Filmi, pimiö ja pitkä pinna

Riikka Tuomivaara
Oulu Valokuvauksen digitalisoiduttua varsinkin nuorten on helppo unohtaa vanhan taidemuodon juuret. Monet maailmanluokan valokuvaajat ja elokuvaohjaajat kuitenkin luottavat edelleen filmin taikaan.
Elokuvaohjaaja Quentin Tarantinon kaikki elokuvat on räiskitty 35-milliselle, ja miehen mukaan digitaalinen kelpaa lähinnä halpoihin saippuaoopperoihin.
Filmi elää myös Oulussa; ainakin erään kerrostalon pimeässä kellarihuoneistossa Välkkylässä, jossa Oulun yliopiston Ylioppilaskameroiden pimiötyöskentelykurssi on alkamassa.
Ylioppilaskameroiden pimiö-toiminnalla on yli 30 vuoden perinteet. Pimiöt on tarkoitettu ylioppilaskunnan jäsenille, mutta noin kuusi kertaa vuodessa järjestettävä kurssi on kaikille avoin.
Tällä kertaa kurssi pidetään ensimmäistä kertaa englanniksi.
Eteläafrikkalainen Kyle Ueckermann ja italialainen Daniele Zanni harjoittelevat ensin filmin siirtämistä rullasta spiraaliin ja kehitystankkiin. Koska tämä täytyy tehdä pilkkopimeässä, on turvallisempaa kokeilla aluksi silmät kiinni harjoitusfilmin kanssa.
Kun kaikki tuntuu sujuvan, valot sammutetaan, ja vuorossa ovat kurssilaisten omat filmit.
Pimeästä kuuluu kolinaa ja filmin rahinaa. Jotain tippuu lattialle. Filmi jumittuu ja täytyy aloittaa alusta. Kuluu kymmenisen minuuttia ennen kuin filmit ovat turvallisesti tankeissaan ja valot laitetaan päälle.
Filmi kehitetään kaatamalla tankkiin kehitettä ja kiinnitettä. Lopuksi huuhdellaan vedellä, ja valmis filmi laitetaan kuivauskaappiin. Suositeltu aika on 24 tuntia, mutta usein vedostaminen on mahdollista jo parin tunnin kuluttua.
Kurssille mahtuu kerralla neljä oppilasta. Kurssin vetäjän Antti Karhusen mukaan keskimääräinen osallistujamäärä on kolmen paikkeilla. Jatkuva kuvien teettäminen valokuvaamossa on kallista, joten pimiökurssin avulla harrastaja säästää pitkän pennin.
"Suurten massojen osalta filmin aika taitaa olla ohi, mutta kiinnostuneita harrastajia löytyy aina. Nopealla digiajalla halutaan takaisin hitauden ääreen", Karhunen sanoo.
Kurssi kestää viisi tuntia, mutta tottunut tekijä kehittää filmin vajaassa tunnissa ja vedostaa yhden kuvan puolessa tunnissa.
Hitautta kaipaavat myös kurssilaiset.
"Digikameralla saatan ottaa parisataa kuvaa päivässä, joista sitten muutaman toivoo olevan hyviä. Filmin kanssa joutuu todella harkitsemaan tarkemmin mitä kuvaa ja milloin nappia painaa", neljä vuotta Oulussa asunut Daniele Zanni kuvailee.
Kyle Ueckermannin mielestä filmin kautta pääsee kunnioittamaan taidemuodon juuria.
"Digiaika teki valokuvauksen mahdolliseksi kaikille, joten ero pelkän kuvan ja taiteen välillä on hämärtynyt. Minua kiinnostaa valokuvaus nimenomaan taiteenlajina."
Ueckermannin mukaan filmin kehittäminen ja vedostaminen on kuin taikaa - joka hetki jotain voi mennä pieleen ja tuloksen saa tietää vasta lopussa. Monet rullan kuvat on siihen mennessä saattanut jo unohtaa.
Mikä filmistä sitten tekee niin erityisen?
Zanni myöntää, että ei ehkä erottaisi filmikuvaa digitaalisesta. Ueckermann on eri mieltä.
"Huomasin ensimmäisessä filmirullassani erilaisen rikkauden ja syvyyden, jota digikameralla ei saa aikaiseksi."
Ueckermann, Zanni ja Karhunen ovat yhtä mieltä siitä, että filmin aika ei ole ohi.
"Internetin kuvasivustoilla huomaa, että filmiä kunnioitetaan ja ihaillaan edelleen. Se on nousussa myös nuorten joukossa", Ueckermann sanoo.
"Tarvikkeita saa helposti netistä, ja polaroid-filmiäkin on alettu tuottaa uudelleen", Zanni lisää.
Filmin kuivumista odotellessa vedostamista harjoitellaan Karhusen negatiiveilla.
Punalamppu laitetaan päälle ja negatiivia mallataan kuvaksi suurennuskoneella. Altaassa odottaa neljä kemikaalia, jotka pian herättävät tyhjän paperin henkiin. Karhunen kertaa rutiinit ennen tositoimia.
Joka puolella on lappusia muistuttamasta työn eri vaiheista. Haastetta miehille lisää se, että kaikki on kirjoitettu suomeksi.
Kuvan kieli on kuitenkin universaali. Kun pitkän urakan jälkeen paperille ilmestyy kesäinen metsä, kaikki näyttävät tulokseen tyytyväisiltä.
Ueckermann ja Zanni arvelevat, että tulevat viettämään pitkiä iltoja pimiössä, tuossa alkuperäisessä Photoshopissa, jossa jokainen valo ja varjo viilataan manuaalisesti.

Artikkelin lähde Kaleva