Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen
Joskus kirja valitsee lukijansa. Kun oululainen kirjallisuudenopiskelija Ilmari Leppihalme 1980-luvulla osallistui ensimmäiseen seminaariinsa, valittavana oli tusina teoksia. Hän ei osannut päättää, minkä ottaisi.
Jäljelle jäi lopulta Anu Kaipaisen (1967).
- Kirja valitsi minut, enkä minä siitä näemmä ole päässyt irti. Se oli selvästi johdatusta, Leppihalme toteaa huvittuneena.
Sittemmin hän on tehnyt Kaipaisen Arkkienkelistä gradun ja lisensiaatin työn. Nyt valmisteilla on artikkeliväitöskirja, jossa on mukana myös esikoisteos (1960). Väitöskirjan on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Se on ensimmäinen Kaipaisen tuotantoon keskittyvä väitös.
lukenut koko Kaipaisen tuotannon, mutta rakkain on Arkkienkeli, josta riittää ammennettavaa.
- Tusinan kertaa olen lukenut sen intensiivisesti läpi, ja selaillen lukuisia kertoja.
Tutkijan kirja on risaiseksi luettu ja värikkäiden, sivumerkkeinä toimivien tarralappujen täplittämä. Siinä on lukuisia reunahuomautuksia. Ehyt versiokin hänellä on kirjasta olemassa, mutta sitä hän ei avaa juuri koskaan.
monessa muussakin teoksessaan,Kaipainen yhdistelee Arkkienkelissä fantasiaa ja myyttejä. Leppihalmetta kiehtoo tarinassa maailmojen moneus. Kirjan keskushahmo, Schaggin Huppa-Leena toteaa:
- Leena sanoo enemmän kuin ymmärtää. Huppa-Leenahan on oululainen kylähullu, joka voitaisiin tulkita skitsofreenikoksi. Hänellä on myös vetotauti, joka ravistelee häntä. Nykyisin puhuttaisiin epilepsiasta. Hulluilla ja epileptikoilla on vanhastaan uskottu olevan näkijän kykyjä.
Ilmari Leppihalmeen mukaan Suomen sodan vuosiin sijoittuva Arkkienkeli on romaani historian valepuvussa.
- Se puhuu ilmestymisaikansa eli 1960-luvun yhteiskunnasta. Voin tulkita sitä tuon ajan radikalismin ja pasifismin yhteydessä, mutta toisaalta myös omasta ajastani ja eri teorioista käsin.
Lisäksi romaanista on löydettävissä lukuisia tekstien välisiä maailmoja. Se hyödyntää useita teoksia, muun muassa J.L. Runebergin , , ja Sara Wacklinin -teosta (1844-45).
Wacklinin teoksen -tarina muodostaa Kaipaisen romaanin pohjakuvion, joka keriytyy höperön, vanhapiikatytön ympärille. Hän poimii Suomen sodan aikaan miehen sotilassairaalan pihalta ja herättelee tämän henkiin rakastajakseen.
- Arkkienkelissä voi kävellä tekstuaalisesta maailmasta toiseen. Vänrikki Stoolin tarinoiden nainen etsii taistelukentältään kuollutta rakastettuaanSulhasen etsintää esiintyy myös Raamatun jossa Lemminkäisen äiti haravoi kuollutta poikaansa Tuonelan joesta.
1962-1966 vaikuttanut Kaipainen kirjoitti romaaniin "kaiken sen ahdistavuuden, mitä hän koki Oulussa".
- Teoksessa on myös viittauksia Oulun profetiaan eli heinoslaisuuteenRadikaalit puolestaan odottivat vallankumousta. Samaan aikaa tapahtui modernisaatio. Oulun profetia oli ilmaus muutoksen ahdistuksesta.
Mitä nykylukijat voisivat löytää Kaipaisen läpimurtoteoksesta?
- Keskeinen piirre Kaipaisen teoksissa on 1960-luvulta kumpuava sosiaalinen vastuu. Nykyajalle taas on ominaista yksilöllisyyden korostus. Minusta teoksessa on eettistä ja moraalista kantavuutta tähän päivään.
Teoksen runollisuus ja irrotteleva, yhteiskunnallisesti kantaaottava kieli saattavat puolestaan joko viehättää tai ärsyttää nykylukijaa, arvioi Leppihalme.
- Minua jaksaa kiehtoa juuri se kieli.
Artikkelin lähde Kaleva