Artikkelin lähde Kaleva
Oulu Sinfonia. Valtakunnalliset kanttoripäivät 2015. Johtajana Anna-Maria Helsing. Solisteina sopraano Soile Isokoski, altto Annastiina Tahkola, tenori Jussi Salonen ja basso Markku Liukkonen. Suurkuorossa laulajia Oulun alueen kuoroista Uusi Ääni, Tuike, Cantio Laudis, Sofia Magdalena, Haukiputaan kirkon kamarikuoro ja Oulun ammattikorkeakoulun kamarikuoro. Kuoron valmennus Olli Heikkilä. Madetojan salissa Oulussa 4.2.
Valtakunnallisten kanttoripäivien pääkonsertissa valtaosa yleisöstä oli kanttoreita, mutta myös laulusolistit edustivat peruskoulutukseltaan samaa ammattikuntaa.
Aktiivisesti ja huolellisesti osuutensa hoitanut suurkuoro oli koottu Oulun alueen seurakunnista.
Koska omaa väkeä oli salissa kahden puolen, kasvoi konserttiin aivan omanlaisensa perhetunnelma. Väliajan jälkeen yleisökin pääsi osallistumaan lauluun etukäteen jaetuista nuoteista.
Samalla tuli todistetuksi, että edes muutama sata laulajaa ei ole Madetojan salissa vielä liian suuri määrä suhteessa Oulu Sinfoniaan.
Yleensä suurkuoro ei pelkästään kokoa kasvattamalla parane, vaan muuttuu Sulasolin laulujuhliksi. Koulutetut kanttorit ovat erilaista ainesta.
Oululaisen Juha Piston Missa borealis (Pohjolan messu) ja Felix Mendelssohnin Lauda Sion (Kiitä, Sion) op. 73 muodostivat ohjelman kivijalat.
Välissä Soile Isokoski tulkitsi Oskar Merikannon (Rukous), Leevi Madetojan (Kotihin mielin) ja Taneli Kuusiston (Suomalainen rukous ja Sun ristis juurehen) hengellisiä lauluja orkesterin säestyksellä.
Jossakin muussa kontekstissa Isokosken lauluvalintoja olisi voinut luonnehtia jopa pölyisiksi, mutta kanttorien konsertissa ne lensivät hyvään maahan.
Kotimaista osastoa täydentänyt Franz Schubertin Ave Maria kevensi tunnelmaa mannermaisella ilmavuudellaan - ikään kuin vastapainoksi Isokosken lyyristä ääntä peittäneille kahden Kuusiston & kumppaneiden patenttisovituksille.
Kuoron takia orkesteri oli ahdettu lavan etureunalle ja muutamia muusikkoja siirretty pois totutuilta istumapaikoiltaan oikealle sivulle.
Tavallista huolettomammin balanssoidun yhteissoiton saattoikin tulkita johtuneen pikemminkin soittajien saaman akustisen feedbackin muutoksesta kuin Anna-Maria Helsingin tahdosta ruksia hienouksia pois orkesteripaletista.
Piston taidokkaasti kirjoitetussa messussa Helsingin raikas ja selkeä ote tuotti lukuisia huippukohtia.
Säveltäjän rohkea, omaleimainen tapa yhdistää uutta ja vanhaa, romanttista ja riipivää, vaikutti Helsingin käsissä hyvin luontevalta ja sisällöllisesti perustellulta.
Perinteisiä harmonioita messussa on mukana ennen muuta kuoron takia, mutta säveltäjä pysyy ajassa kiinni kekseliään orkesterinkäytön kautta.
Se, että Agnus Dei -osan loppu tuli vastaan yhtäkkiä ja pyytämättä, taisi olla myös kapellimestarin tulkintanäkemyksestä kiinni.
Piston Missa borealis oli kokonaisuutena mielenkiintoisempi teos kuin Mendelssohnin Lauda Sion, joka päätti konsertin perinteisissä sfääreissä.
Isokosken ääni johti itseisarvoisesti solistinelikkoa Annastiina Tahkolan tukemana. Jussi Salonen ja Markku Liukkonenkin täyttivät paikkansa, vaikka heistä kuului parven takariveille asti vähemmän.
Suurkuoro oli Mendelssohnin alussa vielä Pistossa kiinni. Fraseerauksen kulmikkuus suli vähitellen teoksen virtaan.
Esko Aho
Artikkelin lähde Kaleva