Oulu Sinfonian puhaltajat filharmonikkojen opissa

Esko Aho
Soolokäyrätorven soittaminen tasokkaassa sinfoniaorkesterissa ei sovi heikkohermoiselle. Sooloja riittää ja arat kiinniotot ylärekisterissä ovat piinaavan kiksiherkkiä. Sointipuhtauden vaalimisessakin riittää tekemistä.
Kiksi tarkoittaa muusikkoslangissa sitä, että ääni ei alakaan suoraan kuin pianon koskettimesta painaen, vaan pienellä ylimääräisellä "kiksauksella" tai jopa tuhinalla.
Vaativan sisääntulon soittaminen muistuttaa pahimmillaan tilannetta, jossa tikanheittäjä joutuu istumaan ensin hiljaa tuolilla ja heittämään ennalta määrätyllä hetkellä napakympin tauluun.
Tähtäyksen täytyy silloin tulla suoraan lihasmuistista, selkäytimestä, ties mistä.
ihan niin vaikeaa ole, toppuuttelee Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin suomalaissyntyinen soolokäyrätorvensoittaja Markus Maskuniitty.
- Harjoittelen kuitenkin äänenottoa päivittäin. Hengitys ja rentous ovat tärkeässä osassa. Äänen korkeuden ennakointi liittyy minulla ilmanpaineeseen.
Maskuniitty tietää mistä puhuu. Hän on soittanut soolokäyrätorvea muun muassa Berliinin filharmonikoissa sekä Radion sinfoniaorkesterissa Helsingissä.
Kukaan ihminen ei ole kone, mutta liika kiksaileminen ei varsinkaan Berliinissä tule kysymykseen.
- Soittajan täytyy myös harjoituksissa olla maailmanluokkaa, Maskuniitty sanoo.
Tavanomaisena kahden vuoden koeaikana käy selville, kenestä soittajasta on filharmonikkojen jäseneksi ja kenestä ei.
filharmonisen orkesterin kolme soolopuhaltajaa on kuluvalla viikolla kouluttanut Oulu Sinfonian kollegoja.
Tukholmasta ovat Ouluun ehtineet Maskuniityn lisäksi myös sooloklarinetisti Hermann Stéfansson ja soolofagotisti Jens-Christoph Lemke.
- Olemme saaneet rauhassa putsata ja kiillotella sointikulttuuria, miten saamme orkesterin puhallinsektiot soimaan vieläkin paremmin, Maskuniitty kertoo.
- Yksi tärkeimmistä huippuorkesterin ominaisuuksista on läpikuultava soundi, että aina voi kuulla sen, mikä partituurissa on tärkeintä ja mikä toissijaista.
yhteistyötä toteutetaan nyt Oulussa ensimmäistä kertaa.
Työn tuloksia kuullaan Puhaltajien illassa Oulujoen kirkossa tänään torstaina kello 19.
Oulujoen-konsertin ohjelmassa ovat Aaron Coplandin , Richard Straussin e op. 7, Antonin Dvořákin , osat 1 ja 2, Samuel Barberin sekä Engelbert Humperdinckin -alkusoitto sovitettuna puhallinyhtyeelle.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva