Tanssia ja säpinää koulussa

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Normipäivä - eikä sittenkään ihan tavallinen. Kolme koreografia - Hanna Appel, Mia Jaatinen ja Hanna Sirén - teki tanssiteoksen, jossa ollaan nuorten arjen ytimessä.
Tapahtumapaikkana on koulu. Jengi palaa kesälomalta. Nuoret tapaavat toisensa pitkästä aikaa.
"Normipäivä sisältää kaikennäköistä suhteeseen liittyvää. Pääpari johdattaa tarinaa. Jotakin muutoksia on tapahtunut kesän aikana. Niitä ihmetellään", Hanna Sirén paljastaa.
Normipäivä on uuden Oulun juhlavuoden tapahtuma. Se edustaa tanssia yli rajojen. Mukana on 16 tanssinharrastajaa eri puolilta uutta Oulua. Iältään he ovat 14-18-vuotiaita.
"West Side Story on jo tehty ja eri jengeistä kertovia juttuja nähty moneen kertaan. Mietimme, miten voisimme käyttää hyväksi teemaa porukat yhdistyy. Päätettiin tehdä kouluun sijoittuva tarina", Hanna Appel kertoo.
Juonellinen tanssiteos hyödyntää eri tanssilajeja: streetdance, nykytanssi ja nykybaletti.
"Lopussa kaikki tekevät kaikkea."
Koetanssit järjestettiin ennen koulujen syyslomia. Mukaan valitut nuoret edustavat eri tanssikouluja Oulun seudulta.
Normipäivän keskeistä nuorta paria esittävät Tuure Kaukua ja Jasmin Lämsä, jonka roolin tanssii ensi-illassa Emilia Laakkonen.
Ensi-illan alla neljä Normipäivän nuorta kokoontui pöydän ääreen kertomaan produktiosta.
Millainen on normipäivä?
"Heräät aamulla. Meet kouluun ja tuut pois. Meet treeneihin", Tuure Kaukua, 16, kuvailee.
"Se on peruspäivä, jolloin ei tapahdu mitään ihmeellistä", Inkeri Toppari, 16, määrittelee.
"Koulusta kotia ja ehkä treenit. Sitten möllötetään kotona", Oula Inkeröinen, 15, kiteyttää.
"Semmoinen tavallinen päivä. Arki", Mira Pernu, 15, vastaa.
Normipäivän tavoitteena on lähentää uusia oululaisia. Voiko tanssilla rakentaa uutta Oulua, niin että se tuntuisi enemmän omalta?
"Voi kai, koska Normipäivässä on just mukana tanssijoita ympäri Oulua ja me tullaan ihan hyvin toimeen. Tanssin ihanuus on tuonut meitä yhteen", Oula Inkeröinen toteaa.
"Tässä on tutustunut uusiin ihmisiin ja oppinut yhteistyötä", Inkeri Toppari huomauttaa.
"Oli ihana päästä tanssiteokseen mukaan ja uuteen oppiin. Aina on paukutettu päähän, että käykää muidenkin opettajien tunneilla", Oula Inkeröinen iloitsee.
Tanssi on itseilmaisua. Tanssiminen saattaa selkiyttää identiteettiä. Ihminen voi alkaa kukkia tanssilattialla.
Mira Pernun päälajeja ovat showtanssi ja nykytanssi, Inkeri Topparin showtanssi ja disco dance. Tuure Kaukua ja Oula Inkeröinen harrastavat katulajeja.
"Tanssissa pääsee luomaan. Streettanssissa voi freestailata ja luoda oman tyylin. Ei ole yhtä kaavaa, miten sinun täytyy tanssia. Voit tehdä mitä haluat. Esimerkiksi hiphopissa voit keksiä omia liikkeitä ja ilmaista itseäsi", Tuure Kaukua kertoo.
"Tanssissa saa näyttää itseään. Liikkeet voi tehdä eri tavalla. Ne saavat näyttää omilta. Jos on ujompi tai pienempi, voi tehdä liikkeen pienemmin. Jos on tosi avoin ja sosiaalinen ihminen, saattaa tehdä isommin. Mutta voi olla myös päinvastoin: ujo ihminen voi vetää ihan järjettömän hienosti", Oula Inkeröinen pohtii.
Ei ole jokapäiväistä päästä mukaan tanssiteokseen. Mitä prosessi on nuorelle tanssinharrastajalle opettanut?
"Nykytanssia. Ainakin jonkun verran. Se on tuntunut uudelta ja vähän haastavalta, mutta ei mahdottomalta. Kyllä se onnistuu", Oula Inkeröinen toteaa.
"Tässä on joutunut tekemään vähän streetimpiä juttuja. En tiedä, olenko oppinut niitä, mutta ainakin sen, että pitää hyvällä asenteella tehdä parhaansa. Sinun ei tarvitse olla niin hyvä kuin oikeat streettanssijat", Inkeri Toppari tuumii.
"Olemme tässä vähän niin kuin työssäoppijoina. On nähty normaalia tanssijan arkea, koe-tanssit ja harjoitukset", Mira Pernu jatkaa.
"Tämä on eka proggis, jossa olen mukana. Meille on toistettu monesti, että ottakaa oma vastuu. Tanssipätkät näytetään, niitä ei jankata vaan pitää itse opiskella. Tässä on joutunut menemään pois omalta mukavuusalueelta", Tuure Kaukua myöntää.
Samalla nuoret ovat nähneet, miten eri ammattilaiskoreografit työskentelevät.
Normipäivä on suunnattu yläkouluille. Koulut voivat tilata esityksen tai työpajan ja esityksen.
"Koulukeikkojen paras saavutus on, että saamme viedä tanssia sellaiselle yleisölle, joka ei sitä välttämättä ole nähnyt. Olisi loistavaa, jos nuoret vieläpä innostuisivat ja aloittaisivat oman tanssiharrastuksen", Hanna Sirén sanoo.
Normipäivän on tuottanut Oulun Tanssikomppania ry. Yhteistyökumppaneita ovat Oulun taidekoulu, Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikkö, Oulun kulttuuritoimi ja Oulun kaupunki.

Normipäivä saa ensi-iltansa
Teatterikuopassa (Revontie 45 Haukipudas) 16.2. kello 18. Esitys lähtee koulukiertueelle maalis-huhtikuussa Oulun alueen kouluille.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva