Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen
Kiinnostus ihmismielen ihmeellisyyksiin ja potilaan kohtaaminen viehättävät psykiatri Esko Teiramaata niin paljon, että hän ei ole täysin malttanut työntekoa lopettaa eläkepäivilläänkään. Työ tuo sisältöä ja vaihtelua leskimiehen elämään.
Häntä kiehtoo psykiatrin ja potilaan vuorovaikutus. Se on edellytys ymmärretyksi tulemiselle. Silti ihmismieli yllättää monesti myös lääkärin.
- Potilas, jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö voi olla suorastaan ylivalloittava, mutta jonakin päivänä piirre saattaa kääntyä päinvastaiseksi. Siinä saa lääkärikin miettiä, miten suhtautua tähän uudenlaiseen persoonallisuuteen.
ovat Koivistolla, Karjalan kannaksella. Hän oli neljävuotias, kun talvisota syttyi 1939. Sodan jaloista perheen oli lähdettävä evakkoon. Takaisin he palasivat kolme vuotta myöhemmin keväällä suomalaisten valloitettua Karjalan kannaksen takaisin.
1944 kesäkuun puolivälissä oli jälleen lähdettävä Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alta pois.
- Ne pari vuotta siellä olivat mukavaa aikaa. Muistan pitkät hiekkarannat. Sota-aika jätti ainakin sellaiset jäljet, että näin pitkään unia Karjalasta.
Perhe asettui Ruotsinpyhtäälle, Loviisan naapuriin.Lukiossa luokkansa priimukselle oli selvää jatkaa eteenpäin, ja lääketiede oli ensimmäinen vaihtoehto - hyvät pohjapisteet avittivat sisäänpääsyä Helsingin yliopistoon.
Psykiatriaan erikoistuminenkin tuntui luontevalta.
- Ihmiset sanoivat usein, että minulle on helppo puhua. Jonkinlaisen kipinän sain myös kandiaikana ollessani Sipoossa Nikkilän mielisairaalan osastonlääkärin kesäsijaisena 1957.
Teiramaa tuli 1960 Tyrnävän ensimmäiseksi kunnanlääkäriksi.
- Se oli ihan mukava mutta työteliäs paikka. Siihen aikaan kunnanlääkärit tekivät kotikäyntejä jopa 50 kilometrin päähän.
Kahden Tyrnävällä vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi kunnanlääkäriksi Saloon ennen tuloaan Oulun keskusmielisairaalaan erikoistumisjaksolleen 1968.
Oulussa hän tapasi myös tulevan vaimonsa Liisan.
Aluksi tuntui, ettei kylmään ja pimeään Ouluun voi kotiutua.
- Ainakin parin vuoden ajan kävin katsomassa, kun ihmisiä lähti täältä pois junalla tai lentokoneella. Oulun murrekaan ei ole minuun koskaan tarttunut.
Teiramaa on kouluttautunut: opintoja on kertynyt yli 30 vuoden edestä. Viimeisimmän tutkinnon hän suoritti 70-vuotiaana erikoistuessaan kognitiiviseen psykoterapiaan.
Kun Teiramaa 1982 sai dosentin pätevyyden oli valittava, lähteäkö tutkijan uralle vai jatkaako käytännön potilastyötä.
- Vaikka minulla on myös hallinnon pätevyys, olen aina valinnut potilastyön. On palkitseva elämys, kun potilas alkaa voida paremmin.
Teiramaa on nähnyt lääkkeiden vallankumouksen psykiatriassa.
- Kun aloittelin uraani 1957 Nikkilän sairaalassa, ei psykiatrisiin sairauksiin, esimerkiksi skitsofreniaan, ollut lääkkeitä. Ainoa oli ruiskeena annettava skopomorfiini, jota käytettiin potilaan rauhoittamiseen.
- Käänteentekevää skitsofrenian hoidossa oli Leponex-lääkkeen tulo markkinoille. Se mahdollisti potilaiden siirtämisen avohoitoon, jolloin sairaalapaikkoja saatettiin vähentää.
Teiramaa on erikoistunut kognitiiviseen, ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan, joka on hänen mielestään käytännönläheisempää kuin esimerkiksi psykoanalyysi.
Pitkässä, vuosia kestävässä psykoterapiassa voi piillä Teiramaan mukaan laitostumisen vaara, jos siitä tulee potilaalle keskeinen elämänsisältö.
- Lyhyemmällä terapialla saadaan monesti hyviä tuloksia. Kognitiivinen psykoterapia on yleensä pitkänäkin lyhyempi kuin psykoanalyyttiset terapiat.
Teiramaa on kulkenut usein unissaan. Kun Karjalaan taas pääsi vuonna 1990, Teiramaa lähti katsastamaan kotipaikkaansa, ja kerran sen jälkeenkin vuonna 1997.
- Paikka ei vastannut muistikuviani. Se oli mennyt niin rappiolle uusien isäntien hoidossa. Pellot olivat metsittyneet, eikä teitä oltu hoidettu. Vierailujeni jälkeen unet Karjalasta loppuivat.
Artikkelin lähde Kaleva