Artikkelin lähde Kaleva
Juuri kun Suomi on esittänyt EU:n komissiolle vastustavansa mehiläisiä tappavien torjunta-aineiden kieltämistä, niin kuvanveistäjä Laura Lehenkarin (s. 1981) näyttelyssä kohtaa tyhjän mehiläispesän.
Lujitemuovisen mehiläiskennon alla sijaitsee musta ruusutarha, joka koostuu yhdenmukaisista, värittömyydessään kalmallisista kipsiruusuista. Monokulttuurin kukkasia -nimisen teoksen voi nähdä kannanottona tehotuotantoon perustuvalle nykyviljelylle.
Mehiläispesän ja ruusujen yllä lentelevät porsaat tuovat kolmen teoksen installaatioon mukaan mahdottomuuden, ehkä toivonkin elementtejä. Vaikka ihminen nakertaa lyhytnäköisyydessään maata jalkojensa alta, niin voisiko mahdoton olla vielä mahdollista?
Jos porsaatkin voivat lentää, niin ehkä myös maatalouspoliittisen ymmärryksen tila voi vielä kasvaa ja kaukokatseistua?
Toisessa huoneessa lukuisat syyttävät sormet kohdistuvat katsojaan. Toistamisen estetiikkaan perustuvat teokset, kuten Aina joku muu, luovat latauksen, jota vahvat varjot ja betoni materiaalina tehostavat.
Lehenkari tarttuu myös maineikkaaseen Huuto-maalaukseen. Huuto kellarissa on kuin veistotaiteellinen sanaleikki, joka näyttäytyy lystikkään dramaattisena.
Lehenkari on Galleria 5:n neljäs nuoren taiteilijan stipendillä palkittu taiteilija. Häntä tuntuu luonnehtivan taito nostaa epäkohtia esiin optimistisen viitteellisesti, ei niinkään hätkähdyttämään pyrkien, kuin visuaalisesti ilmiöillä leikitellen.
Terhi Peltonen
Artikkelin lähde Kaleva