Muutoinkin on syytä juhlaan. Chapkovich viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa ja Kalevalan päiväksi ilmestyi hänen kirjoittamansa kirja karjalaisesta, suomalaisesta ja venäläisestä laulu- ja musiikkiperinteestä: Niin laulan hyvänki virren. Ennen kaikkea se on myös kirja Chapkovichin johtamasta Oulun Karjalaseuran kuorosta Käkösistä.
Teoksen on kustantanut liikemies
Chapkovichin monipuolisuutta ihastellessa taiteilija kuittaa huomautuksen olalle taputtaen. "Äh, olen ihan tavallinen poika."
Kuvataiteita hän opiskeli Pietarin Taideakatemiassa. Chapkovichin yksityisopettaja oli Venäjällä varsin tunnettu taidemaalari
Chapkovichin puhe on sointuvaa, polveilevaa ja eloisaa.
"Vitaly on vahvasti tunneihminen, temperamenttinen, yllättävä, myös lämmin ja sivistynyt. Sitkeä ja itsepäinenkin, siis todellinen taiteilija", luonnehtii ystävä ja kuorolainen
Äiti kuoli pojan ollessa pieni. Haitaria Chapkovich opetteli soittamaan, kun isoäiti pelkäsi tämän menettävän näkönsä heikon ravinnon takia. Pojan pitää saada ammatti, jota voi harjoittaa huonoillakin silmillä, isoäiti huolehti.
Poliittisen tilanteen vaikeutuessa isoäiti vei pojan Ukrainaan, jonne monet älymystöön kuuluvat
Valmistuttuaan Chapkovich työskenteli kirurgian ja anatomian opettajana Donetskin yliopistossa, minkä jälkeen hän lähti Murmanskiin vankilalääkäriksi. Sieltä hän siirtyi Vienan Kemiin, jossa vierähti 28 vuotta. "Näin työssäni paljon puutetta ja huomasin, ettei oikeudenmukaisuus aina toteudu."
Chapkovich alkoi kirjoittaa kokemuksistaan. Tekstejä ei kuitenkaan julkaistu, ne olivat liian rohkeita vielä silloin. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Chapkovichin tekstejä on julkaistu venäläisissäkin lehdissä.
Lapsuudenkodin kirjahyllystä löytyneeseen Kalevalaan Chapkovich oli tutustunut jo poikasena. "Luin paljon, Siperian talvi-illat ovat pitkät."
Niin laulan hyvänki virren -teoksen punaisena lankana kulkee Kalevala.
"Kalevala on maailmankirjallisuuden aarre, joka on luettava monta kertaa ennen kuin sen kaunis kieli aukeaa. Kalevala on kuin aarrearkku, se lahjoittaa lukijalleen kultaiset siemenet, mutta kylvöalustan on oltava valmis, jotta ne itävät."
Pelto kuohkeutuu, kun lukee paljon klassista kirjallisuutta. "Silloin oppii ymmärtämään, miltä Kalevalan kieli tuoksuu ja maistuu."
Kun Chapkovich on väsynyt tai surullinen, hän ottaa käteensä Kalevalan ja on jo kohta toisessa maailmassa, jossa elämän värit ovat heleämmät.
Suomalainen, karjalainen ja venäläinen musiikkikulttuuri on kuin iso puu, jossa on monta oksaa. Kuoronjohtajana Chapkovich painottaa kuorolaulun suomia mahdollisuuksia myös harrastajatasolla. "Suomessa monet seniorit laulavat kuorossa, mutta ohjelmisto on aina sama, omaperäisyys puuttuu. Avatkaa silmät, ja huomatkaa kuinka kaunista ihan tavallisten ihmisten kuorolaulu voi olla. Elämän ei tarvitse olla väritöntä. Ei pidä tyytyä diplomiin, kun kultainenkin on tarjolla", hän huudahtaa ja levittää käsiään.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>