Loppuun saakka toimittaja

Heljä Tuoriniemi. Oululainen toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Heljä Tuoriniemi kuoli 30. tammikuuta Oulun kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla. Hän oli syntynyt 24.12.1945 Perhossa.
Kun rintasyöpä todettiin, Tuoriniemi kertoi, että hän on tehnyt lukemattomia juttuja vaikeasti sairaista, elämästään taistelevista ihmisistä. Koskaan hän ei kuvitellut, että hän olisi joskus samassa tilanteessa.
Vielä viime loppusyksynä Tuoriniemi oli toiveikas oman tilanteensa suhteen ja suunnitteli juttuja. Hän oli siis loppuun asti toimittaja. Vuosien sairaus vei kuitenkin voimat.
Tuoriniemi oli syntyisin Keski-Pohjanmaalta Perhosta. Hän oli kuusilapsisen perheen toiseksi vanhin.
Tuoriniemi oli pohjalaisen naisen perikuva: luja mutta hyväsydäminen, periaatteellinen ja tinkimätön.
Tositilanteessakin hän seisoi sanojensa takana, vaikka saattoi itse joutua "hankaluuksiin".
Tuoriniemi aloitti toimittajauransa jo opiskeluaikanaan Porvoossa vuonna 1969. , ja Oulussa perustetun-lehden kautta hän päätyi Yhtyneisiin Kuvalehtiin vuonna 1975 ja viimeksi vuonna 2005.
Seuran ja Vivan Oulun aluetoimittajana hän hallitsi laajalla skaalalla puolta valtakuntaa.
Tuoriniemelle aina sattui ja tapahtui, mutta hän osasi myös nauraa itselleen.
Hän olikin todellinen helmi ammattikuntamme joukossa. Tärkeilevät kollegat eivät aina osanneet häntä arvostaa, mutta Tuoriniemellä oli journalistin tärkein voimavara: lukijoiden vankkumaton tuki.
Heljä Tuoriniemi hallitsi koskettavien juttujen teon. Yksi kovimmista paikoista hänelle oli kohdata heti Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen jälkeen kuolleiden lähiomaisia. Sekin oli vain tehtävä, vaikka kuinka sydän itki.
Hän oli loistava kirjoittaja, joka tunsi kaikki Suomen suuret tähdet, olipa kysymys laulajista, näyttelijöistä tai kirjailijoista.
Tuoriniemi ei kunnioittanut auktoriteetteja. Parhaimmillaan hän oli heikompien äänitorvena ja herkkänä myötäeläjänä. Hän ei tuominnut ihmisiä, vaan halusi ymmärtää heitä.
Hän seurasi tarkoin pohjoisen elämää ja löysi pientenkin uutisen taustalta suuria tarinoita, mutta hän teki erityisesti Seurassa omalla perusteellisella tyylillään myös asiajuttuja politiikasta, taloudesta ja luonnosta. Myös uskonnolliset aiheet olivat lähellä hänen sydäntään.
Tuoriniemi viihtyi erinomaisesti omissa oloissaan ja nautti Pyhäjärven mökillä olosta. Hän oli kuitenkin aina kiinnostunut ihmisistä ja heidän kuulumisistaan.
Toimittajan liikkuvassa ja välillä kiivastahtisessa elämässä perhe jäi toisinaan taka-alalle. Lasten mukaan Heljä oli äitinä kuin peruskallio, joka ei pettänyt missään tilanteessa.
Vaikeissa tilanteissa hän uskoi aina, että asioilla on taipumus järjestyä. Lopulta kaikki käy hyvin.
Siirryttyään eläkkeelle 2008 Heljä Tuoriniemi panosti kaikkensa neljän lapsenlapsensa eteen. Heille Heljä oli Murre, joka leikki mielellään erilaisia mielikuvitusleikkejä.
Heljä sanoikin aina toivovansa, että lapset muistaisivat Ukon ja Murren kodin paikkana, jossa sai leikkiä.
Sotkuille hän huitaisi kättään: Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin siivoaminen.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva