Antti Tikkanen viulutaiteilijana ennen ja jälkeen

Taiteen tekijät yleensä kypsyvät vuosien myötä. Miten viulisti
Antti Tikkasen näkemykset ovat muuttuneet 16 vuoden aikana Kuopion viulukilpailun 2000 jälkeen?

Torstaina Oulussa jokainen voi omin korvin kuulostella Tikkasta.

Esko Aho

2000 ja 2016 Kuopion valtakunnallisen viulukilpailun voiton jakoivat vuonna 2000 espoolainen Meri Englund ja kouvolalainen Pietari Inkinen.

Toiseksi viikon kestäneessä kilvassa sijoittui Laura Vikman Helsingistä ja kolmanneksi Antti Tikkanen Oulaisista.

Torstaina Tikkanen ”liidaa” yhtenä neljästä Oulu Sinfonian ja Suomalaisen barokkiorkesterin muusikkoja Barokin parhaat -konsertissa Madetojan salissa.

Konsertti kuuluu Oulun vanhan musiikin festivaalin ohjelmaan.

Nuori viulisti kertoi Kalevalle itsestään ja tunnoistaan Kuopiossa 2000 heti viulukilpailun jälkeen otsikolla En voi valittaa.

Lähes täsmälleen 16 vuoden jälkeen on kiinnostavaa palata samoihin aiheisiin.

Ovatko viulutaiturin, nykyään myös aviomiehen ja kahden lapsen isän, ajatukset elämästä, musiikista ja viulunsoitosta muuttuneet?

2000 ”En voi valittaa mistään. Kilpailu on ylittänyt odotukseni ja toinen erä varsinkin meni nappiin. Toivottavasti saan tämän jälkeen keikkoja ja mahdollisuuksia esiintyä orkesterien solistina.”

2016 – Kuulostaa ihan siltä, kuin tuossa vaiheessa pitikin. Vastikään pohdimme erään tuttavan kanssa, kuinka vähän kilpailun jälkeen tiesimme siitä, mitä oikeasti halusimme tehdä.

– Jonkun vuoden päästä kvartettityö alkoi näyttää musiikin tekemisen muita puolia, mitä kaikkea työhön liittyy älyllisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti.

2000 Monet odottavat hänen ottavan seuraavaksi osaa ensi syksyn Jean Sibelius -viulukilpailuun, mutta lopullinen päätös ei ole vielä selkiytynyt.

Viime syksyn ajan Tikkanen opiskeli Lyonin konservatoriossa Ranskassa Pavel Vernikovin johdolla Sibelius-Akatemian lähettämänä vaihto-oppilaana. Vernikov haluaisi suomalaisviulistin Lyoniin takaisin.

2016 – En mennyt enää Lyoniin, vaan vaihdoin opettajaa Suomessa. Täytyi palata työpöydän ääreen opettelemaan lisää juttuja, rakentamaan pohjaa ja hankkimaan eväitä pidemmälle. Se oli ihan hyvä ratkaisu. Kuuntelin senvuotisen Sibelius-kilpailun alusta loppuun ja opin paljon. Olin hyvin tyytyväinen, etten itse osallistunut kisaan.

2000 ”Lyonissa minulle tapahtui henkinen silmien ja korvien avautuminen. Luulen nyt osaavani katsoa asioita vähän eri tavalla.”

2016 – Tuo oli itse asiassa vasta alkua. Olin juuri muuttanut Oulaisista Helsinkiin ja ryhtynyt laajentamaan maailmankuvaani. Hei, täällä on paljon muutakin!

2000 Eniten Tikkasen tapaan tehdä musiikkia on vaikuttanut häntä vuosina 1987–97 Jokilaaksojen musiikkiopistossa opettanut puolalaislähtöinen viulisti Tomasz Orzech.

”On kiva, että ihmiset alkavat huomata, että hyviä soittajia voi tulla myös Oulaisten kaltaisilta pieniltä paikkakunnilta.”

2016 – Tässä on ehtinyt 16 vuoden aikana olla monenlaisia ihmisiä mukana, mutta tuolloin Orzech oli se tärkein. Edelleen pidän itseäni tosi onnekkaana, että minulla oli elämässäni tällainen vaihe.

– Suomessa hyvin moneen paikkaan on tuotu osaamista tarpeen vaatiessa muualta, millä on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Hyvät kannukset sieltä sai.

2000 Muita harrastuksia ovat lukeminen ja sulkapallo. ”Ja ihan perinteinen löhöäminen toimii kans’.”

2016 – Sulkapallo on jäänyt. Lukeminen pienten lasten kanssa on haasteellista, samoin löhöäminen. Kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, annoimme myös television pois. Viihdettä tuli ihan tarpeeksi livenä. Löhöämisen suhteen käy aina niin, että kun ei ole mitään tähdellistä tehtävää, joku kyllä keksii jotakin muuta.

Barokin parhaat Madetojan salissa Oulussa torstaina 4.2. kello 19.

Fakta

Antti Tikkanen

Syntynyt 3.5.1980 Oulaisissa, missä kävi myös koulunsa. Asuu nykyisin Helsingissä.

Naimisissa viulisti Minna Pensolan kanssa. Kaksi lasta.

Aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana Tomasz Orzechin oppilaana Jokilaaksojen musiikkiopistossa.

Siirtyi Sibelius-Akatemiaan 1997 Lajos Garamin oppilaaksi ja myöhemmin professori Mi-Kyung Leen luokalle.

Sijoittui kolmanneksi Kuopion viulukilpailussa vuonna

2000.

Opiskellut myös Zinaida Gilelsin, Pavel Vernikovin ja Kreeta-Maria Kentalan johdolla. Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa ECMA:ssa tärkeimmät opettajat Hatto Beyerle ja Johannes Meissl.

Esiintyy solistina, mutta ennen muuta kamarimuusikkona. Kuulunut monena kesänä Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijakuntaan.

Meta4-jousikvartetin ykkösviulisti. Aloitti Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellisena johtajana 2014 alussa.

Meta4 voitti Dmitri
Shostakovitsh -jousikvartettikilpailun Moskovassa 2004
ja Joseph Haydn
-kamarimusiikkikilpailun
Wienissä 2007.
Antti Tikkanen soittaa nykyään Suomen Kulttuurirahaston omistamalla Stradivarius-viululla ”ex-Berglund”. Kansainväliseen Jean Sibelius -viulukilpailuun hän ei ole osallistunut kertaakaan, mutta huomattavia voittoja on sen sijaan tullut kamarimusiikin saralta Meta4-jousikvartetin ykkösviulistina.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva