Humahdus tunnekenttään

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Näyttelijäopiskelija Eero Ojala on Oulun oma poika. Sillä taiteilijanimellä hän osallistui ilmakitaran MM-kisoihin vuosina 2004, 2005, 2006 ja 2010.
"Vuonna 2011 esitin ilmakitarakarsinnoissa flamencoa taiteilijanimellä El hijo de Oulu. Silloin en päässyt finaaliin", Ojala kertoo.
Eero Ojala voitti Kajaanin Runoviikon Vuoden nuori lausuja -kilpailun kesällä 2012. Esityksen nimi oli Vieressä ruhjotun rinnan. Palkinnoksi Ojala sai oman runoillan Runoviikolle seuraavana kesänä.
Runous iski Eero Ojalaan kuin ukkonen Järvenpään seurakuntaopiston teatterilinjalla 2009-2010 - jo ennen opintoja Teatterikorkeakoulussa. Puheopetus opistolla tapahtui runon avulla.
Ojalan tekstinä oli vanha versio Aleksis Kiven runosta Uneksuminen. Runon minäkertoja näkee unta kuolemasta kauniin impensä helmaan: "Vaikeni viimein ankara soitto/ ja vallitsi hiljaisuus,/ kalmistos seistiin kuusien yössä/ mun hautani partahal."
"Silloin minun maailmani järisi ihan todella", Ojala kertoo.
"Humahdin omaan tunnekenttääni niin sanotusti. Pystyin ensimmäistä kertaa tulkitsemaan tekstiä itseni kautta. Ajattelin todella siinä hetkessä, mitä jos minulle tapahtuisi nyt se, mitä sanon: minä kuolisin. Tajusin, että tämä voi olla viimeinen hetki, kun saan olla ikinä näyttämöllä. Kyllä itketti. Se oli ihan valtava tunnekokemus. Tämä on merkittävintä, mitä minulle on opiskelijaurallani tapahtunut."
Omaan tunnekenttään pääseminen on sen jälkeen tullut helpommaksi.
"Se on myös syventynyt. Ovi on helpompi pitää raollaan. Vaikka kyllä minulla on vielä töitä tehtävänä, että sinne pääsisi aina tosta vaan."
Ensin Eero Ojala tutustui portugalilaisen Fernando Pessoan runoihin ja teki monologin Laiha mies 2010.
"Sen jälkeen aloin lukea runoja tosi paljon. Halusin tehdä lisää ja lisää runoesityksiä", Ojala sanoo.
"Kun mietin ohjelmistoa Vuoden nuori lausuja -kilpailuun, asuin kesän Tampereella. Seisoin kirjaston runohyllyn edessä ja katsoin, että okei, ketäs täällä on. Kas Kai Nieminen. Otin ja avasin kirjan. Siellä oli runo Onni tuli tähän maailmaan hieman hengästyneenä. Luin sen ja ajattelin, että tämän ympärille haluan rakentaa kilpailuohjelmiston."
"Se kolahti. Kai Nieminen, onpa mielenkiintoinen runoilija! Niemisen runot on helppo lukea. Ne ovat päiväkirjamaisia, vähän proosallisia runoja, joita hän itsekin nimittää, etteivät nämä ole runoja."
Voittoisassa kilpailuesityksessä oli yksi kokonainen Niemisen runo ja ote toisesta. Palkintoilta täyttyi kokonaan Niemisen runoista.
Oulussa tänään ja huomenna vierailevan esityksen nimi on Maailmanlopusta emme muistaneet puhua. "Niemisen runot ovat tosi tiivistettyjä syvällisen ajattelun tuloksia", Ojala kehuu.
"Maailmanlopusta emme muistaneet puhua käsittelee olemassaolon sietämätöntä keveyttä. Siinä toistuu hyvin usein kysymys, kuka minä olen. Se on minusta hyvä kysymys. Voihan sitä vastata, että minä olen Eero. Mutta mitä muuta? Mikä minä oikeasti olen. Vastaus muuttuu aina."
"Toisen suosikkirunoilijani Fernando Pessoan slogan kuuluu: Minä olen kaikki ihmiset. Pentti Saaritsan kääntämän Pessoan kokoelman nimi on En minä ole aina sama. Luulen, että siinä on yksi temaattinen asia, joka vie minua hyvin pitkään ja varmasti kehittää taiteilijana", Ojala tunnustaa.
Eero Ojala pääsi Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalle keväällä 2011. Hän valmistuu teatteritaiteen maisteriksi 2016.
"Valmistun kandidaatiksi tänä keväänä. Ensimmäiset kolme vuotta opinnoissa mennään tosi tiiviisti samassa aitauksessa. Siinä ei ole joustonvaraa", Ojala kertoo.
"Teatterikorkeakoulu ja opetus siellä on varmasti globaalissakin mittakaavassa äärimmäisen tasokasta. Siitä ei pääse mihinkään, etteikö se tarjoaisi aivan huippueväät näyttelijäntyöhön."
Teatterikoulu ei silti ole Ojalalle täysi napakymppi.
"Kuvittelin, että ensimmäisen kolmen vuoden aikanakin olisi jotakin valinnanvaraa. Ajattelin, että opiskelisin vähän ohjausta sivuaineena. Mutta se ei toteutunutkaan. Siinä mielessä koulu ei vastannut odotuksiani. Siellä on vaikea yksilöityä."
Eero Ojala on tarjonnut Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon viiden monologin sarjaa.
"Yksi on omakirjoittamani nukketeatteriesitys. Toinen on Vääky, kymmenen minuutin pituinen sovitus Jari Tervon kirjasta Kallellaan: Isän päiväkirja. Sitten on kaksi pidempää: Maailmanlopusta emme muistaneet puhua ja Laiha mies."
Viides tarjottu on kahdeksalta eri runoilijalta koottu tilausteos, jossa yhdistyvät runonlausunta ja ilmakitarointi.
"Se oli villi idea, jonka sain Aamu-tv:n haastattelussa", Ojala sanoo.
Oulun oma poika aikoo tänä vuonnakin osallistua myös ilmakitaran SM-kisaan.
"Ilmakitarointi on hieno laji. Tosi hauskaa. Minulla on tapana lähteä osallistumaan vakavasti ja pieteetillä. Jos nyt löytyisi rentous, se olisi hyvä asia."
Eero Ojala: Maailmanlopusta emme muistaneet puhua. Runot Kai Nieminen. Ohjaus Susanna Airaksinen. Esitykset Valvenäyttämöllä Oulussa 18.2. ja 19.2. kello 19.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva