Uusi Forssan julistus toiveena

Mirja Niemitalo Kaleva
Oulu Kansanedustaja Martti Korhonen (vas.) on avojalakanen oululainen neljännessä polvessa. Korhonen tuntee oululaiset ja oululaiset tuntevat Maran.
Korhonen suhtautuu kaikkiin aina lämpimästi, puhuu Oulun murretta, on ölövinään ja rempsäyttää päälle tavaramerkikseen tulleen rehevän naurun. Korhonen toimii kuten oululaiset eli tarttuu toimeen jalat tukevasti maassa.
Kuudetta kautta eduskunnassa istuva Korhonen on saanut politiikalta, mutta myös antanut sille, kaiken mahdollisen. Eikä into ole laantumaan päin.
"Demokratian hienous on juuri siinä, että tällainen tavallinen pulliainen pystyy tekemään poliittisen uran kansanedustajana, ryhmän johdossa, valiokuntien puheenjohtajana, ministerinä ja puoluejohtajana", Korhonen listaa.
Vasemmistoaatteella ei juuri nyt mene erityisen hyvin.
"Emme ole pystyneet avaamaan poliittista sisältöä ihmisiä puhuttelevalla tavalla", hän toteaa.
Korhosen mukaan tarvittaisiin vuosikymmeniksi eteenpäin kantava visio yhteiskunnallisista tavoitteista, joihin pyrkiä, kuten tehtiin Forssassa 1903.
"Yritin esitellä sellaista runsas puolenkymmentä vuotta sitten ja SDP:n Jutta Urpilainen puhui unelmista muutama vuosi sitten", hän toteaa.
Korhonen ei halua uskoa, että poliittiset trendit ovat vain suhdanteita, vaan hän haluaisi tavoitetilan, johon pyrkiä. Hän muistuttaa, että kahdeksan tunnin työpäivä, nykyiset loma- ja eläke-etuudet olivat sata vuotta sitten utopiaa, mutta nyt itsestäänselvyyksiä.
Poliitikon ura ei kuitenkaan ollut ykkösenä mielessä, kun hän poikasena polkaisi Koskelankylältä Tuiraan tilittämään isovanhempiensa veikkauspisteen kuponkeja ja rahoja. Ukkojen maailmanparannuspuheet, vaatimaton arki ja koko kylän keskuksena toimiva Koskelankylän Valo muokkasivat kuitenkin Forssan puoluekokouksen aatteista kumpuavaa maailmankuvaa.
Koskelankylä, Koskelankylän Valo ja Koskelankylän Riento ovat kiintopisteitä, jotka ovat kantaneet läpi elämän. Lasten oli helppo siirtyä ahtaista tuvista Valolle pelaamaan, urheilemaan ja harrastamaan.
Koskelankylän Riennon vahvuutena edelleen oleva paini ei lopulta ollut nopeasti pitkäksi venähtäneen nuorukaisen parhaita lajeja.
Sen sijaan autonasentaja viihtyi moottoriurheilun parissa. Kartturille parasta olikin autojen rustaaminen, kilpaileminen tuli vasta toisena. Autoilu tuli tutuksi myös toista kautta, sillä nuori perheenisä ajoi kakkostyönään öisin taksia.
Kilpauran jälkeen Korhonen teki aina 1990-luvulle asti töitä Oulun moottoriurheilijoiden parissa seuran puheenjohtajana, ratamestarina, tuomarina ja nuorten kouluttajana.
Politiikka tuli kuvioihin mukaan siinä vaiheessa, kun hänet valittiin kaupunginvaltuustoon ja KTV:n pääluottamusmieheksi 1980-luvun puolivälissä. Korhonen pääsi eduskuntaan 1991 toisella yrittämällä.
Korhosia oli Pohjanlahden kahta puolen eduskunnassa yhtä aikaa. Korhosen täti Lena Boström oli sosiaalidemokraattien kansanedustaja Ruotsissa 1988-94.
Politiikka on Korhosen mukaan parhaimmillaan vaikuttamista moneen eri asiaan.
"Tämä on tällaista pienten askelten politiikkaa. Kertarykäyksellä ei yleensä saa tuloksia. Varjopuolena on, että prosessissa ihmiset eivät aina hahmota tuloksia", hän toteaa.
Puolueen meno hallitukseen lama-Suomessa 1995 oli tiukka päätös.
"Se oli henkisesti ja fyysisesti raskasta aikaa, kun koko ajan piti tehdä päätöksiä, joissa huonoista vaihtoehdoista etsittiin parhaat ratkaisut", hän toteaa.
Korhosen mukaan budjetista leikattiin tuolloin nykyrahassa noin 18 miljardin euron edestä, jos budjetit suhteutetaan nykytasoon. Tulevassa kehysriihessä leikkaustarpeeksi on arvioitu 0,5-1 miljardia euroa.
"Toivon, että minkään päättäjäsukupolven ei tarvitse kokea sellaista uudestaan", Korhonen huokaa.

Korhosen työ
puolueessa on palkittu luottamuksella. Puoluejohtajaksi pyrkiminen ei silti ollut itsestäänselvyys. Korhonen lupautui puheenjohtajaehdokkaaksi puolueen, mutta myös henkilökohtaisen elämän, kriittisessä pisteessä.
Kotona hän toimi kahden poikansa kanssa nuoruudenrakkautensa ja pitkäaikaisen puolisonsa Riitta Korhosen omaishoitajana.
Samaan aikaan piti kisata puheenjohtajuudesta, kun Suvi-Anne Siimes oli yllättäen jättänyt puolueen.
"Tähän mukaan lähteminen oli kovin päätös elämässäni, vaikka se tehtiin yhdessä ja Riitan nimenomaisesta tahdosta", Korhonen kertoo.
Puoliso menehtyi kesällä 2006 vaikeaan sairauteen, jonkin ajan kuluttua siitä, kun Korhonen oli valittu puheenjohtajaksi.
Elämä kuitenkin yllättää. Korhonen on ollut vuoden päivät naimisissa Oulun uutena apulaiskaupunginjohtajana aloittaneen Piia Rantala-Korhosen kanssa.
"Täsä sitä nyt ollaan, sillai se mennä humpsahti", Korhonen sanoo ja nauraa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva