsi Jaatiselle 2016 huomionosoituksen veteraanien perintöä säilyttävästä kirjallisesta työstä.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Kirsti
Mannisen mukaan suomalainen yhteiskunta on nyt isojen valintojen edessä kuten vuonna 1917.
Pekka Jaatisen mielestä rahan
ostovoiman heikkeneminen ajoi työväestön Suomessa vallankumouksen tielle.
Punavankeja
tuotiin Raaheen
Pekka Jaatisen Varjo 1917–1918 -romaani on avannut Raahessa keskustelua sisällissodan tapahtumista. Kaupunkiin on perustettu muistomerkkitoimikunta, joka kerää rahaa Raahen sisällissodan vankileirin joukkohaudan kunnostamiseksi.
Jaatisen mukaan sisällissodan tapahtumista on vaiettu Raahessa vuosikymmeniä. Valkoisella puolella veritekoihin osallistuneet miehet johtivat kaupunkia 1950-luvulle asti. Punainen puoli ei uskaltanut hiiskua siitä, mitä Raahen vankileirillä tapahtui vuonna 1918.
Jaatinen on miettinyt, miksi juuri Raahessa punavankeja kohdeltiin erityisen julmasti.
– Ehkä se johtuu siitä, että kaupunki oli melko pitkään punaisten kontrollissa aina syksyn 1917 suurlakon loppupuolelta tammikuulle 1918. Täällä kertyi painetta valkoisten puolelle. Kun he saivat kaupungin itselleen, armoa ei annettu.
Jaatisen mukaan suurin osa Raahen leirin vangeista oli Tampereen ja Ruoveden seudulla pidätettyjä punakaartilaisia tai punakaartilaisiksi epäiltyjä. Voittaneiden oli ehkä vielä helpompaa olla julma ihmisille, joita he eivät henkilökohtaisesti tunteneet.
Jaatisella on jo seuraavan romaanin käsikirjoitus valmiina. Kysymyksessä on ensimmäinen suomalainen sukellusveneaiheinen sotaromaani. Sisällissodankin käsittely jatkuu.
Raahen teatteri tekee Jaatisen Varjo-romaanista näytelmän syksyksi 2017.
Artikkelin lähde Kaleva 05.02.2017.