Uutta tulemista odotellessa

Lähiöostoskeskuksien palvelut hiipuvat. Kaukovainion ostari tyhjenee, mutta tilalle aiotaan rakentaa uusi.

Vieläkö ostareilla on tulevaisuutta?

Anna Kilponen teksti // Jarmo Kontiainen kuvat

Ostokeskus, lukee sinisin kirjaimin ruostuneessa kyltissä. Liekö s-kirjan pudonnut pois tilanpuutteen vuoksi pois. Talvisena iltapäivänä Koskelan ostoskeskuksessa on verkkainen tunnelma.

Sisääntulokäytävä on apean nuhjuinen seinätöhryineen. Sama apeus jatkuu keskusaukiolla. Vapaata liiketilaa on tarjolla, ja kampaamon ovessa on lappu: ”vuokrattavana tai myytävänä”. K-market ja kebab-pitseria pitävät vielä pintansa.

Ruokakaupan seinässä mainostetaan kaiken hyvän olevan lähellä – sehän pääasiassa 1960–1970-luvuilla rakennettujen lähiöostareiden idea onkin. Ne tarjoavat palveluita, jotta asukkaiden ei tarvitsisi lähteä kauemmas.

Lähipalveluiden hiipuessa peltomarketit houkuttavat entistä enemmän. Mutta vielä on heitäkin, joilla ei ole halua tai mahdollisuutta lähteä kauemmaksi kauppa-asioille. Pieni gallup Koskelassa sen todistaa: voisihan täällä olla jotain enemmänkin. Toinen ruokakauppa nyt ainakin. Ennen näin olikin. Tarjontaa täydensi vielä kioski.

Parhaimmillaan ostarit ovat lähiöiden kylämäisiä keskuksia asukastupineen sekä julkisine ja yksityisine palveluineen. Moni ostoskeskus ei vastaa enää aikaansa, sillä suurin osa niistä on rakennettu suuremman asukasmäärän tarpeisiin aikana, jolloin lapsiperheet olivat suuria.

Mutta voisiko niillä olla myös tulevaisuutta?

Helsingin yliopiston yhdessä kaupungin kanssa toteuttamassa (2013–2015) Ostoskeskukset julkisina tiloina -tutkimuksessa asiaa on pohdittu. Keskeisimpinä esiin nousivat palveluiden ajanmukaistaminen ja täydennysrakentamisen edistäminen.

Lähiöostareita tarvittaneen jo siksi, että väestö ikääntyy ja ilmastonmuutoksen myötä lähipalveluita halutaan kehittää.

Yksi keino lisätä niiden elinvoimasuutta voisi löytyä toimintojen ja toimijuuksien sekoittamisesta. Tulevaisuuden ostarissa voisivat kenties yhdistyä kirjasto, kirjakauppa, kirjadivari ja kirjakahvila. Tapahtuuhan sitä jo nyt, kun esimerkiksi kauppa tarjoaa postin palveluita ja kirjasto lainaa ompelukonetta.

Oulussa uutta ostoskeskusrakentamista on jo kaavailtu Kaukovainiolle, Myllyojalle ja Jääliin. Höyhtyän alueelle rakennetaan asuintaloja, mutta hieman rapistunut ostoskeskus jää ennalleen toistaiseksi.

Kaukovainion ostoskeskusta puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Uuden liikekeskuksen toteuttamisessa ovat mukana Arina Kiinteistöt Oy, Kaukovainion Ostoskeskus Oy ja YIT Rakennus Oy.

Purkuhommiin ryhdyttäneen jo ensi kesänä, mikäli uusi kaava menee läpi kaupunginvaltuustossa. Uudet tilat nostavat väistämättä neliöiden hintoja, joten nykyisillä pienyrittäjillä on miettimisen paikka, lähteäkö uuteen mukaan.

Uki Heikkisen suunnittelema Kaukovainion ostoskeskus valmistui vuonna 1967. Ajalleen tyypillisesti se on tasakattoinen, ja pitkät kauppakäytävät muodostavat sen sisäpihan. Ostoskeskusta on myös laajennettu pariin otteeseen.

Nyt silmään pistävät nurin käännetty Siwa-kyltti ja tyhjät liiketilat. Spar, Holvi-baari, R-kioski, fysikaalinen hoitolaitos ja mainostoimisto ovat myös luovuttaneet. Jäljellä ovat baari, ruokakauppa, kukkakauppa, apteekki, parturi-kampaamo ja pitseria.

”Lepää rauhas!”, lukee ainoan ruokakaupan ikkunassa. Kieltämättä tunnelma onkin hieman unelias takavuosiin verrattuna.

Parturi-kampaamo Salon PP:n yrittäjä Pekka Pentti on seurannut Kaukovainion kehitystä jo siitä saakka, ”kun siellä on ollut vain eksynyt sääski”. Hän on ollut mukana Kaukovainion ostoskeskuksen hallituksessa 20 vuoden ajan. Lisäksi hän on ollut mukana myös asuinalueen kehittämisryhmässä.

Hänen äitinsä aloitti kampaamoyrittäjänä heti Kaukovainion ostoskeskuksen valmistuttua. Vuonna 1986 Pekka Pentti osti äitinsä yrityksen ja perusti oman toiminimen.

– Tämä oli ennen virkeä paikka. Nyt toimitaan pienellä liekillä, kunnes tämä puretaan. Odottelemme uutta tulemista.

Pentin mukaan Kaukovainion ostoskeskuksen palvelutaso hakkasi ennen monet lähiöt mennen tullen.

– Oli Arina, K-kauppa, Aluesäästöpankki, Osuuspankki, Postipankki, tekstiilimyymälä, kukkakauppa ja monta ravintolaa. Yhdessä vaiheessa naapureinani oli toisella puolella Sierra Madre ja toisella Lassin pubi.

Pentti aikoo jatkaa vielä pari vuotta kampaamossaan. Uuteen ostoskeskukseen hän ei ole siirtymässä.

– Olen nyt 58-vuotias ja parin vuoden päästä olen tehnyt jo 41 vuoden työuran. Ehkä se on oikea aika lopettaa.

Jutussa on käytetty lähteenä Hyvät kaupat. Kivijalka ja ostari rakennemuutoksessa. Mervi Ilmonen (toim.), Aalto-yliopiston julkaisusarja 11/2013.

Lisää verkossa. Katso kuvagalleria. kaleva.fi

Marita Aronen käyttää mielellään lähiostarinsa palveluita. Hän toivoo, että Kaukovainion uusi ostoskeskus parantaisi alueen imagoa ja toisi tullessaan paremmat valikoimat.

Kaukovainion 1967 valmistunut ostoskeskus puretaan. Purkutyöt alkavat mahdollisesti jo ensi kesänä. Yrittäjä Pekka Pentti tuntee ostarin jengin kuin omat taskunsa. Hän on pitänyt parturi-kampaamoaan Kaukovainiolla jo vuodesta 1986. Liisa Kyllönen asioi Höyhtyän ostoskeskuksessa säännöllisesti. – Haluan, että lähipalvelut säilyisivät, hän sanoo. Höyhtyällä oli aikoinaan myös postikonttori. Nyt postipalveluja tarjoaa ostoskeskuksen R-kioski.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 24.02.2017.