Jäähyväiset kuoron-johtajalle

Kempeleläisen kuorovaikuttajan Seppo Härkösen kunniaksi pidetään sunnuntaina kolmen kuoron konsertti.

Kesällä edesmenneen Härkösen
kuorolaiset ja ystävät muistelevat Kalevalle
vannoutunutta musiikkimiestä, jolla oli hyvä huumorintaju ja avara sydän.

Anne Helaakoski teksti

Seppo Härkönen teki mittavan elämäntyön musiikin alalla, vaikka hänen varsinainen päätyönsä oli Kempeleen puutarhaoppilaitoksen lehtorina.

”Vapaa-aikansa” hän kuitenkin vietti kuorojen parissa sekä muun muassa johtaen vuosikymmeniä Limingan musiikkileiriä.

Madetojan musiikkilukiossa tyttökuoroa harjoittava ja kuoronjohtoa opettava Elina Könönen tutustui Härköseen mennessään kolmannella luokalla Kempeleen lapsikuoroon.

– Lapsikuoroa johti tuolloin Pekka Itkonen. Teimme paljon yhteistyötä Kempeleen nuorisokuoron kanssa, ja kun Itkonen lähti pois Kempeleestä, siirryin viidennellä luokalla alaikäisenä Sepon johtamaan nuorisokuoroon.

Könönen muistelee Härkösen olleen lämmin, turvallinen ja rauhallinen. Esiintymistilanteissa hän saattoi kuitenkin villiintyä aikamoisiin tulkintoihin ja sai sekä kuoron että yleisön mukaan. Härkönen oli henkeen ja vereen kuoroihminen.

Könönen kertoo Härkösen merkityksen hänen uravalinnalleen olleen hyvin suuri. Kuorosta tuli Könöselle elämäntapa.

– Sepon musikaalisuus ja hänen tulkintansa antoivat mahtavan mallin siitä, kuinka paljon voi musiikkia tehdä sielulla. Seppo ei ollut tekninen johtaja, vaan tulkitsija sielullaan ja ruumiillaan. Se tarttui.

Nykyinen Limingan musiikkiviikkojen toiminnanjohtaja, monitoimimuusikko ja -pedagogi Heidi Mantere tutustui Härköseen kymmenvuotiaana vuonna 1979, jolloin hän osallistui ensimmäisen kerran Limingan musiikkileirille.

Musiikkileiriläisenä Mantere jatkoi kymmenen vuoden ajan.

– Seppo oli erityisen lämminsydäminen, ja koin hänen järjestävän ja rakastavan musiikkileiriä suurella sydämellä. Eikä sovi unohtaa Sepon vaimoa Maisaa, jota ilman musiikkileiri ei olisi ollut niin hyvin paketissa.

Mantere kertoo, ettei koskaan unohda Härkösen esittämää leirilaulua, hänen välispiikkejään eikä puujalkavitsejään lauantai-iltana leirillä pidetyissä Iltamissa. Sitä paitsi oli hienoa, että Härkönen puhui viroa.

– Seppo oli henkeen ja vereen musiikkimies. Edustimme eri sukupolvea, mutta silti meillä oli yhteinen musiikin kieli, ilman ikärajaa.

Mantere valmistui viulunsoiton opettajaksi vuonna 1993 ja oli menossa musiikkileirille Sergei Kravtsenkon mestarikurssille. Toisin kuitenkin kävi, Kravtsenko ei saapunut leirille ollenkaan ja Mantere sai täyden viuluoppilaiden täyttämän opetusluokan.

”Riviopettajana” Mantere oli musiikkileirillä sen jälkeen vuoteen 2004, jolloin hän siirtyi varsinaiseksi musiikkileirin johtajaksi. Ensin hän oli musiikkileirin taiteellinen johtaja niin, että Härkönen oli vielä viimeisen kerran leirin johtajana.

– Perin Sepon musiikkileirijohtajuuden avaimet käteen -periaatteella ”pääasia, että leiri säilyy”. Sain täyden vastuun, mutta samalla mahdollisuuden kehittää leiriä.

Myös Könönen kertoo Härkösen antaneen vastuuta. Nuorisokuoron varajohtaja Könönen oli yläasteiässä.

– Kun siirryin kamarikuoro Aiolokseen, Seppo sanoi ”alapa johtaa”, ja minä aloin.

Könönen johtaa sunnuntain konsertissa Kempeleen nuorisokuoron entisiä laulajia, heitä, joiden kanssa hän itse lauloi 1990-luvulla.

– On mahtavaa nähdä kavereita, muutumme jälleen 15-vuotiaiksi. Pelottaa, ettei mene märinäksi koko juttu. Tunteita ei tulkinnasta puutu.