Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Mennäänkö Surakka?" huikkaa järjestäjä Ari Laurinaho ohjaaja Fiikka Forsmanille.
On tiistaiaamu. Kello on kymmenen ja Toiset kengät -näytelmän harjoituksen on määrä alkaa.
Konttikieleltä kuulostava kysymyskin avautuu pian, kun näkee kohtauksen, jossa ollaan kasarmin kaupassa ja teini-ikäinen päähenkilö Antero ojentaa kauppias Surakalle isän laatiman ostoslistan.
Hän tekee sen muutamaan kertaan peräjälkeen, sillä kohtauksen teknisiä yksityiskohtia on vielä hiottava.
"Miten kahdeksan henkilöhahmon tilanteesta nousee tärkein esiin, missä kohti kiristetään tahtia, missä hengitellään? Tulevatko valoleikkaukset oikeisiin paikkoihin?" ohjaaja yksilöi vastaavia tilanteita.
Niitä on tässä vaiheessa viikkoa vielä suhteellisen paljon. Toisten kenkien tuotantoryhmä on näet taistellut tautia ja aikaa vastaan.
"Viime viikolla kuudesta näyttämömiehestä sairaana oli kolme", Fiikka Forsman kertoo. "Meitä vastustavat tavarat. Eivät ihmiset tai heidän halunsa tehdä asioita."
Forsman viittaa tavaroilla siihen, että näytelmässä on paljon kohtauksia ja sitä myöten paljon siirtoja. Näissä liikutaan tiukan koreografian mukaisesti myös siinä osassa suurta näyttämöä, joka ei katsojalle näy.
"Jos näyttelijän pitää saada harjoitella, myös näyttämömiesten on saatava", Forsman tähdentää.
"Kaksi viimeistä harjoitusviikkoa teatterityössä menee aina ’hengitä ulos ja sisään’ -periaatteella. Se on tapa olla olemassa. Kaikki tietävät, että kiireen tunnulla ei saada aikaan mitään", Forsman toteaa, kun on kysyttävä päätöksestä perua kaksi viikolle aiottua ennakkonäytöstä.
Vastustuksista huolimatta mistään ei ole tarvinnut luopua, ohjaaja vakuuttaa.
"Rima on toki korkealla, mutta meillä kaikilla on halu tehdä asia kerrallaan."
Hän kiittelee ensemblen yhdessä tekemisen tunnetta nautittavaksi. "Tällä porukalla on fokus, ja nämä ihmiset saavat kiinni siitä, mihin ollaan menossa."
Forsman on tullut tutuksi oululaisen teatteriyhteisön kanssa: Toiset kengät on hänen kolmas ohjauksensa lyhyen ajan sisään. Se on myös kolmas romaanisovitus.
"Pidän näistä matkoista, jotka menevät toisen ihmisen kirjoittamaan maailmaan. Romaanin kohdalla matka on vielä suljetumpi - kirjan kansien välissä."
Tämänkertainen retki, joka pohjautuu Hannu Väisäsen romaaneihin, tehdään maailmaan, jonka suuri osa yleisöä pyrkii tunnistamaan omakseen.
"Antero ajaa yöllisessä Oulussa ja puhuu tunnoistaan näitä paikkoja kohtaan. Tunnistettavia henkilöitäkin on - tietenkin ne ovat tulkintoja ja teatterin ehdoilla vahvistettuja karaktäärejä", Forsman määrittelee.
"Ihanaa jos yleisössä saadaan asioista ja paikoista kiinni, kun kysymys on kuitenkin yhden ihmisen mielessä kulkevista kuvista, joilla on oma historiansa."
Ohjaaja sanoo tällaisen matkan olevan kiinnostava itselleenkin. "Tämä on eri tyyppistä teatteria kuin perusdraama", Forsman määrittelee.
Erityiseksi Toiset kengät -produktion tekee se, että alkuperäiset romaanit kirjoittanut Hannu Väisänen on myös lavastanut näytelmän.
"Tavara jota kuljetetaan on pelkistetty, sillä kuvina ja videoina, joita ammutaan koko ajan näkyville, tapahtuu paljon enemmän. Sieltä tulee havainnollistavaa kuvaa: vanikoita, armeijan huopia ja muuta."
Väisänen arvelee 80 prosentin aikomastaan toteutuvan. "Kompromissejahan on tehtävä aina."
"Videoitteni ja kuvieni määrä on suuri, ja ne on nyt vain istutettava kokonaisuuteen. Se on vain teknistä harjoittelua, mutta vaatii valtavasti muistiinpanoja. Kun en ole teatterin ammattilainen, en aina tiedä kenelle jostakin nostosta tai siirrosta tulee kertoa, mutta olen oppinut tekemisen myötä."
Väisänen sanoo olevansa monet kiitokset velkaa. "Missään vaiheessa ei ole osoitettu millään tavalla, että tulen teatterin ulkopuolelta."
Näyttelijät ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan lisää tulkitsemistaan henkilöistä.
"Aluksi yritin vältellä, että tehdään vain tämän tekstin pohjalta, koska tämä on oma itsenäinen teoksensa. Päädyin kysymään Fiikalta luvan kertoa, sillä monikaan näistä näyttelijöistä ei tunne sen aikaista Oulua ja oululaisia."
Toiset kengät on monella tapaa hyvin odotettu produktio, ei vähiten oululaisuuden tähden. Kirjailija-kuvataiteilija-lavastaja kuitenkin toppuuttelee.
"Vaikka tapahtumat ovat täällä fantasian tasolle nostetussa kotikaupungissa, sisältö on universaali. Tämä ei ole ainoastaan minun tarinani, minun kuviani, vaan kenen tahansa nuoren itsenäistymiskertomus missä tahansa kaupungissa."
Tämän takia dramaturgi Seppo Parkkinen ja Väisänen halusivat karsia murteen minimiin. "Näin tarina puhuttelisi muiden paikkakuntien ihmisiä. Tämä ei ole Oulu-vastaista, vaan näytelmäkin on näin sujuvampi."
Väisänen korostaa, että romaanien on kyettävä elämään myös tulevaisuudessa - saahan Anteron-saaga parin vuoden päästä jatkoa.
"Tämä on läheinen ja hyvä taikina. Miksi jättäisin sen käyttämättä."
Hannu Väisänen totesi ensimmäisen kirjansa ilmestyessä pelkäävänsä tulla Ouluun, koska täällä vaaditaan kaikista eniten siltä, joka on lähtenyt kerran pois. "Epäonnistujaa ei oteta vastaan, ajattelin. Sellaista oloa ei ole nyt ollenkaan."
Fiikka Forsman korostaa Väisäsen romaanien näyttämösovituksen osoittavan myös teatterin voiman tänä aikana.
"Teatteri on ainutkertainen paikka: Missä muualla voi mennä katsomaan oikeaa ihmistä, joka antautuu katsottavaksi, joka ponnistelee jonkun asian kertomiseksi omalla lihallaan ja verellään!"
"Mitä enemmän maailmamme täyttyy valmiiksi käsitellyistä kuvista, sitä vahvemmaksi teatterin paikka tulee", hän näkee.
"Sielumme ovat viritetyt", Fiikka Forsman lausuu ennen kuin astuu takaisin joukkonsa keskelle.
Artikkelin lähde Kaleva