Artikkelin lähde Kaleva
Antti Ervasti
Oulu
Nuorittan kylällä Saarisuolla on käynyt tällä viikolla vilske, kun kylän talkooväki on urakoinut perinteikkäiden porokilpailujen areenaa sunnuntaita varten.
- Parhaimmillaan täällä on työskennellyt 40 ihmistä yhdellä kertaa. Työtunteja on tehty tuhansia, mutta niitä ei lasketa, sanoo Nuorittan kyläseuran järjestämän kilpailun johtaja Juha Parkkinen.
Perinteikkyys tulee siitä, että Nuorittan porokilpailut olivat vuosikymmenien ajan maankuulut vuoteen 1985 saakka, jolloin kylällä lopahti into järjestää kisoja.
30 vuotta siihen meni, mutta tänä vuonna Nuorittalla nähdään jälleen vauhdikasta menoa. Parkkinen kertoo, että tapahtuma sai alkunsa yhdestä lauseenpoikasesta, jonka hän heitti Veli Koistiselle viime kesänä Pömilässä, Nuorittan nuorisoseuran talolla seuran 90-vuotisjuhlassa.
- Sanoin vain, eikö se olisi mahtavaa saada taas porokilpailut tälle kylälle. Tuumattiin siinä, että eiköhän se onnistu. Pannaan kokoukset pystyyn, Parkkinen muistelee.
Kisaan on ilmoittautunut 78 poroa omistajineen ja ajajineen. Katsojia toivotaan tulevan noin 500.
Nuorittan poroelinkeino on ajan saatossa hiipunut mutta viime vuosina kokenut nousun. Nyt kylällä on kymmenkunta porotilaa.
Kylältä ei kuitenkaan osallistu vielä tällä kertaa omia poroja eikä ohjastajia kisaan. Kilpailijat tulevat enimmäkseen lähipalkisten alueelta, kauimmaiset 300 kilometrin päästä Rovaniemen pohjoispuolelta.
Parkkinen muistaa menneiden vuosikymmenten porokisoista, että yleisöä oli aina vähintään 500 - 600. Vaikka pakkanen paukkui mitä kireimpänä, kisat pidettiin ja yleisö tuli paikalle.
Vuoden 1985 porokisat pidettiin samaisella Saarisuolla kuin nytkin. Sitä ennen kilpailupaikkana oli useimmiten Nuorittajoen jää kylällä. Ainakaan tänä talvena jää ei olisi kestänyt kilpailupaikkana.
- Kyselimme Oulun kaupungilta, voisimmeko saada lainaan erinäisiä tavaroita. Sieltä vain tuumattiin, että kisat pitäisi siirtää kaupunkiin, eikä mitään saatu. Kyllä me pärjäämme omillamme. Olemme jo omillamme taloudellisesti, Parkkinen tuumaa.
vuonna 1979 muuttanut Paula Valkola tuumaa, että tuolloin kylällä oli kaksi kauppaa, koulu, posti ja nuorille valtavasti harrastusmahdollisuuksia. Nyt nuo kaikki ovat loppuneet seurantalolla perjantaisin pidettävää bingoa lukuun ottamatta. Kyläseura pitää lisäksi kesäjuhlat kerran vuodessa ja tanssi-iltamia silloin tällöin.
Koulu lakkautettiin 2000-luvun puolivälissä ja myytiin nykyiselle omistajalla viisi vuotta sitten. Siihen saakka koululla pidettiin paljon Oulun kansalaisopiston kerhoja ja kursseja.
- Muutimme Jäälistä mieheni kotitilalle koneurakoitsijoiksi. Palvelut ovat huonontuneet tasaisesti. Kun Ylikiiminki liittyi Ouluun, huonontuminen nopeutui. Kaikesta huolimatta viihdymme täällä ilman muuta loistavasti, Paula Valkola sanoo.
Hänen tyttärensä Kaisa Valkola kokeili Oulussa kaupunkielämää muutaman vuoden ajan, mutta veri veti kotikonnuille.
- Oulu ei ollut oikein minun paikkani. Nyt opiskelen maatalousagrologiksi kaupungissa mutta haluan pysyä täällä. Voin harrastaa hevosten ja koirien kanssa. Meillä on myös kanoja.
Artikkelin lähde Kaleva