Artikkelin lähde Kaleva
1800- ja 1900-lukujen vaihteen kansallisromantiikka oli musiikissa mielenkiintoista aikaa, sillä säveltäjät joutuivat oman maansa musiikin traditioitten lisäksi ratkaisemaan suhteensa esille tunkevaan modernismiin.
Oulu Sinfonian ohjelmassa olleet Edward Elgarin ja Jean Sibeliuksen teokset valottivat hyvin kahta erilaista tapaa jatkaa romanttista perinnettä suuresti muuttuvassa maailmassa.
säveltämistä uransa loppuun asti samalla brahmsmaisella tyylillä. Tämä tuo e-molli op. 85 nostalgiseen kaihoon ripauksen eskapismiakin.
Konsertto on erittäin suosittu teos, josta levytyksiäkin löytyy helposti kymmenittäin. Nykyisin Sibelius-Akatemiassa opettava Jan-Erik Gustafsson esitti teoksesta mykistävän hienon tulkinnan, joka on kilpailukykyinen missä tahansa vertailussa.
Gustafssonin näkemys oli haikean lyyrinen ja tunnekuohuissaan juuri sopivan pidättyväinen säveltäjän stiff upper lip -hengessä kontrolloituun romantiikkaan.
Hyvää tukea solisti sai Oulu Sinfonialta, jonka sointi oli kapellimestari Johannes Gustavssonin ohjauksessa muhkeimmissakin kohdissa ilmavan tasapainoinen.
kunniaksi epäilyt säveltäjän mahdollisista natsisympatioista ovat jälleen nousseet pohdinnan kohteeksi.
Sibeliuksen musiikki oli kieltämättä kansallissosialistien suosiossa, mutta kovin huolella valikoiden tämän teosluetteloa on Goebbelsin ja kumppaneiden toimistossa pitänyt tutkia.
Konsertissa kuultua-molli op. 63 ainakin on taideteoksena lähempänä Edvard Munchin kuin Leni Riefenstahlin elokuvia.
Gustavsson johti sinfonian jäntevän hallitusti niin, että omana aikanaan radikaaliksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi leimattu teos tuntui liittyvän tavallista kiinteämmin myöhäisromanttiseen perinteeseen. Allegro molto vivacessa saattoi jopa aistia Gustav Mahlerin tyylisiä lempeitä kaikuja wieniläisvalssista.
Toisaalta sinfonia on sävelkieleltään ja ilmaisultaan hyvinkin moderni vaeltaessaan suuren osan ajasta ilman selkeää tonaalista kotipesää ja jatkuvan synkopoinnin hämärtämillä rytmeillä.
Tämän kitkan ja ekspressionismiin viittaavan ahdistuksen Gustavsson onnistui tulkinnassaan melko tehokkaasti laimentamaan.
Kokonaisuudessaan esitys oli kaunis ja viimeistelty, mutta ei kuitenkaan niitä kaikkein vaikuttavimpia.
Artikkelin lähde Kaleva