Puusepänpajan tarina alkoi 1930-luvulla

Pala vanhaa oululaista kulttuuri-
maisemaa on vaarassa hävitä Hartaan-
selän rannalta, jos tontin vuokra-
sopimusta ei saada jatkettua.

Elina Ursin tekstit // Tiina Wallin kuvat

Koskitie 20:ssa aika on pysähtynyt viime vuosisadalle. Vuonna 1931 Einar Andreas Lampinen perusti vanhaan hirsirunkoiseen suolamakasiinin Oulun Puusepänteollisuus -nimisen pajan. Suolamakasiini oli siirretty Hietasaaren Vaakunakylästä nykyiselle paikalleen Tuiranväylän ja Hartaanselän yhtymäkohtaan.

Siellä täällä on niille sijoilleen jätettyjä muistoja verstaan toiminnasta, tuotannosta sekä puun työstämiseen käytetyistä koneista ja työkaluista.

Ensimmäisen kerroksen konesalin seinällä roikkuu yhä kainalosauvoja, joita veistettiin sota-ajan kriisituotantona. Lietso ja alasin kertovat pajalla tehdyistä metallitöistä.

Kaksikerroksisen verstaan valurautarunkoinen konekanta viime vuosisadan alkupuolelta on yhä käytössä.

Vannesahaa, oiko- ja tasohöylää sekä katkaisusahaa pyörittävät remmit. Voimalähteenä remmilaikoilla on vanhoja sähkömoottoreita.

Oululainen Sauli Pellikainen on vuokralla pajan tiloissa. Rakennusrestauroija ja perinnekäsityöläinen isännöi ja vaalii verstasta rakkaudella.

Mielessä painaa kuitenkin huoli verstaan tulevaisuudesta.

Tontin vuokraoikeus päättyy vuonna 2025, ja omistajalla on velvoite purkaa kaikki tontilla olevat rakennukset, paja, vaja ja rintamamiestyylinen asuinrakennus. Pala vanhaa oululaista kulttuurimaisemaa on vaarassa hävitä.

– Tässä vaiheessa olisi helpointa hankkia tontille lisää vuokra-aikaa ja vasta sitten miettiä suojelua. Isäntäväki on vuokrasopimuksen lisäajan kannalla. Suojelun osalta he ovat lyöneet hanskat tiskiin ja luovuttaneet ajat sitten. Oulun kaupunki panee kovasti hanttiin eikä ihme. Tontti ja sen ympäristö on yksi Oulun kauneimmista, Pellikainen kertoo.

Isäntäväki mietti aikanaan pajan museointia, mutta vastuu rakennuksen ylläpidosta ja lämmityskustannuksista olisi ollut eläkeläispariskunnalle liikaa, kertoo Pellikainen.

Pellikainen työskentelee pajalla päivittäin.

Kesäisin verstas on viileä ja miellyttävä paikka työskennellä, mutta talvisin makasiinin keskuslämmitys on säästösyistä pois käytöstä. Lämpöä yläsalin työskentelytilaan puhaltaa muutama lämmitin. Töitä tehdessä käsityöläiselle nousee paremminkin hiki pintaan, vaikka mittari näyttää hädin tuskin 15 astetta.

Parhaillaan työn alla on taideteollinen näyttely Galleria Kajasteeseen loka–marraskuussa. Näyttelyyn Pellikainen suunnittelee ja muotoilee taide-esineitä, sähkökitaroita, huonekaluja ja valaisimia oululaisesta puusta.

Perinnekäsityöläinen elättää itsensä rakennustyömailla korjaten ja kunnostaen vanhaa.

– Paja on paremminkin elämäntapa kuin elanto, ja se sopii perheettömälle miehelle.

Useat pikisaarelaiset puusepät ovat vuosien varrella käyneet verstaalla kokeilemassa siipiään.

– 1990-luvun alussa yksi kaveri teki täällä portaita. Nykyään isotkin firmat pystyvät tarjoamaan yksilöllisiä palveluita. Virosta ja Kiinasta tulee halpaa tavaraa ja ihmisillä on kaikkea ja liikaa. Ei tästä työstä elättäjäksi ole, mutta jos joku haluaa, annan pajasta tiloja käsityöläisille, Pellikainen sanoo.

Pellikainen on miettinyt jatkoa pajalle.

Monitaitoinen puunkäsittelijä on mukana perustamassa Tulikipuna-osuuskuntaa, joka aloittaa toimintansa keväällä. Osuuskunnassa on puolenkymmentä käsityöläisiä sekä hyvinvointipalveluita tarjoavia tekijöitä.

– On helpompi puolustaa suojelua ja jatkoa, jos pajalla on käyttäjiä ja puolestapuhujia. Suolamakasiini on ainutlaatuinen vanhoineen koneineen kaikkineen, ja osa oululaista kulttuuriperintöä.

Fakta

Pajassa on tehty puusepäntöitä vuodesta 1931 lähtien

Einar Andreas Lampinen perusti kunnostettuun suolamakasiiniin Oulun Puusepänteollisuus -nimisen pajan. Kasvavan kaupungin tarpeiksi verstaalla valmistettiin ovia ja ikkunoita. Merkittävä asiakas oli myös Pikisaaressa toiminut Oulun konepaja, joka tilasi verstaalta koneen osien puumalleja.Enimmillään verstaassa työskenteli kahdeksan miestä.

Pajan koneet hankittiin käytettynä Toppilassa toimineelta puusepänverstaalta.

Alkuvuosina valmistettiin puunauloja suutarien tarpeisiin. Erikoistuotteita olivat puiset lääkepurkit ja muun muassa Oulun tuomiokirkon urkuparven penkit. Sittemmin penkit on uusittu. Alakerran konesalissa veistettiin veneitä mahdollisesti uiton käyttöön.

Einar Lampisen jälkeen yritystä jatkoivat hänen poikansa Toivo Lampinen ja pojanpoika Timo Lampinen. Perheyritys toimi tiloissa vuoteen 1996. Tämän jälkeen Lampisen suku on vuokrannut tiloja puualan yrittäjille. Ennen Samuli Pellikaista rakennus oli vuokralla T:mi Kotisaaren puulle vuoteen 2009.

Työskentelytiloja on kahdessa kerroksessa, ja vintillä on puuvarasto. Verstaassa on keskuslämmitys.Pihapiiriin rakennetussa rintamamiestalossa asuu yhä pajan perustajan Lampisen sukua.

Lähteenä on käytetty Einar Andreas Lampisen sukulaisten haastatteluja Oulun puuteollisuuden vaiheista. Haastattelut ovat vuodelta 2010.

Sauli Pellikainen suunnittelee ja viimeistelee sekä kasaa ja korjaa työn alla olevia töitä pajan toisessa kerroksessa. Alasalissa on suurin osa konekannasta, ja siellä hoituvat sotkuisimmat työvaiheet. Puusepänverstas on Koskitien varrella Tuirassa. Verstaalla käytetään rinnan sekä vanhoja että uusia työkaluja.

Artikkelin lähde Kaleva 28.02.2017.