Artikkelin lähde Kaleva
Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Näillä mennään kertoo elämän mukiloimasta, halvaantuneesta näyttelijästä, joka tekee come backin lavalle 15 vuoden tauon jälkeen. Se kertoo Pekka Heikkisestä, joka loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa ja päätyi pyörätuoliin.
Monologi on Pekka Heikkisen (s. 1970 Utajärvi) come back teatterin lavalle.
Heikkinen löysi käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi Heikki Huttu-Hiltusen.
"Kävin valmiita tekstejä läpi. Yritin nyhertää itsekin jotakin, mutta en ollut millään lailla tyytyväinen", Pekka Heikkinen kertoo.
"Sitten tapasin Heikki Huttu-Hiltusen yhteisen kollegan hautajaisissa. Kollega oli sattumalta ajanut itsensä hengiltä moottoripyörällä. Kerroin Heikille, että pitäisi tehdä monologi. Heikki tarttui täkyyn."
Ensin miehet piirtelivät ranskalaisia viivoja vihkoihin: mitä Pekka Heikkinen haluaisi kertoa.
"Lähdettiin rakentamaan esitystä ihan nollista. Nähtiin aina muutaman viikon välein. Pidettiin palaveria. Minä kerroin elämästäni ja kokemuksista. Kaksi pohjoisen miestä paukutti päätään yhteen", Heikkinen kertoo.
"Sanoin Heikille, että perkele tehdään tästä semmoinen juttu, että en ole ollut 15 vuoteen lavalla, mutta koko ajan olen näytellyt kaikille ympärillä oleville ihmisille ja itsellenikin. Siitä tuli nyt dramaattisempi lause. Mutta näin se oikeastikin menee."
Näillä mennään kertoo kivusta, häpeästä ja syyllisyydestä.
"Ei se ole mikään tilitys, eikä sosiaalipornoa eikä tyrkky. Kaikki on vieroitettu tämmöisestä", Pekka Heikkinen sanoo.
Hän pelkäsi, että juttu menisi metsään. Että siitä tulisi luotaantyöntävä.
"Se nyt onnistuttiin välttämään. Luojan kiitos kirjoitettiin monologia niin pitkään, että kaikki turha karsittiin pois, mikä ei tuntunut hyvältä tai tökki."
Näillä mennään kantaesitettiin 27.8. Kansallisteatterissa Helsingin Juhlaviikoilla. Miten tärkeä tämä esitys on?
"Palaute on tehnyt sen tärkeäksi", Heikkinen vastaa.
"Olen esittänyt monologia teattereiden lisäksi palvelutaloissa ja asumisyksiköissä, joista ihmiset eivät lähde, pääse tai halua teatteriin. Siellä on ollut isojakin yleisöjä. Hengityskoneet rahisevat ja ihmiset pötköttävät, kuka missäkin kunnossa, pyörätuolissa tai jollakin lavetilla. Sitten olen vielä minä siellä lavalla siipeensä saaneena. Siinä on semmoinen omituinen viritys. En löydä sille edes oikeaa sanaa. Kai touhu menee vertaistuen piikkiin", näyttelijä kuvaa.
Näillä mennään on otettu hienosti vastaan.
"Siitä on ihan selkeästi ollut kannustavaa apua. Ihmiset kiittävät, että tämmöinen on tehty. Hyvä, etteivät marginaaliryhmät pyöri omissa harrastajapiireissään vaan tehdään ihan täysiveristä teatteria, vaikka on vähän höpösti käynytkin."
Artikkelin lähde Kaleva