Kaikki irti valosta
Terttu Jurvakaisen intensiivinen
työtahti kiihtyy keväällä. Tällä hetkellä
työn alla on uusia maalauksia taidegallerian 39. kesänäyttelyyn.
Elina Ursin teksti // Jukka-Pekka Moilanen kuvat
Pimeintä vuodenaikaa sekä synkeyttä ja kengänkärkiä mittailevia suomalaisia Jurvakainen pakenee riittävän kauaksi ulkomaille. Yhä uudestaan ja uudestaan energiaa ja voimaa löytyy Thaimaan valosta ja lämmöstä, kohteliaitten, huomaavaisten ja ystävällisten ihmisten läsnäolosta.
Päivänvaloa onkin ateljeessa huomattavasti enemmän kuin ennen matkalla lähtöä. Se on tärkeää, koska työskennellessään Jurvakainen välttää keinovaloa. Valoisan ajan taiteilija käyttää hyväkseen ja maalaa intensiivisesti.
Ateljeehen ja taidevarastoon noustaan asuinkerroksesta ja galleriasta ylös kapeita kierreportaita. Korkean tilan lattiaa peittää lisävaloa tuova valkoinen paperi, ja suuret ikkunat antavat joelle päin.
Maalatessaan Jurvakainen pukee ylleen valkoisen, maalitahroista läikikkään lääkärintakin. Taustalla soi hiljakseen klassinen musiikki.
Kolme keskeneräistä työtä nojaa rinta rinnan maalaustelineillä. Taitelija ottaa muutaman askeleen taaksepäin, nojailee tuoliin ja katselee kädenjälkeään etäämpää.
– Mietiskelen ja tutkailen teoksia. Voin tehdä valmiiseen työhön korjauksia ja muutoksia, pelkistän töitä niin, että oleellinen nousee päällimmäiseksi.
Jurvakaisen ulkoinen habitus on päästä varpaisiin musta, mutta sisällä sielussa loistaa valo ja väri. Se näkyy myös kookkaissa ja värikylläisissä töissä.
Abstrakteihin töihin on tullut yhä enemmän henkilöitä ja hahmoja.
– Joka vuosi maalauksiini tulee jotakin uutta, muutos tapahtuu minussa itsessäni. Minkään trendin mukaan en elä tai tee töitä. Uusi työ synnyttää aina seuraavan maalauksen.
Maalaamisen lisäksi Jurvakaisen henkireikä on kirjallisuus ja runot. Uusi runoteos on suunnitelmissa julkaista vuonna 2017, samana vuonna kuin 40. kesänäyttely.
Heti, kun
Vierailevia taitelijoita Jurvakainen etsii ja hakee eri puolilta Suomea, tutustumalla näyttelyihin ja taiteilijoihin.
– Valintakriteerini on, että taide on hyvää ja se puhuttelee katsojaa.
Näyttelyn Jurvakainen rakentaa ajan kanssa, harkiten ja puntaroiden.
– Luon harmoniaa, iloa, valoa ja energiaa, kaikkea, mikä edistää henkistä hyvinvointiamme. Näyttely on tavoittanut ihmiset, ja positiivisesta palautteesta olen iloinen.
Jurvakaisen lisäksi ensin kesän näyttelyssä nähdään kuuden vierailijan veistos- ja lasitaidetta. Vuorossa ovat kuvanveistäjä Lasse Nissilä Päivärinteeltä, kuvanveistäjä Leo Karsikas Kajaanista, lasitaiteilija Liisa Pohjalainen Kuopiosta, kuvanveistäjä Riku Riippa Riihimäeltä, kuvanveistäjä Pekka Rytkönen Nummenkylästä sekä lasitaitelija Markku Salo Nuutajärveltä.
Vastavirtaa taiteilijalla on ollut enemmän kuin Muhosjoessa konsanaan. Jurvakaisen mielestä on ollut vahinko, ettei yhteistyö Muhoksen kunnan kanssa ole monista yrityksistä huolimatta onnistunut. Yhteistyö olisi tuonut hyvää myös kunnalle, tarjonnut näkyvyyttä ja edistänyt kulttuurimatkailua.
– Saa nähdä, miten minun voimani riittävät. Näyttely on kovan työn takana, ja se vie aikaa luovasta työskentelystä.
Viime kesänä näyttelyssä kävi noin 1 500 vierasta, moni Oulusta ja ulkomaita myöten.
– Vetoapua en ole kunnasta saanut. Vuosikausiin ei ole tullut minkäänlaista tukea. Kolmen koululaisen palkkaamiseen kesätöihin olen anonut rahaa viime vuosina, mutta vain kerran olen saanut tuhat euroa. Tuki ei riitä kolmen koululaisen palkkaamiseen.
– Kaukonäköinen ja viisaasti ajatteleva kunta sijoittaa kulttuuriin ja taiteeseen. Kulttuuriin satsaaminen on investointi, joka tulee taloudellisena hyötynä takaisin.
Terttu Jurvakaisen mielestä kulttuuri ja taide on humanismia parhaimmillaan, eikä sitä voi mitata heti rahassa. Sen vaikutukset ovat kauaskantoisia.
– Ilman kulttuuria ja henkisiä arvoja meiltä puuttuu identiteetti. Me olemme silloin vain kylmiä, hengettömiä kylän raitilla törröttäviä turbiinin juoksupyöriä.
Viime vuonna Jurvakainen turhautui ja lopetti rahan anelun.
– Minusta ei ole meluamaan. Maalaaminen on minun työtäni.
Fakta
Valmistunut kansakoulun opettajaksi vuonna 1966. Opiskeli maalaustaidetta Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä 1966–1967.
Toiminut kuvaamataidonopettajana Mukkulan yhteiskoulussa Lahdessa sekä Muhoksen keskikoulussa ja lukiossa vuosina 1967–1979.
Mukana lukuisissa näyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Jurvakaisen teoksia on useissa museoissa ja kokoelmissa.
Vastikään töitä oli esillä Portugalissa ja Brasiliassa Bela biennaalissa ja tällä hetkellä kansainvälisessä näyttelyssä Ruotsissa.
Jurvakainen on saanut lukuisia apurahoja ja taidepalkintoja.
Julkaissut useita runokokoelmia. Viimeisin, Voiko ääneen sanoa, on vuodelta 2014.
Voitti J.H. Erkon palkinnon vuonna 1968.
Taiteilijaeläke vuonna 2000.
Oulun yliopiston kasvatustieteen kunniatohtori vuonna 2009.
Jurvakaisen kesänäyttely 15.6.–31.8., avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12–17. Osoite: Nykäläntie 8, Muhos.
sekä synkeyttä ja kengän-kärkiä mittailevia suomalaisia Terttu Jurvakainen pakenee riittävän kauaksi ulkomaille.
puhtailla väreillä
kirkastettu palettiveitsi
uppoaa luovien voimien lähteeseen
aamun valaisemalla kynnyksellä
ennen kuin
viimeinen valonsäde katoaa
taivaan rannan purppuraan
hyvyys
totuus ja kauneus
kohtaavat oikeutuksensa
Terttu Jurvakainen,Voiko ääneen sanoa, 2014 Terttu Jurvakainen maalaa kotiateljeessaan teoksia kesänäyttelyyn. Maalaus ei synny yhdeltä seisomalta, vaan tutkaillen ajan kanssa. Kuvan teokselle Jurvakainen ei ole vielä antanut nimeä.
Artikkelin lähde Kaleva 17.02.2016.