Toripolliisi, pyöräilyreitit ja halavat pizzat

Musikaali

Mad About Oulu - Madetojan musiikkilukion musikaali Pohjankartanon juhlasalissa 25.2. Näyttämötyön, sävellystyön ja äänimaailman ohjaus Johanna Kemppainen ja Anne Ålander.

Yhteissoittoon tottuneilla Madetojan musiikkilukiolaisilla ovat hyvin hallussa asiat, jota nykyisin pidetään yleissivistävän koulutuksen tärkeimpinä oppimistavoitteina: ryhmätyötaidot, itseluottamus ja itseilmaisu.

Kun ryhmätyö sujuu, kaikki rullaa näyttämöllä mukavasti. Puhe on letkeää, liikkuminen luontevaa ja jokaisella on oma paikkansa kokonaisuuden osana. Esiintyjät viihtyvät ja sitä mukaa yleisökin viihtyy.

Ei voi kuin ihailla musikaalikurssin vetäjiä, Johanna Kemppaista ja Anne Ålanderia, jotka ovat saaneet nelikymmenhenkisen oppilasjoukon pelaamaan niin saumattomasti yhteen.

Hulluna Ouluun musikaali on toteutettu Creating Original Opera -menetelmällä, jossa oppilaat itse suunnittelevat ja toteuttavat kaikki esityksen osa-alueet itse.

Työstäminen lähtee liikkeelle vapaasta ideoinnista. Ajatuksia kehitellään, arvioidaan ryhmässä ja muokataan, kunnes jokainen on tyytyväinen. Ilmaisutaitoharjoituksissa oppilaat "sovittavat" itselleen erilaisia rooleja. Lopullisessa esityksessä kukin esittää roolia, joka istuu hänelle parhaiten.

Luontevia roolisuorituksia löytyikin roppakaupalla. Naispäähenkilö Laura (Anna Itkonen) oli fiksu musiikkilukiolaisnuori. Hänen poikaystävänsä Jape (Jaakko Laitinen) oli mainio ammattikoululaisen stereotyyppi. Kärryissään istuva pikkupoika kuulosti aidolta kolmivuotiaalta. Nimettömäksi jääneen nuoren tankojuoppouskohtaus oli fyysisen komedian helmi.

Hulluna Ouluun -musikaalissa vilisi asioita, jotka ovat Oulussa silmiin- tai nenäänpistäviä: Toripolliisi-patsas, hyvin suunnitellut pyöräilyreitit, halavat pizzat ja tietenkin se Oulun haisu.

Oulun ja oululaisten ulkoisten tunnusmerkkien luetteluun esitys sitten jääkin. Se ei analysoi, ei arvostele, eikä uskalla esittää rohkeita väittämiä asioiden syistä ja seurauksista. Erilaisia ihmistyyppejä it-nörteistä huivipäämummoihin tuodaan esiin, mutta kaikkia näiden edustamia arvomaailmoja kohdellaan hyväksyvästi hymyillen.

Tavassa jolla esitys on toteutettu, on nimittäin yksi puute: se perustuu kompromissien tekoon. Kuten tiedetään, kiinnostavaa taidetta syntyy harvoin kompromissien tuloksena.

Tuli tunne, että niillä joilla olisi esityksen tekovaiheessa ollut omaperäisempää sanottavaa, ovat joko tyytyneet nyökkäilemään taustalla - tai tarttuneet soittimiin. Hulluna Ouluun -esityksen draama toimi enemmän musiikin kuin tekstin varassa.

Kitaroista, pianosta, trumpetista, tuubasta, huilusta, jousisoittimista ja lyömäsoittimista koostuva yhtye soi rikkaasti ja mehevästi. Rytmit ja tyylilajit vaihtelivat sambasta rock n' rolliin ja vapaaseen tunnelmointiin.

Petri Hännisen marimba oli orkesterin sydän ja vaihtuvien tunnelmien peili. Kokonaisuus hyödynsi kekseliäästi kaikkien soittajien osaamista, olivat he sitten klassisen soittajia tai bändimuusikoita.

Vaikuttavimpiin kohtauksiin kuului Lauran ja Japen riita, jossa ristiriitaisia tunteita kuvasi taustalla manaileva pirujen kuoro, lyömäsoitinten kilinä, sellojen kirskuvat riipaisut ja toivoa elättelevä, haaveellinen melodia.

Riitelyyn ja eroon tilanne sitten päättyykin. Loppukuoron kertosäe heittää yleisölle kysymyksen: "Miksi ongelmista ei puhuta, onko kaikki vain pelkkää kulissia?"

Kiinnostava tarina olisi vasta alkanut tästä kysymyksestä, sen sijaan että se olisi loppunut siihen.

Kulissia ei Madetojan musiikkilukion esitys missään nimessä ollut. Siinä oli aito yhdessä tekemisen ja viihtymisen meininki.

Mutta yhdessä viihtyen asioita ei vain yleensä tule pohdittua kovin syvällisesti. Jos kaikkia pitää miellyttää, on helpointa hipaista pintaa.

RIIKKA KALSI

Monenlaista hoipertelijaa. Toripoliisi-patsas katsoo Oulua näköalapaikalta Madetojan lukiolaisten musikaalissa.

Artikkelin lähde Kaleva