Tässä oli hyppyri, maailmanmestari muistaa

Vuoden 1978 kotikisojen suurmäen kultamitalisti Tapio Räisänen hioi oikean hyppytekniikan selkäytimeensä Oulussa talvella 1967–1968. Noin 2 000 hyppyä se vaati.

Mäkihyppy

Kai Nevala

Oulu

Tässä se oli. Tapio Räisänen sivaltaa ilmaa oikealla kädellään kuin lähettäisi hyppääjän tornista liikkeelle.

– Hyppyri oli tässä, ihan suoraan näin. Torni ylsi noiden puunlatvojen yläpuolelle ja näkyi hyvin tuonne Kajaanintielle.

Yöllä on satanut lunta. Vuoden 1978 suurmäen maailmanmestari seisoo lenkkikengät jalassaan Pikkukankaan mäen päällä Raksilan uimahallin takana. Aikoinaan tällä paikalla oli neliskulmaisista parruista tehty pieni hyppyrimäki.

Nykyisin rinteen pääkäyttäjiä ovat pulkkailevat perheet.

– Rinnettä on jonkin verran täytetty ja loivennettu, mutta ei paljon. Kyllä tämä on aika lailla samanlainen kuin silloin, Räisänen tutkii ympäristöä.

Taivalkosken miehen kasvoilla on leveä hymy.

– Heti tuli mieleen, että tämä on tuttu paikka.

Talvesta 1967–1968 on aikaa lähes puoli vuosisataa, mutta Räisänen muistaa sen kuin eilisen. Oulun Hiihtoseuraa yhden talven ajan edustanut 18-vuotias ponnisti Pikkukankaan mäestä ilta toisensa jälkeen.

Nuori mies kävi päivät töissä rakennuspiirtäjänä, söi baarissa päivällisen kello 16 jälkeen ja saapui Pikkukankaan iltavalaistukseen kuudeksi.

– 20 hyppyä joka ilta. Melkein aina 24,5 metrin kohdalle.

Räisänen syövytti toistojen avulla tekniikkansa kiinni selkäytimeensä. Hän ynnää hypänneensä mäestä talven aikana noin 2 000 kertaa.

Valmentaja Sulo Nousiainen oli paikalla seuraamassa nuoren mäkimiehen hyppyjä lähes jokaisena iltana. Mahdollisiin tekniikkavirheisiin pystyttiin puuttumaan välittömästi.

– Tämä oli urheilu-urani tärkein ajanjakso, Räisänen sanoo empimättä.

Pienessä mäessä hiottu tekniikka kantoi maailmanmestaruuteen asti.

Lauantai-iltana 25. helmikuuta 1978 suomalaiset poistuivat vihoissaan Salpausselän mäkimontusta. Kun tuomarineuvosto ilmoitti kello 19.15, ettei suurmäen kisaa voida olosuhteiden vuoksi hypätä, väkijoukot kaatoivat aitoja ja kojuja.

Räisänen nukkui yönsä hyvin Suomen joukkueen majapaikassa Hollolassa. Mäkimiehet herätettiin puoli kahdeksalta ja heille ilmoitettiin, että kilpailu alkaa koekierroksella jo yhdeksältä.

Kilpailu haluttiin hypätä aamuvarhaisella, koska sään pelättiin huononevan päivän mittaan.

Mestarin suuren päivän muistikuvat ovat hatarat. Hän hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 111,5 metriä, niiasi upean telemark-alastulon ja otti tuloslistassa kakkospaikan Itävallan Alois Lipburgerin jälkeen.

– Yhden asian muistan. Kun lähdin toiseen hyppyyn, näin alhaalla kuusen juuressa ison ryhmän suomalaisia urheilijoita edustusasussa. Mietin, että hermoilkaa te siellä. Tempaisin itseni vauhtiin ja siihen filmi katkeaa.

Onneksi Yleisradion filmi on tallessa. Siinä numero 41 kokosinisessä edustusasussaan liitää tyylikkäästi 108 metrin kohdalle.

– Tapsa Räisänen, tuo 28-vuotias rakennusmestari teki loistavan teon, selostajalegenda Pentti Salmi hehkutti.

Kun Lipburger hyppäsi puoli metriä vähemmän, taivalkoskelaisesta tuli maailmanmestari 0,3 pisteen erolla.

Tie mestariksi ei ollut helppo. Räisänen oli parin talven ajan Suomen kärkihyppääjiä, mutta häntä ei valittu Innsbruckin olympialaisiin. MM-katsastusten kakkos- ja kolmossijat toivat Lahteenkin vain varamiehen roolin.

Kari Ylianttilan loukkaantuminen avasi paikan Räisäselle. Ennen suurmäkeä hän sijoittui normaalimäessä kuudenneksi.

Räisänen oli pannut kaiken peliin kotikisoja varten. Hän muutti perheineen omalla kustannuksellaan kolmeksi kuukaudeksi asumaan kisakaupunkiin Asikkalankadulle.

– Lahden mäet olivat tuulelle arkoja. Halusin käydä kaikki mahdolliset tilanteet etukäteen läpi.

Tekniikan perusteet olivat jo selkäytimessä. Olisiko sinusta tullut maailmanmestari ilman talvea Oulussa?

– Ei varmasti olisi tullut.

Artikkelin lähde Kaleva 21.02.2017.