Nuoren Beethovenin liehutukka

Konsertti

Oulun kaupunginorkesterin kamarikonsertti 1. Sari Matilainen ja Mia Räty, viulu, Andrus Järvi, alttoviulu, Harri Österman, sello, ja Hannu Hirvelä, piano. Oulun kaupungintalon juhlasalissa 26.2.

Huh, millaisen säväyksen Oulun kaupunginorkesterin soittajista koostuva nelikko tekikään konserttinsa ensimmäisessä ohjelmanumerossa! Beethovenin ensimmäinen Jousikvartetto F-duuri sai sellaista kyytiä, että kriitikon oli pidettävä tuolistaan kiinni.

Sari Matilainen, Mia Räty, Andrus Järvi ja Harri Österman olivat saaneet musiikin sekä sormiinsa että ihonsa alle - esitystä harjoitellessa ei selvästikään ollut kellon kulkua vilkuiltu.

Soitto oli sähköistä kuin nuoren Beethovenin hiukset. Kaikki tulkinnan ominaisuudet kuvastivat tunnettua muotokuvaa nuoresta säveltäjästä:

Rakenteen muotoilu oli päämäärätietoista kuin nuoren radikaalin kasvonpiirteet, jousenkäytössä kipinöi silmien palo, viimeistelty fraseeraus toi ilmi jykevän otsan takana haudotut uudet tyylikeinot.

Tässä esityksessä ei tunteiltu eikä lässytetty, vaan itsevarmalla rintaäänellä julistettiin uutta aikakautta klassismin jälkeen ja ennen romantiikkaa.

Ykkösviulisti Sari Matilainen oli esityksen primus motor. Hänen viulunsa soi notkeasti ja kommentoi häikäisevän älykkäästi fraasien sisältöä ja musiikin rakennetta.

Muiden soitinten äänet soivat sävy sävyyn eikä artikuloinnin ketteryydessä ollut moitteen sijaa, mutta soinnin laadussa ja sävelpuhtaudessa ne eivät yltäneet ykkösviulun tasolle.

Akustisesti oli elämys kuulla jousikvartettia kaupungintalon juhlasalissa. Kimurantit kattokoristeet pitivät huolen siitä, että jokainen jousisoinnin taajuus pääsi esityksessä edukseen. Oli kuin olisi saanut istumapaikan kaikukopan sisältä.

Kaikki olisi ollut vähän liian hyvää ollakseen totta, jos samanlainen lataus olisi säilynyt konsertin loppuun saakka. Beethovenin Pianotrio nro 5 D-duuri, ”Aave-trio”, jäi vain aaveeksi verrattuna siihen kätkeytyviin mahdollisuuksiin. Mia Räty ja Harri Österman replikoivat välillä puhuttelevasti, mutta tulkinnalliset ratkaisut eivät vakuuttaneet.

Pianisti Hannu Hirvelä oli mukana selvästikin virkansa puolesta. Paikka paikoin yleisöllekin välittyi, kuinka minuutit olivat harjoituksissa madelleet. Pianon sointi oli pintapuolinen, aksentit tulivat esiin raakoina ja artikulaatio hukkui pedaalin huminaan. Yksityiskohtien sisältämät koukut jäivät tavoittamatta.

Finaalissa Hirvelä selvästikin kiinnostui musiikista: yhtäkkiä sointi oli aivan toista luokkaa. Flyygeli otti sen dramaattisen kertojan roolin, mikä sille kamarimusiikissa kuuluu. Lyöntivirheet eivät silti kudoksesta kadonneet.

Shostakovitshin 7. jousikvartetto läheni tulkinnaltaan samaa intensiteettiä kuin konsertin aloitusteos, mutta kokonaisuus oli viimeistelemättä. Nyt ykkösviulistina urakoi Mia Räty.

Ihmisen psykologian kuvauksena musiikki osoitti taas säveltäjänsä mestaruuden. Soitto piirsi uskottavan kuvan kuolemanlaaksosta, jonka halki säveltäjä oli ensimmäisen vaimonsa kuoltua vaeltanut. Viulistiset leimaukset, alistuneet hyräilyt ja hirtehiset rinnastukset vuorottelivat.

Fuuga kasvatti piinaavaa tunnetta tahti tahdilta. Finaalissa Oulun kaupunginorkesterin jousikvartetto raastoi soittimistaan esille kidutuksen kauhut niin vakuuttavasti, kuin on kauneuden rajoissa mahdollista.

Mikä epäluottamuslause, että salissa oli niin paljon tyhjiä tuoleja.

RIIKKA KALSI

Artikkelin lähde Kaleva