Kyllä voi. Harjoituksiin Oulun lyseolle kiitää pakkasista myöhästelevältä junalta iloinen ja tasapainoinen ihminen. Kun hän ehtii perille, on äänenavaus jo pitkällä menossa. Alkaa tinkimätön äänten ja juhlalaulujen yksityiskohtien ja kokonaisuuden viimeistely.
Lähdöt pakotetaan oikea-aikaisiksi, äänet, ilmeet ja liikkuminen jalostetaan juuri sellaiseksi, kuin on suunniteltu. Kuorolaiselle ei riitä enää jäykkä pönöttäminen yleisön edessä. Liikkumisella ja tunnelmalla annetaan kuulijalle enemmän.
"Olen tehnyt laulajana kaikki virheet mitä voi tehdä. Kun on kaiken kokenut, tietää ratkaisut ongelmiin ja voi opettaa toisia. Laulun opetus liittyy paljon kokemukseen. Tieto on vasta puoli ruokaa."
Ahkeruus on luonnollinen elämäntapa maatalossa syntyneelle. Siellä joka päivä herätään töihin. "En ole tottunut siihen, että työpäivä on kahdeksantuntinen ja työviikon jälkeen tulee kaksi vapaapäivää."
Työ ja vapaa ovat eivät erotu Pasasen elämässä. Työmääräänsä hän ei pidä outona. Kun valmistuttua tuli työtarjouksia, niihin tarttui, koska alalla ei ole liikaa töitä. Nyt on tullut seinä vastaan. Hän ei ota uusia töitä, kun tekeillä on vakitöiden rinnalla neljän suurehkon tilaustyön säveltäminen.
Oulun konservatoriossa Pasanen pääsi ensimmäisen kerran kuoron eteen. Heti hän tunsi kuoronjohtajan homman omakseen. Kuoroja hän on johtanut nyt yhdeksän vuotta, mutta opinnot hän sai valmiiksi vajaat kaksi vuotta sitten.
Kokemusta nuorelle kuoronjohtajalle on kertynyt niin monesta erilaisesta tehtävästä, että hän uskoo tuntevansa kuoron instrumenttina. "Saan kuoron toimimaan haluamallani tavalla."
Ammattina lavalle nouseminen laulajana on joskus houkutellut. Se vaatisi luopumista kaikesta muusta. Kuoron johtaminen maistuu edelleen, mutta: "Enkä unelmani on säveltämisen puolella."
Runsaan viiden vuoden aikana on kuoroa ja sen ohjelmistoa muokattu suomalaisen näköiseksi. "Olemme tilanneet paljon uutta musiikkia ja myös käyttäneet sitä."
Kuoron taso edellyttää kovaa sitoutumista. Lähes kaikkien kuorolaisten ainoa harrastus on laulaminen. He ehtivät kolmen tunnin viikottaisten harjoitusten lisäksi harjoituksiin, laululeireille ja konsertteihin.
"Naiskuorot ovat hirveän huonoja puhumaan itsestään edes sen kokoisina kuin ovat", Pasanen kuvaa. Hänen mielestään erottuakseen kuoron on oltava valmis joskus hyppäämään vaikka pää edellä lattiaan. Ihan sitä Merikosken laulussa ei ole tehty, mutta italialaisessa laulukilpailussa he kävelivät paljasjaloin esiintymään. Se sopi laulujen tyyliin. Jotkut surkuttelivat köyhiä kengättömiä, köyhiä, suomalaisia, mutta tuomaristo tykkäsi.
Kuoro poikkesi tavanomaisesta siinäkin, että kuoronjohtaja siirtyi lavalta permannolle saadakseen katsekontaktin koko kuoroon. Laulajat hylkäsivät heille tarkoitetut telineet, kun laulujen koreografia sitä vaati. Esityksen taso ja persoonallisuus vain kasvoi.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>