Artikkelin lähde Kaleva
Anne Helaakoski Kaleva
Oulu Omakotitalon pihalla on pressun alla lumelta suojassa komea halkopino leivinuunin ja kiukaan lämmittämistä varten.
"Pilkoin tuohon kuivumaan. Se pitää terveenä, kun tekee jotain", toteaa Lauri Similä.
"90 vuotta ei ole nykyään mikään ikä. Töissä olen ollut koko ajan, enkä pidä itseäni vanhana."
Töissä Similä on ollutkin lähes koko ikänsä. Hietasaaressa kun on kasvanut, niin jo tenavana piti keksiä jotain, mistä saa rahaa, mies kertoo.
Ylisoutajan työt Similä aloitti 15-vuotiaana. Tuolloin Hietasaareen ei vielä ollut siltaa. Similän isällä oli "pukseeri", moottorivene Marie, jolla Similä veljensä ja koneenkäyttäjäpojan kanssa kuljetti väkeä kauppatorinrannasta Hietasaareen ja takaisin.
"Ennen ylisoutua hoitivat Toppilan aseman pojat, mutta kun he joutuivat armeijaan vuonna 1939, kaupunki tarjosi halukkaille sopimusta. Isä sellaisen sitten neuvotteli."
Ylisoutajan hommia Similä teki kesäisin, kunnes saksalaiset rakensivat sillan Hietasaareen 1940-luvun alkupuolella.
"Se oli mukavaa hommaa. Teimme 12 tunnin työpäiviä kahdessa vuorossa. Maksu oli 50 penniä aikuisilta ja 25 penniä lapsilta. Iltakymmenestä lähtien meni tuplamaksu. Hietasaaresta lähdettiin ajamaan puolelta ja kaupungista täysinä tunteina. Matkaan meni 15 minuuttia."
Hietasaaressa asui melko paljon asukkaita. Siellä oli myös Merenkävijäin maja. Viikonloppuisin ja varsinkin juhannuksena purjehtivat kävivät siellä juhlimassa. Hietasaari oli tuolloin Oulun ainoa juhannuksenviettopaikka.
"Siellä oli myyntipöytiä kansankentän ympärillä, tanssilava ja uimapaikka. Sunnuntaisin siellä kävi niin paljon sakkia, että ajettiin vuorotta, mahdollisimman nopeasti edestakaisin."
Marie-venettä seurasi Airi-vene, jonka isä hankki sotien jälkeen Turusta, ja sen jälkeen toinen Airiksi nimetty vene, jonka isä rakennutti. Kun silta rakennettiin Hietasaareen Airille ei enää ollut käyttöä.
1960-luvulla, kun Hailuodon edustalle rakennettiin kasuunimajakkaa, Similä myi Airin rakennuttajalle ihmisten ja tavaroiden kuskaamista varten.
Varsinaisen työuransa Similä on tehnyt sähkömiehenä. Sodan takia keskikoulu loppui, ja Hämälän Sähkön omistaja oli äidin tuttava. Sähköliikkeen miehet olivat joutuneet armeijaan, ja sinne piti saada työntekijä. Hämälässä Similä ehti olla puoli vuotta, kunnes joutui 1941 armeijaan, viestihommiin itäpuolille Kannasta.
Marraskuussa 1944 Similä pääsi pois armeijasta, ja meni heti seuraavana päivänä takaisin töihin. Similä ehti olla töissä lähes kaikissa Oulun sähköliikkeissä. Luukkoselta hän jäi eläkkeelle 65-vuotiaana.
"Eräs Luukkosen insinööri laittoi itselleen liikkeen ja kysyi kaveriksi. Vielä viime kesänä olin yhden kaverin kesämökille sähköjä laittamassa. Sanoin, että jos vastaavan mestarin hommaat, niin minä autan."
Similä ajoi myös 1950-luvulta lähtien sunnuntaisin taksia 70-vuotiaaksi.
"Ei sitä muuten olisi ollut esimerkiksi varaa taloa laittaa. Harvoin työllä rikastuu, mutta kun ankarasti töitä tekee, niin pärjää", toteaa Similä.
Kaksi vuotta sitten leskeksi jäänyt Similä asuu omakotitalossaan yksin, mutta lapset käyvät häntä katsomassa päivittäin. Talon kunnossapito pitää miehen työn touhussa, ja mieltä piristävät Sähkömiehet ry:n eläkejaoston retket.
"Joka vuosi mennään johonkin. On käyty Muurmanskissa ja katsomassa Ranuan jääkarhunpentua. Viime syksynä kävimme Hailuodossa. Keväällä on tarkoitus mennä Kemin lumilinnaan ja Liminganlahdelle katsomaan lintuja. Aina me jotain keksitään."
Artikkelin lähde Kaleva