Lasten paras paikka

Ainolan puistosta alkoi, tehtailijan tyttären ideoimana,
oululaisen varhaiskasvatuksen tarina.

Pia Kaitasuo

Jos Oulun lapsilta kysytään, Ainolan puisto on taatusti monen mielestä kaupungin paras paikka.

Viihtyy siellä aikuinenkin ja usein juuri siksi, että saa osansa lasten ilosta.

Harva tietää, että suositun leikkipuiston kulmauksessa on ollut lasten lehto myös aiemmin.

Satakunta vuotta sitten siellä jo pyörittiin piirileikeissä saksalaisen pedagogin Fröbelin oppien mukaisesti. Hänelle kun piiri edusti oikeaoppista muotoa: kukaan lapsi ei ollut laitimmainen vaan kaikki tasavertaisia.

Siinä kohden puistoa, Kiikkusaaren Laskuniemessä, missä nyt kesäisin tervehditään vesilintuja, kohosi aikanaan upea hirsilinna. Se oli Oulun ensimmäinen lastentarha, edistyksellinen koko sen aikaisessa Suomessa.

Laskuniemen lastentarhan, myöhemmin Ainolaksi kutsutun, perusti nahkatehtailija Hemming Åströmin tytär Hanna. Keski-Euroopasta oppinsa hakenut Hanna halusi, että tehtaanväen pienokaisilla olisi turvallista ja ohjattua toimintaa vanhempien työpäivän aikana.

Lastentarhan toiminta aloitettiin pienessä porttimökissä 1901, kahta vuotta myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan monella tapaa maineikasta rakennusta.

Suunnittelijaksi tuli Oulun lääninarkkitehtina tuolloin toiminut Viktor Sucksdorff. Hänen kättensä jälkinä on useita oululaisten tänään arvostamia kohteita kuten Oulujoen kirkko ja Kuusiluotoon kohonnut yhteiskoulun rakennus.

Jugend-aikakauden kiinnostus omaan kansalliseen traditioon näyttäytyi lastentarhassakin selvästi. Traditionaalisuudesta huolimatta rakennus edusti myös ehdotonta modernismia: siellä näet sijaitsi toinen Oulun ensimmäisistä vesikloseteista!

Rakennus oli myös monitoimitalo ja koti, muistuttaa oululaisen varhaiskasvatuksen historiaan perehtynyt KT Elise Lujala. Opettajat, neitejä kaikki kuten tuohon aikaan, asuivat yläkerran huoneissa ja keittäjä tyttärineen sijasi vuoteen opettajainhuoneeseen.

Aloitettiinpa tarhassa myös koululaisten, ”muurahaisten”, iltapäivätoimintakin. Tosin siitä tuli niin suosittua, että päiviä rajoitettiin läksyjenluvun häiriintymisen pelossa. Lapsilla lie siis ollut liian lystiä!

Jos tänään näillä tanhuvilla saakin toteuttaa leikkihalujaan kuten tahtoo, vanhassa Ainolan lastentarhassa – kuten Laskuniemen lastentarhaa myöhemmin kutsuttiin – oli tarkkaan mietitty päiväohjelma. Se piti sisällään paljon leikkiä, sillä se oli Fröbelin mukaan tärkein oppimisen kanava, mutta myös pieniä työtehtäviä.

Hanna Åströmin, tuolloin jo Frankenhauserin, luopuessa lastentarhasta vuonna 1914, sen toiminta siirtyi Nuorten Ystäville ja rakennus kaupungille.

Talvisodan pommitukset hävittivät Sucksdorffin hirsilinnan tammikuussa 1940. Piparkakkutalona meidän aikanamme tunnetun huoltorakennuksen eli Alaköökin pommit säästivät, mutta paikallinen pöljyys hävitti: tuhopolttaja otti sen kohteekseen vuonna 2011.

Tänään Alakööki on uudelleen rakennettu kopio vain, mutta kuin kaikuna vuosikymmenten takaisesta kuullaan sen lähimaastossa edelleen oululaisten lasten leikin iloisia ääniä.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä Elise Lujalan teoksia aiheesta.

Fakta