Hauskanpidon rakennustaidetta

Lumirakentamisen ammattilainen Seppo Mäkinen
suunnitteli Nallikarin talvikylästä yksinkertaisen puuhamaan,
jossa ei ihastella vaan touhutaan.

Elina Ursin

Nallikarin kahdeksas talvikylä on syntynyt rivakasti. Rakentaminen aloitettiin viime viikon tiistaina kirpeässä pakkassäässä ja perjantaina iltapäivällä kylä on viimeistelyä vaille valmis.

Seppo Mäkinen osoittelee kintaallaan lumirakennelmia ja kertoo, miten kylä sai neljän päivän aikana muotonsa. Oululainen lumi- ja jäärakentamisen ammattilainen oli rakentamassa talvikylää jo viidettä kertaa.

On liukumäkiä, tunneleita, seikkailulabyrintti, lumilautaparkki ja hiihtokaruselli. Huskyt, porot, kelkka- ja mönkijäajelut ovat kylän lähituntumassa omalla alueella. Parkkialueen läheisyydessä on kota, missä voi lämmitellä ja nauttia kupposen kuumaa.

Lumirakennelmat ovat yksinkertaisia. Ne on tarkoitettu leikkimiseen ja hauskanpitoon.

– Talvikylä ei ole rakennustaiteen monumentti, jota tullaan ihastelemaan, vaan se on toiminnallinen kokonaisuus, kertoo Mäkinen.

Pakkanen on tehnyt lumelle hyvää, sohjo olisi ollut katastrofi. Pakkaslumi on siitä hyvä materiaali, että lingottuna ja seulottuna se tiivistyy nopeasti. Koska lunta ei tänä talvena ole yllin kyllin, rakentamistarpeisiin on tykitetty lisää.

Tykkilumi on tekeytynyt jonkin aikaa kylässä ja jäätynyt kivikovaksi. Lumikasat hienonnetaan koneella ennen rakentamista. Kananmunankokoiset lumimokkulat heitetään pois ja hieno lumi ohjataan muottiin.

Mäkinen käyttää itse tehtyjä kasettimuotteja, joilla tehdään esimerkiksi kaikki kylän muurit ja lumiveistämiseen tarkoitetut kuutiot.

– Liikuteltavat kasettimuotit taipuvat muutamassa minuutissa erilaisten muotojen rakentamiseen.

Lasten ryömimistunneleiden muoto on saatu aikaan ilmatäytteisillä muoteilla. Muoviputkea paineistetaan ilmalla ja putken päälle muokataan peite lumesta ja vedestä. Kun lumi on muovin päällä jäätynyt, putki vedetään pois ja tunneli on valmis.

Apujoukkona rakentamisessa mestarilla on Oulun seudun ammattiopiston matkailualan opiskelijoita. Järeämpää rakennuskalustoa ohjailevat kyläpäällikkö, yrittäjä Kalle Komulaisen vetämän Vauhtipuiston työntekijät.

Opiskelijat ovat ryömineet tunneleissa ja tasoittaneet sekä avanneet kulkureittejä. Turvallisuussyistä tunneleihin on kaivettu useita ulostuloaukkoja.

– Rakentamisvaiheessa varmistamme tunneleiden rakenteiden turvallisuuden. Järjestäjä tarkkailee tilannetta kylän ollessa auki ja tarpeen niin vaatiessa sulkee huonokuntoisia rakennelmia, Mäkinen sanoo.

Talvikylä rakennettiin
ensimmäistä kertaa Nallikarin lomakylän läheisyyteen,
suojaan lunta sulattavilta
leudoilta merituulilta.

Liukumäen viimeistelytöissä ahertaa puolisenkymmentä opiskelijaa. Kun Mäkinen on jyrsinyt lumilingolla mäen pohjan ja muoto on kohdallaan, opiskelijat konttaavat mäessä tasoittaen pohjaa sekä reunavalleja puulaatoilla ja karhimilla.

– Koska kysymys on liukumäestä, lapset haluavat hyppyjä ja heittoja, ei mitään liian hienoa arkkitehtien muotoilua, Mäkinen selvittää.

Lumirakentamiseen käytettäviä työvälineitä ei myydä kaupassa, joten osa kylän rakentamisessa käytettävistä apuvälineistä on Mäkisen ideoimia ja rakentamia.

– Liukumäen tasoittamisessa käytettävän karhimen rakensin kattoristikoiden naulalevystä. Lumen tasoituslaatan puolestaan tein hyvälaatuisesta männystä liittämällä päälle kahvan.

Nallikarin talvikylä viimeistellään ja siivotaan loppuviikosta. Mestari Mäkinen teki käy vielä ennen ensi lauantain avajaisia tarkistamassa lumirakenteiden kunnon. Onneksi alkuviikon leuto sää ei ole nakertanut rakentajien tekemään työtä. Kiitos yöpakkasten.

Pahimpina talvina leudot tuulet sulattivat Nallikarin talvikylän rakennelmat ennen aikojaan. Tänä vuonna kylä rakennettiin sisämaahan, Nallikarin lomakylän läheisyyteen suojaan mereltä päin puhaltavilta leudoilta ja lumea sulattavilta tuulilta.

– Uusi paikka on suojaisa ja toivomme, että voimme pitää talvikylää pidempään auki, kertoo Komulainen.

Komulaisen mukaan Nallikarin talvikylän visiona on olla Oulun vetovoimatekijä. Viime vuonna kävijöitä oli noin 30 000.

Tänä vuonna talvikylässä on edellisiin vuosiin verrattuna ennätysmäärä ohjelmaa. On pilkkikisat, lumiveistoa ja leikkimielisiä kilpailuja.

– Lumisymposium tuo kylään 15 ammattitason lumiveistäjää Suomesta ja ulkomailta. Yleisö voi seurata veistäjien työtä lähietäisyydeltä.Lisää verkossa
Katso kuvagalleria. kaleva.fi

fakta

Kilpailuja, lumenveistoa
ja mäenlaskua

Nallikarin Talvikylän avajaisia
vietetään lauantaina 18.2.
kello 11–16. Avajaisissa ovat mukana porot, huskyt sekä kaikki muut Talvikylän aktiviteetit. Lisäksi paikalla on Syöte sekä Ojan Raudan moottorikelkkaesittely.

Talvikylä on avoinna 18.2.–2.4., viikonloppuisin kello 11–16 ja viikkolla 10 joka päivä kello 11–16. Nallikarin Talvikylässä on saatavissa kuumaa juotavaa, munkkeja sekä makkaraa. Alueelle on vapaa pääsy.

Nallikari lomakylän
Poiju villojen esittely 19.2.

Nallikarin Talvikylän vieressä on Nallikari Lomakylä. Lomakylään valmistui kesällä 2016 Poiju Villa -alue. Esittely kello 12–16.

#lumikaaos goes
Talvikylä 24.–26.2.

#LumiKAAOS on lumenveistotyöpaja Oulun kaupungin Kaaos
-hankkeeseen liittyvässä Hashtag-projektissa (Kulttuurivoimala ry). Työpajassa toteutetaan toiminnallinen lumiveistos Nallikarin Talvikylään.

Superpark esittäytyy 25.2.

SuperPark esittelee toimintaansa Talvikylässä.

Lumisymbosium 3.–5.3.

Lumenveiston ammattilaiset veistävät Nallikarin Talvikylässä.

Kirjastoauto Onneli
vierailu 8.3
.

Oulun kirjasto viettää Suurta Lukuseikkailuvuotta 2017. Kirjastoauto Onneli vierailee Talvikylässä kello 12–15.

Onni Oravan hiihtokisat 11.3.

Onni Oravan hiihtokilpailu on kello 13. Hiihtomatka on 200–800 metriä, hiihtotyyli on vapaa. Ilmoittautumiset kello 11.30–12.30 hotelli Edenin aulassa. Ei ilmoittautumismaksua. Jokainen hiihtäjä palkitaan.

Hankigolfia 12.3

Nallikarin Minigolfin pihamaalla talvinen minigolfmahdollisuus kello 11–16. Välinetestausta
kello 12–15.

Vipsu Pupun Tour de
Liukuri 18.3
.

Vauhtipuiston Vipsu Pupun isännöimä Tour de Liukuri -kisa alkaen klo 13. Ilmoittautumiset paikan päällä vartti ennen kisaa. Omat liukurit mukaan.

Nallikarin Kingi 25.3.

Nallikarin Kingi on koko perheen ja alan harrastajien pilkkitapahtuma Nallikarin ranta-alueella.

Opiskelija Jasmiina Uusitalo (vas.), lehtori Saara Leinonen ja opiskelija Carolina Salmela tasoittelevat
tykkilunta kasettimuotin sisällä. Lumikuutioista veistetään maaliskuun alussa lumiveistoksia.
Seppo Mäkinen ideoi ja rakentaa itse lumen työstämiseen tarvittavia
työvälineitä. Vasemmalla puolella on karhin ja oikealla puolella tasoitin.


Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 16.02.2017.