Paikallisliikenne oli aikoinaan hyvä bisnes
Esko Pohjola oli veljiensä kanssa Oulun onnikkaliikenteen uranuurtajia.
Alkuun lähdettiin kolmella autolla. Kun yhtiö 1980-luvulla myytiin Koskilinjoille,
busseja oli jo yli 90.
Liisa LaineOulu1940-luvun puolivälissä parikymppinen Esko Pohjola katseli veljiensä kanssa kotinsa ikkunasta Saaristonkadulla talsivia jalkamiehiä.
– Tuumittiin, että noitahan voisi ruveta kuljettelemaan.
Tarvetta siihen olikin. Bussiliikennettä ei ollut vielä nimeksikään, eikä sodan jäljiltä kyllä kunnon katujakaan.
Kaikesta oli pulaa ja kaupungin laidoilla asuvilla oli jopa hankala käydä töissä, kun polkupyöränrenkaita tai edes kenkiä ei tahtonut saada.
Tänään Esko Pohjola on osa Oulun paikallisliikenteen historiaa. Saaristonkadun jalkamiehiä tutkiskellut veljessarja nimittäin toteutti ideansa.
Vuonna 1952 Niilo, Pentti ja Esko Pohjola sekä heidän sisarensa Lainan puoliso Ensio Tammelin perustivat Veljekset Pohjola -yhtiön ja jo sitä ennen Eelis, Toivo ja Esko olivat aloitelleet liikennöintiä kahdella linjalla Oulussa.
Ensimmäinen veljesten anomus kaupungin maistraattiin vuodelta 1947 koski linjalupaa Karjasillankangas–Alasiirtola ja toinen linjaa Kuivasjärvi–Kastelli.
Vuorot kulkivat aluksi tunnin välein ja matkustajia riitti, vaikka Oulu oli tuolloin huomattavasti pienempi kaupunki kuin nykyään.
Teiden kunnossa ei ollut hurraamista, ja toisinaan onnikan perään piti asentaa lana, jolla pahimmat töyssyt saatiin tasaiseksi.
Enemmän riesaa oli kuitenkin pikkupojista, jotka tarttuivat pysäkillä linja-auton takapuskuriin kiinni ja jäivät roikkumaan liikkeelle lähtevän auton perään.
– Se loppui siihen, kun Niku (Niilo) voiteli puskurin vanhalla autoöljyllä ja öljyyn sotkeentuneet pojat saivat äideiltään sapiskaa. Ja sen jälkeen kyllä kuljettajakin...
Veljeksistä eniten onnikan ratissa oli juuri Niilo, Eskokin kyllä jonkin verran, vaikka vastuu oli enemmän korjauspuolesta yhdessä Ensio Tammelinin kanssa. Pentti oli toimitusjohtaja.
Liikennöinnin alussa 1940-luvulla autoja ei tahtonut saada ostamallakaan, sillä niitä ei yksinkertaisesti ollut.
Kolme ensimmäistä saatiin kuitenkin hankittua kotkalaiselta naisautoilijalta. Kun Veljekset Pohjola -yhtiö vuonna 1985 myytiin Koskilinjoille, autoja oli yli 90. Kaleva uutisoi tapahtuman otsikolla ”Pienempi osti isomman”. Henkilökuntaa oli tuolloin 180.
Ensimmäiset ”oikeat” bussit ostettiin HKL:ltä. Pohjola puhuttelee niitä ”kolokeulabusseiksi”, eikä tähän päivään mennessä ole keksinyt, miksi niissä oli toisella puolella keulassa ihmeellinen syvennys.
Busseja oli käytetty Porkkalan evakuointiin.
– Ne oli vain kylmästi otettu HKL:ltä, pistetty kuskin takaa poikki pitkittäin ja muutettu kuorma-autoiksi. Ne kyllä palautettiin HKL:lle, mutta se ei niitä enää käyttänyt vaan myi pois. Liitimme niihin täällä itse entiset korit takaisin, muistelee Pohjola.
HKL:n bussien jälkeenkin onnikat ostettiin Helsingistä, tosin uusina Viiman koritehtaalta. Pohjolan kodin seinällä on Viimalta tullut iso valokuva 1980-luvun alusta. Siinä komeilee rivissä seitsemän upouutta linja-autoa.
– Ihmettelivät, kuinka pohjoiseen menee kerralla noin paljon autoja. Ja kuvasta vielä puuttuikin kaksi autoa.
Autoja jouduttiin uusimaan neljän, viiden vuoden välein. Parhaimmillaan uusia tuli kymmenkunta vuodessa.
