Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen Kaleva
Oulu Pakina on siitä hankala laji, että sitä on mahdotonta oppia, jollei omaa luontaista tyylitaitoa. Suunnilleen tähän tapaan kirjoitti Mika Waltari kirjailijaoppaassaan.
Oululaiselle toimittaja-kirjailija Jukka Ukkolalle tämä lahja on suotu. Hänen pakinoitaan on julkaistu vuosikymmeniä niin Kalevassa kuin Suomen Kuvalehdessäkin.
Paljastettakoon nyt, että hän on se Kalevan palstoilta tuttu, kovasti Väinämöisen oloinen Aleksis K.
Ukkola on kirjoittanut kyseisellä nimimerkillä jo 45 vuoden ajan. Kansalliskirjailijamme mukaan nimetty Aleksis K. turinoi tänään viimeisen kerran ennen kuin palsta siirtyy historiaan lehtiuudistuksen myötä.
"Se originaali Aleksis Kivi kuoli jo 38-vuotiaana, mutta minä olen sentään ehtinyt kirjoittaa Aleksis K:na yli 40 vuotta", Ukkola myhäilee, mutta myöntää olon olevan pikkuisen haikea noin 1 900 pakinan jälkeen.
Toimettomaksi hän ei silti ole jäämässä.
"Ei minulla aika pitkäksi tule, sillä jatkan edelleen Suomen Kuvalehden pakinoitani ja Jyvien ja Akanoiden keräilyä. Alan myös tehdä uutta painosta Oulun murresanakirjasta, joka ilmestyy e-kirjana", sanoo Suomen Kuvalehdestä 2010 eläkkeelle jäänyt Ukkola.
Ensimmäisen kerran Jukka Ukkola esiintyi Aleksis K:na 18.7.1970 ollessaan Kalevan toimittaja. Kyseessä oli koko sivun artikkeli, jossa hän arvioi silloisia hallitusneuvotteluja.
"Mukana oli kahdeksan puoluejohtajaa, ja meno oli kuin Aleksis Kiven Seitsemästä Veljeksestä. Formaatti tuli kirjasta - laitoin vain sitaatteja uuteen järjestykseen ja panin niitä hallitusneuvottelijoiden suihin."
Pakina ilmestyi aluksi epäsäännöllisin väliajoin, mutta vuodesta 1975 lähtien sitä julkaistiin jo säännöllisesti. Ukkola luonnehtii Aleksis K:ta Kalevassa myös ilmestyneen särmikkään Saara W. -pakinan "lapseksi".
Hänen mukaansa moni tiesi kohtuullisen nopeasti, kuka Aleksis K:n takana on.
"Tuli palautettakin, jossa epäiltiin, kirjoitanko niitä enää ollenkaan, kun ne ovat olleet niin huonoja viime aikoina. Ei ole olemassa pakinaa, josta kaikki tykkäisivät."
Pakina on väistyvä laji - ainakin perinteisessä mielessä. Alan viimeiset mohikaanit alkavat olla jo ikämiehiä, ja muutenkin pakinapalstat ovat lehdissä vähentyneet.
"Meitä on tällä hetkellä ainakin Aamulehden Pitko (Matti Pitko), 72 vuotta, Ilta-Sanomien Bisquit (Seppo Ahti), 70 vuotta. Bisquit tuumi jo 20 vuotta sitten, että jäämme pian nuorempien pakinoitsijoiden jalkoihin. Näin ei ole käynyt, vaan me tipumme pikkuhiljaa pois kuin hampaat suusta."
Ukkola arvelee nuorempien kirjoittajien paenneen blogitekstejä kirjoittamaan.
"Pakina on ollut germaaninen ja pohjoismainen tapa kirjoittaa. Ehkä paperilehtipakina loppuu, koska ihmisillä ei ole aikaa lukea."
Ukkolan mukaan nykyisin pakinoitsijoiksi kelpuutetaan melkein kuka tahansa julkkis.
"Harva heistä osaa kirjoittaa. Riittää, kun osaa laskea mäkeä tai laulaa. Näitä kollegoitahan meikäläisellä on Johanna Tukiaisesta lähtien", Ukkola irvailee.
Lukeva yleisö on toisenlainen netissä kuin lehteä tilaava lukija.
"Tilaajat maksavat lehdestään ja todella haluavat sen. Kun pakina menee nettiin, se on kuin menisi kaljakapakkaan kauppaamaan Sotahuutoa. Yleisössä on kaikennäköisiä örveltäjiä, jotka kommentoivat, vaikka eivät olisi juttua lukeneetkaan."
Kiellettyjä aihealueita Ukkolalla ei ole, mutta rajat ne ovat hänelläkin. "Surkeuden uhria ei tee mieli pilkata, ellei hän rupea uhriutumaan työkseen."
Yhtään hänen pakinaansa ei ole hyllytetty, mutta yhden hän hyllytti itse.
"Kun Kalevi Sorsa oli pääministerinä, rupesin kirjoittamaan hänen ympärilleen jouluevankeliumin parodiaa, sillä Sorsa oli syntynyt joulun aikaan. Sitten ajattelin, että menen mahdottomuuksiin, kun on joulu ja uskovaiset närkästyvät."
Mutta voisi hän silti uskonnostakin pakinan kirjoittaa.
"En pidä itseäni rääväsuuna. Kerran kyllä pilkkasin Helvetin enkeleitä aika raskaasti. Sitten alkoi jännittää, tulevatkohan he kostamaan. Onneksi eivät tulleet."
Ukkolan mukaan moni pakinoitsijan irvimisen kohteena ollut, esimerkiksi poliitikko, ei välttämättä uskalla antaa palautetta. Toisaalta myös ymmärretään pakinan humoristinen luonne.
"Ei kehdata munata itseään enempää, jos on munattu jo kertaalleen. Aamulehden kulttuuritoimittaja Erkka Lehtola vertasi pakinaa aikoinaan kovaan pumpuliin, johon voi piilottaa melkein mitä tahansa."
Mutta ne sanankäytön lahjat, mistä ne tulevat?
Ukkola arvelee, että ne ovat lapsuuden peruja, sillä hänelle luettiin paljon.
"Olen yrittänyt levittää tätä lapselle lukemisen evankeliumia ja ilosanomaa. Nyt moni pelaa vain tietokonepelejä, jotka voivat toki olla kehittäviä, mutta tuskin pelaajista pakinoitsijoita syntyy."
Artikkelin lähde Kaleva