Suomalaisuuden idea nosti orpopojan laulajaksi
Yläkerta
Maija-Liisa Näsänen
maija.liisa.nasanen@gmail.com
Limingassa 16.9.1856 maalaistaloon syntynyt laulutaiteilija ja laulunopettaja Abraham Ojanperä kuoli sata vuotta sitten 26.2.1916 kotonaan Aappolassa monen sairauden uuvuttamana. Puolen vuoden kuluttua hän olisi täyttänyt 60 vuotta.
Säveltäjä Otto Kotilainen kävi muistokirjoituksessaan Helsingin Sanomissa läpi Ojanperän ansiot niin ooppera- ja oratoriolaulajana kuin maata säännöllisesti kiertäneenä konsertoijana, mutta nosti kuitenkin yli kaiken muun hänen pedagogiset ansionsa. Hänen mielestään korvaavaa yksinlaulunopettajaa oli Helsingin musiikkiopistoon vaikea löytää.
Kotiseudun sanomalehdissä, Kalevassa ja Liitossa, muistokirjoitusten painotukset olivat korostetun tunteenomaiset. Molemmissa kerrattiin laulajan traagiset lapsuuden kokemukset: orvoksi jääminen alle kaksivuotiaana ja varattomuus.
Kaleva kuvaili: ”Paimenpoikana nuoren Aapon täytyi alkaa elämänkamppailunsa. Mutta poika oli hyviltä haltijattarilta saanut erinomaiset kummilahjat: terävän älyn, vilkkaan luonteen ja kirkkaan äänen, joka soi kuin tenholaulu ja voitti kaikkien sydämet. Tällä hän jo aikaisin kiinnitti ympäristönsä huomion puoleensa.”
Liitossa toistettiin paimenpoikatarina, Ojanperän mittavan uran perusteellista esittelyä unohtamatta. Nimettömänä pysytellyt nekrologi totesi: ”Ken on häntä kuullut, ei unohda. Arvatenkin olisi hänelle ulkomailla auennut vielä loistokkaampi elämä. Mutta hän pysyi suomalaisena, käyttäen kykynsä ja lahjansa kotimaansa hyväksi.”
Sortokausien venäläistämistoimet Helsingin musiikkiopisto vältti pitkään. Isku tuli kuitenkin 1912, kun valtionapu evättiin. Toimintaa piti rajoittaa, opettajia irtisanoa ja palkkoja laskea. Ojanperä pelastautui hakemalla ikäänsä, työhistoriaansa ja vakaviin sairauksiinsa vedoten valtion eläkettä, mikä myös myönnettiin. Keisari Nikolai II:n vahvistama päätös astui voimaan vuoden 1913 alusta.
Eläkkeelle Ojanperä ei aikonut, mutta lomia hän pidensi. Niin tapahtui myös syksyllä 1915. Persoonalliseen tyyliinsä hän ilmoitti Limingasta kirjeitse Helsingin musiikkiopiston rehtori Erkki Melartinille, miksi voi saapua viranhoitoon viikkoa myöhemmin. ”Terveytenikään ei ole hyvä, ennen kuin saan ”kuppauttaa” joka pohjalaisten ”velhojen” mukaan pitää aina tapahtumaan ”ylenevällä kuulla.”
Abraham Ojanperän elämä oli täynnä dramaattisia käänteitä, onnea ja menestystä, mutta myös vastoinkäymisiä ja väheksyntää, kaikkea tätä vähintään yhden nykyoopperan sisällön verran. Tutkijakaan ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaikki tuo kävi päinsä aikana, jolloin jopa kansakouluun pääsy oli suurta onnenkauppaa.
Selityksenä on suomalaisuusliikkeen voittokulku. Pappilanväen suojatiksi päässyt Abraham Ojanperä ohjattiin opintielle, ensin Limingan vasta perustettuun yläkansakouluun ja sen jälkeen Jyväskylän seminaariin. Kun näyttöä laulunlahjoista oli, Ojanperä lähetettiin valmistuttuaan seminaarin opettajien myötävaikutuksella ja osittaisella rahoituksellakin Helsinkiin tunnettujen sopraanojen, Emilié Mechelinin ja Naemi Ingmanin, oppilaaksi.
Abraham Ojanperä saatiin Helsinkiin keväällä 1882 Saksasta vierailulle saapuneen kamarilaulaja Eugen Hildachin yksityisoppilaaksi, ja pian siltä pohjalta avautui myös opiskelupaikka Dresdenin Kuninkaallisessa Konservatoriossa. Abraham Ojanperästä tuli ensimmäinen talonpoikaisjuurinen mieslaulaja, joka oli saanut koulutuksen ulkomaisessa konservatoriossa.
Haaveissa oli oopperalaulajan ura ulkomailla. Ojanperä palasi kuitenkin Suomeen 1885, kun nimitys vasta kolme vuotta toimineen Helsingin musiikkiopiston ensimmäiseksi vakinaiseksi yksinlaulun opettajaksi vahvistui. Uusi estradi avautui, kun Ojanperä valittiin 1892 Johanneksen kirkon ensimmäiseksi kanttoriksi.
Ilman fennomaanisesti ajattelevan sivistyneistön myötävaikutusta ei eteenpäinmeno olisi Abraham Ojanperän kaltaiselta orvolta ja varattomalta talonpoikaisjuuriselta lahjakkuudeltakaan onnistunut.
Ojanperä teki kerran pari vuodessa pitkiä, pohjoisesta etelään ulottuvia, konsertointikiertueita. Ulkomailla Ojanperä konsertoi kaksi kertaa: 1895 Berliinissä ja 1905 Kristianiassa eli Oslossa. Ojanperä oli myös ensimmäisiä levyttäneitä laulajia Suomessa.
Kolmikymmenvuotisen uransa aikana Ojanperä ehti kasvattaa monta laulajapolvea. Kaikki tämä tärkeää työtä aikana, jolloin musiikki oli pitkään vain elävää musiikkia. Turhaan ei Eino Leino vakuutellut Sunnuntai-lehdessään: ”… suomalaisuus ja Suomen laulu eivät kuole milloinkaan.”
Abraham Ojanperä teki hienon kotimaisen uran. Jälkimaailmalle se ei näytä riittävän, vaan Ruusu ja kulkuri -elokuvaan 1948 sepitettyä tarinaa Abraham Ojanperästä ulkomaisilla oopperanäyttämöillä tarjotaan faktana. Alkuperäislähteisiin pohjautuva tutkimustyö ei kuitenkaan ole paljastanut ulkomaiseen oopperauraan viittaavaa.
Maija-Liisa Näsänen on FM, tutkija ja tietokirjailija.
”Turhaan ei Eino Leino vakuutellut Sunnuntai-lehdessään: ’… suomalaisuus ja Suomen laulu eivät kuole milloinkaan.’”
Artikkelin lähde Kaleva 28.02.2016.