Paikallisliikenne oli kuitenkin hyvä bisnes 1980-luvun puoliväliin asti. Matkustajia oli parhaimmillaan yhtä paljon kuin nyt, vaikka kaupunki on paljon suurempi ja kalustoakin enemmän.
– Sitten rakennettiin Oulun pyörätiet ja se kyllä näkyi matkustajamäärissä, arvioi Pohjola.
Toisaalta henkilöautot lisääntyivät 1960-luvulta lähtien. Miehet alkoivat käydä työssä omilla autoillaan, ja busseihin jäivät naiset ja lapset.
Tänään paikallisliikenne on Oulussa kuntien vastuulla, ei enää yrittäjävetoista.
– Ainoa millä kaupunki meitä muisti, oli säännöllisin väliajoin vasemmalta laidalta esitetty vaatimus liikenteen kunnallistamisesta.
Pohjolat olivat alun perin Virolahdelta ja siirtyivät sieltä Vuotsoon Laanilan tulliin, missä poikien isä Valio oli tullipäällysmiehenä. Lapin sota hävityksineen ajoi perheen Ouluun. Veljeksiä oli kuusi, mutta yksi heistä kaatui sodassa.
Lapissa veljet ajoivat kuorma-autoja. Eskokin oli kuskannut nikkeliä Petsamosta Rovaniemelle
jo 17-vuotiaasta lähtien ilman korttia.
Lopulta isä oli kysynyt katsastusmieheltä, eikö olisi paljon mukavampaa, jos pojalla olisi kortti ja hän saisi ajella ihan laillisesti.
Katsastusmies oli samaa mieltä ja kirjoitti ajokortin siltä istumalta.
Fakta
omnibusliikenne” alkoi vuonna 1920, mutta toimi vain
kesäisin.
Sota-aikana bussit vietiin
ambulansseiksi ja muihin armeijan tarpeisiin rintamalle.
Rauhan koittaessa joukkoliikennettä ei ollut tarjolla nimeksikään.
1940-luvun loppu oli Oulun
paikallisliikenteessä uuden alku.
Koskilinjat
Koskelankylästä Kastelliin pääsiäisenä 1946.
Muutamaa vuotta myöhemmin yrityksen nimi muutettiin Vuolevi Oy:ksi, ja vuonna 1957, omistuspohjan muututtua, Koskilinjat Oy:ksi. Yhtiön
toimitusjohtajaksi valittiin Rainer Lindeman.
Vuonna 1965 Lindeman osti
yhtiökumppaninsa Lauri Lempisen koko osakekannan, ja Koskilinjat Oy:sta tuli perheyhtiö.
kokoonpanolla
1950-luvulle tultaessa Oulun paikallisliikenne oli näiden kahden (tuolloisissa oloissa) suuren yrityksen hallussa.
Yritysten keskinäinen työnjako muotoutui sellaiseksi,
että Vuolevin linjojen painopiste oli joen pohjoispuolella ja Pohjolan joen eteläpuolella.
Vuonna 1952 Esko, Niilo ja Pentti Pohjola sekä Ensio Tammelin perustivat osakeyhtiö Veljekset Pohjolan.
Joukkoliikenteen asema kaupungeissa muuttui 1960-luvulla ja vielä 1970-luvullakin tuotannon, väestön ja palvelujen keskittymisen myötä.
1980-luvulla Oulu oli Suomen suurista kaupungeista
ainoa, jossa joukkoliikennettä ei ollut kunnallistettu. Veljekset Pohjola Oy:n osuus kokonaiskuljetuskapasiteetista oli noin kolme neljännestä ja loput Koskilinjat Oy:llä.
Vuonna 1985 Koskilinjat osti Veljekset Pohjolan.
Vuonna 2014 Oulussa toteutettiin suuri joukkoliikenneuudistus, jossa liikenne hoidetaan seudullisesti ja liikenne ostetaan kilpailutuksen kautta liikennöitsijöiltä.
palkittiin aikoinaan kultakellolla siitä, ettei ollut sairauden takia yhtään päivää pois työstä. Oulun paikallisliikenteen lisäksi ajettiin myös turistiliikennettä tilauksesta. Näissä kuvissa ollaan matkalla Roomaan 1950-luvun loppupuolella. Kuljettajina ovat Esko Pohjola ja Ensio Tammelin, matkanjohtajana Olavi Airas. Viiman koritehtaalla ihmeteltiin 1980-luvulla, miten pohjoiseen menee kerralla näin iso määrä uusia autoja. Kilometripylvään pienoismalli on Esko Pohjolan 85-vuotislahja vuosien takaa, nyt tolpan oikea lukema on jo 91.
Artikkelin lähde Kaleva 18.02.2017.