Artikkelin lähde Kaleva
Suuri mieskuorojen kirkkokonsertti. Oulun sotaveteraanikuoro, Haukiputaan mieskuoro ja Pohjan Laulu johtajanaan Mihkel Koldits. Kristian Heberg, urut ja piano. Jarno Keto-Oja, lyömäsoittimet. Oulun tuomiokirkossa 17.2.
Kolmen oululaisen mieskuoron yhteiskonsertti oli teemaltaan syvästi hengellinen ja isänmaallinen. Ei mitään tingeltangelia, kuten kenraali Adolf Ehrnrooth kerran määritteli vanhalle sotilaalle sopivan musiikkityylin näillä samoilla palstoilla.
Kuoroja johti Mihkel Koldits. Hän onkin ottanut Oulun läänin kuoromusiikin läänintaiteilijan virkansa kirjaimellisesti ja polttaa kynttiläänsä molemmista päistä monien eri kuorojen kanssa. Pitää vain toivoa, että vieterissä riittää kierroksia.
Sotaveteraanikuoro muuttuu vähitellen sotaveteraanien perinnekuoroksi. Kuulokuvan perusteella sitä ei välttämättä huomaa. Samalla tavoin paatoksellisesti, vähän melodiaa liu’utellen ja läpeensä tasaisella dynamiikalla, on Axel von Kothenin Hymni sankarivainajille soinut aikojen alusta saakka.
Musiikillisesti olisi antoisampaa, jos esimerkiksi hiljaisille pianissimosävyille, harkituille nousuille ja laskuille, löytyisi enemmän sijaa tulkinnoissa. Oi, Herra, siunaa päämies maamme -virressä tähän suuntaan ilmeni jo yritystä.
Haukiputaan mieskuoro on luonut itselleen mainetta ennakkoluulottomilla ohjelmavalinnoilla. Tässä konsertissa piristi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen Suojelusenkeli Kolditsin helpohkona sovituksena.
Haukiputaalaisten esityksissä kiinnittivät huomiota aktiivisuus ja riittävän yhtenäinen sointi. Hallittuihin laululinjoihin keskittyminen oli selvästi kuultavissa.
Edustusluokan kokoonpano Pohjan Laulu on läpikäynyt pitkän sisäisen uudistautumisprosessin, minkä seurauksena kuoron kokonaisklangi on selkiintynyt ja puhdistunut kamarikuoromaiseen suuntaan.
Joskus taannoin Pohjan Laulua vaivanneen pönötyksen sijaan esityksistä henki nyt päämäärätietoisuutta ja tulkitsemisen tahtoa. Giovanni Gabrielin Jubilate Deo ja Eric Whitacren paikoin jopa yhdeksänääninen Lux Aurumque esittelivät kuoron osaamista monipuolisesti.
Kolmen kuoron säestyksellisiä yhteisnumeroita on mahdoton kommentoida. Kristian Hebergin sinänsä taitavasti soittamat urkuosuudet jyräsivät parvella kuunnellessa niin voimakkaasti tajuntaan, että kirkon kuoriosassa laulaneen suurkuoron tulkinnoista kuuluivat vain päälinjat.
Finlandia-hymnissä yhdistyneet miehet pääsivät toteuttamaan itseään koko sielusta ilman säestystä. Kulminaatiokohta "Ja ettet taipunut sa sorron alle!" kajahti niin voimallisesti, että laulu kääntyi suoraksi huudoksi.
Esko Aho
Artikkelin lähde Kaleva