Artikkelin lähde Kaleva
Petri Yrjölän maalauksia Oulun taidemuseossa, Kasarmintie 7, 14.4.2013 saakka.
"Lennän pimeässä sinä siipieni kantajana. Laske minut metsään, niin etteivät pimeän neulaset minua vahingoittaisi."
Taidemaalari Petri Yrjölän (s. 1972) runot toimivat siltana hänen lyyrisen melankolisiin maalauksiinsa.
Oulun taidemuseon järjestyksessään viides omataiteilija ei tunnustaudu maisemamaalariksi, mutta hamuaa tunnetilojensa ja kannanottojensa tarttumapintoja luonnosta: maasta ja metsistä, vesistä ja taivaasta. Näistä elementeistä rakennetut jyhkeät maalaukset aukeavat kuin sielun tiloja kuvaavina näkyminä.
Iissä asuva Yrjölä on viime vuosina pitänyt yksityisnäyttelyitä Oulussa muutaman vuoden välein. Taidemuseolla esillä oleva kokonaisuus on laajuudeltaan erityinen, sitä voisi kutsua Yrjölän uran keskivaiheen retrospektiiviksi.
Näyttelyn kuratoinut taidekriitikko Otso Kantokorpi pohtii näyttelyjulkaisussa Yrjölän sijoittumista taidekentällä. Taiteilijaa on luonnehdittu muun muassa symbolismin ja romanttisen post-ekspressionismin kautta. Myös abstraktin ja figuratiivisen suhteeseen on kiinnitetty huomiota.
Tuotannosta heijastuukin informalistinen sävy, lyyrinen abstraktio, jossa teokset ovat pääasiassa ei-esittäviä, mutta niissä ilmenee myös esittäviä aiheita. Tunnistettavat elementit luovat jännitettä, joka kuljettaa katsojaa yhä syvemmälle teokseen muodostaen samalla maalauksen ja katsojan suhteesta intensiivisen ja intiimin.
Melkein voisi kuvitella näkevänsä punaisen silmän rämeröykkiössä, lintuja palaneessa rakennuksessa tai hahmoja virtaavien vesien äärellä. Esittävät muodot ikään kuin raottavat arvoitusta, jota teoksen nimi avaa vielä hieman lisää. Mutta niin kuin Kantokorpikin Yrjölästä toteaa, ikkunaa avatessaankin hän samalla myös hieman sulkee sitä. Ehkä teosten merkitys jäisikin avautumatta, jos niiltä riisuttaisiin niiden sisäinen salaisuus.
Usvien, tummuuksien ja syvien hiljaisuuksien lisäksi kuvissa esiintyy sarastuksia ja valopalloja.
Valon ja vaalean kaipuu sekä läsnäolo jalkautuu myös runoihin: "Jalkojen alla on maalia. Näen vain mustaa. Miksen käyttänyt valkoista?" Valorailoista huolimatta enimmäkseen mollissa soivat kuvajaiset ovat kuin portteja. Niissä ollaan rajalla, matkalla mysteeriin.
Terhi Peltonen
Artikkelin lähde Kaleva