Artikkelin lähde Kaleva
Marja Aarnipuro: Rintasyövän jälkeen. Teos 2014.
Haukiputaalaislähtöinen journalisti Marja Aarnipuro (s. 1960) sai 49-vuotiaana kuulla, että mammografiassa näkynyt "jotain" oli syöpää.
Vasemman rinnan kasvaimen lisäksi kainalossa oli etäpesäke. Aarnipuro kirjoitti omakohtaisen tietoteoksen Rintasyöpävuosi (2011), jossa hän kertoi sairausajastaan, lähtien koepalan otosta rinnanpoistoleikkaukseen ja parantumiseen.
Potilaan, toipuvan Marjan näkökulmasta kertoo myös Rintasyövän jälkeen. Teos alkaa viimeisestä solunsalpaajahoidosta.
Edeltävien kuukausien ajan Marja kävi kolmen viikon välein sytostaattitiputuksessa ja kuusi kertaa CEF-tiputuksessa, joka vie elimistöön kolmea eri lääkeliuosta.
Lisäksi oli syötävä lääkkeitä, jotka aiheuttivat lihaskipuja, ummetusta ja hiustenlähtöä - tämä kaikki, jotta pahojen syöpäsolujen jakautuminen estyisi, ja ne tuhoutuisivat.
Marja kävi töissä vointinsa mukaan. "Halusin mennä töihin, koska se oli ainoa paikka, missä en ajatellut koko ajan kuolemaa. Kotona olisin varmasti tullut hulluksi."
Hoitojen jälkeen Marjan dosettiin jää enää estrogeenin estäjä. Silti helpotus uuden elämän alkamisesta haihtuu pian. Syövän hoito on ollut niin intensiivistä, että oma keho tuntuu rääkätyltä. "Totta puhuen ei tunnu terveeltä, en näytä terveeltä. Minulta puuttuu vasen rinta eikä tukkaakaan ole."
Väsymys ja raihnaisuus jatkuvat. Estrogeeniä hillitsevä lääke aiheuttaa kuumia aaltoja. Ja tulee uusia vaivoja: aluksi imusuonen tulehdus, sitten yskä ja lihaskrampit.
Lääkkeet ovat vaikuttaneet suun sylkeen, ja stressi saanut Marjan narskuttamaan hampaitaan öisin. Silmien ärtyminen osoittautuu monen tekijän summaksi. Marja oivaltaa, että kuntoutuminen tulee viemään vuosia.
Aarnipuro kirjoittaa eloisasti ja keskitetysti perhe-elämästä ja työhön paluusta syövän jälkimainingeissa.
Pelon värittämistä unelmista, mutta myös iloisesta matkasta Ouluun sukuloimaan, jolloin syöpä unohtuu.
Risusavotasta kesämökillä, kun maasta pilkottaa hevosenkenkä, jonka avomies saa naulata oven päälle U-asentoon, jotta "onni ei pääse valumaan pois".
Kertovia lukuja lomittavat tietolaatikot, jotka käsittelevät esimerkiksi syövän uusiutumisen pelkoa, kroonistunutta kipua ja rekonstruktiota, eli rinnan korjausleikkausta.
Marja kirjoittaa "sytoaivoista" eli muutoksista, joita rintasyöpäpotilaat usein huomaavat muistissaan ja kognitiivisissa taidoissaan.
Aarnipuron oma syöpä hoidettiin julkisessa terveydenhuollossa. Muitta mutkitta hän laskee eritellysti, kuinka paljon syövän hoitaminen maksoi hänelle itselleen, ja kuinka paljon yhteiskunnalle.
Hän tekee laskelman samoista kuluista yksityisen sairaanhoidon piirissä. Yksityisen puolen etu on nopeus, mutta Marja uskoi julkisen puolen lääkäreiden kokemukseen ja rutiiniin.
Tarinallinen, lämmin ja inhimillinen teos on tietopaketti rintasyövästä. Se tarjoaa tukea ja vertaiskertomuksia muilta syövän sairastaneilta - kahvihuonekeskusteluja Marjan kohtalotovereiden erilaisilta, yksilöllisiltä hoitopoluilta.
Liitteissä on sanasto, jossa rintasyöpään liittyvää lääkäreiden kieltä on yleistajuistettu suomeksi ja maallikon ymmärrettäväksi.
"Pieni verikoeopas" kertoo, mistä mikin labra-arvo kertoo, ja mitkä ovat niiden viitearvot. Käytetyt lähteet mainitaan, ja ylilääkäri Johanna Mattson on käynyt läpi lääketieteelliset osuudet.
Tiedollisen antinsa lisäksi teos on upea, joskin herkistävä lukukokemus.
Maija Jelkänen
Artikkelin lähde Kaleva