Virpiniemi kutsuu yrittäjiä

Satu Niskanen
Oulu
Virpiniemen kehittäminen junnaa paikallaan. Harjualue sijaitsee vain kivenheiton päässä Oulun keskustasta, mutta alueen kehittämisestä ei ole tehty päätöksiä kuntaliitoksen jälkeen, harmittelee Virpiniemen liikuntaopiston rehtori Pekka Hämäläinen.
"Hiljaista on ollut. Vielä vuonna 2011 oli toiveikas ilmapiiri ja luultiin, että kaupunki alkaa kehittää aluetta."
Vuonna 2008 perustettiin Virpiniemi Sport Oy, jonka omistivat tuolloin Pohjois-Pohjanmaan liikuntaopistosäätiö, Haukiputaan kunta ja Oulun kaupunki. Vuonna 2009 Virpiniemeen oli tarkoitus rakentaa hotelli, loma-asuntoja, toimistotilaa ja palloilu- sekä jäähallit. Virpiniemi Sport Oy etsi hankkeeseen kaupallisia kumppaneita, mutta niitä ei löytynyt.
Suuresta suunnitelmasta on toteutunut vain pieni osa: vuonna 2013 valmistui liikuntaopiston pihapiiriin kahdesta pienkerrostalosta koostuva GolfStar, jonka huoneistoja on myyty yksityisomistukseen.
Virpiniemi kaavoitettiin alunperin loma-asuntoalueeksi, mutta nykyisin alueella on paljon vakituista asutusta. Pekka Hämäläisen mukaan alueella on vain muutamia ulkopuolisille vuokrattavia loma-asuntoja.
Virpiniemen liikuntaopiston on toivottu kehittävän alueen matkailua, mutta opiston omakin tilanne on sekava. Hämäläinen kertoo, että opiston päärakennus on tullut elinkaarensa päähän. Opisto tarvitsisi uudet toimisto-, majoitus- ja koulutustilat. Hämäläisen mukaan investointi vaatisi noin viisi miljoonaa euroa. Nyt mietitään sitäkin, voisiko opisto toimia osittain jossain muualla.
Hämäläisen mielestä kaupungin tahtotila Virpiniemen suhteen on epäselvä.
"Koetamme turvata liikuntaopiston toiminnan, mutta paljon on avoimia kysymyksiä."
Hämäläinen toivoo, että kaupunki ymmärtäisi alueen liikuntamatkailupotentiaalin. Hän korostaa, että opistolla ei ole resursseja kehittää matkailutoimintaa yksin.
Oulun kaupungin puolelta Pohjois-Pohjanmaan liikuntaopistosäätiön omistajaohjauksesta vastaa apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhonen. Hän kiistää, että kaupunki olisi unohtanut Virpiniemen.
"Olen istunut useissa palavereissa, joissa Virpiniemen asioita on pähkäilty. Kyllä alueen arvo tunnustetaan."
Vuoden 2009 rakennussuunnitelmista Rantala-Korhonen toteaa, lama on hidastanut rattaita sekä julkisella puolella että yrityksissä.
"Ei ole ollut oikea hetki käynnistää massiivia matkailuyrityksiä."
Rantala-Korhonen lisää, ettei alueen houkuttelevuus ole kadonnut mihinkään. Hän uskoo, että tarvitaan vain sopiva taloudellinen tilanne ja yrittäjä, jolla on toimiva konsepti, jotta kehitys saadaan uuteen nousuun. Hänen mukaansa golf-toiminta on osoitus siitä, että matkailuliiketoiminta sopii alueelle.
Viime syksynä Virpiniemessä järjestettiin tilaisuus, jossa keskusteltiin alueen toimijoiden tarpeista, matkailun kehittämisestä ja liikuntaopiston roolista.
Paikalla oli noin 20 eri toimijaa, kuten venesataman, golf- ja leirintäalueiden edustajat sekä koira- ja hevosurheiluihmisiä. Business-Oulun asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppaisen mukaan tilaisuudessa huomattiin toimijoiden yhteistyön tarve.
"Lähes kaikilla alueen toimijoilla on merkittäviä kasvuajatuksia."
Tilaisuudessa esille tulleet ajatukset kirjattiin ylös, ja sen perusteella koottiin "tiekartta" alueen tulevaisuudesta. Suunnitelma luovutettiin Rantala-Korhoselle.
BusinessOulun rooli Virpiniemessä on lähinnä avustaa yrityskumppanien hakemisessa. Kemppaisen mielestä Virpiniemi voi kehittyä matkailukohteena, kunhan liikuntaopiston tilaongelma ratkaistaan, mutta myös alueen maankäyttö vaatii laajaa tarkastelua.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva