Rakentamisen asialla

Mutta miten on laita yli kolmikerroksisten puutalojen

Väitöskirja

Markku Karjalainen: Suomalainen puukerrostalo, puurakentamisen kehittämisen etulinjassa. Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto.

Arkkitehditkin ovat innostuneet tutkimaan. Tästä saatiin uusin näyttö, kun Markku Karjalaisen väitöskirja Suomalainen puukerrostalo, puurakentamisen kehittämisen etulinjassa tarkistettiin perjantaina Oulun yliopiston Saalastinsalissa Linnanmaalla.

Karjalaisen väitöskirja on tuhti, liitteineen yli 500-sivuinen opus.

Teokseen on kasattu suomalaisen uuden sukupolven puukerrostalon kehittämisen, suunnittelun, rakentamisen ja hiukan asumisenkin tiimoilta kerätty tieto yksiin kansiin.

Väitöskirja liittyy kiinteästi Karjalaisen vetämään työhön, jota Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston Puustudiossa on suomalaisen puurakentamisen puolesta tehty vuosia. Konkreettisina esimerkkeinä tästä ovat Oulun Kaijonharjun puukerrostalo Puukotka, Puu-Linnanmaa ja monet muut puurakentamiskohteet ympäri maatamme.

Tästä kiinteästä kytkennästä käytäntöön on etunsa. Se tuo työhön konkreettisuutta. Väitöksen voikin ajatella edistävän niitä hankkeita, joilla puun käyttöä pyritään lisäämään rakentamisessa, yhtenä Puustudion Moderni puukaupunki -hanke.

Toisaalta siitä on ongelmansakin. Karjalainen on hyvin lähellä aihettaan. Käytäntöön liittyen hän on työnsä puitteissa myös kiertänyt monen asian kimpussa ja sieltä juontuen väitöksestä on tullut turhankin laaja.

Karjalainen hallitsee asiansa. Puustudion projektipäällikkö on myös asialleen omistautunut, mikä ei sinänsä pahasta ole, varsinkin kun puun käytön edistäminen metsävaltaisen maamme rakentamisessa on hyvä asia.

Turhalta sen sijaan tuntuu väitöskirjaan jäänyt asenteellisuus. Se olisi kannattanut hioa pois, sillä nyt lukijalle jää muutamasta kirjaan painetusta heitosta ja kuvatekstistä mieleen takomaan ajatus: puu hyvä, betoni paha.

Mielikuvatasolla mustavalkoisuus on helppo myydä, kun myynninedistäjinä toimivat pahimmat betonilähiöt. Betoniteollisuus ryvettyy ja ansioistakin. Helposti jää kuitenkin huomaamatta, että puun pehmeyteen piiloutuu se tosiasia, että teollisuus se on puunkin takana. Joku sitäkin myy.

Kirja on syntynyt käytännön työn yhteydessä ja ehkä sieltä siihen on tarttunut perusselvityksen makua. Viimeistelyä jää hiukan kaipaamaan ja aina kielenhuoltoa myöten. Kokonaisuutta olisi voinut myös jämäköittää, sillä nyt sekaan on jäänyt turhaa tavaraa.

Välillä tunnutaan liikuttavan mielikuvien, ei tutkimustiedon tasolla. Näin esimerkiksi silloin, kun Karjalainen kirjoittaa: ”Suomalaisilla on ollut perinteisesti erityisen lämmin suhde metsään ja puihin.”

Karjalainen myös pudottelee muutamia sellaisia lausumia, joita väitöskirjassa ei perustelematta pitäisi mennä sanomaan. Toisaalta asia on uusi ja kattavuuteen pyrkivässä työssä niin paljon asiaa, että lipsahdukset tulevat ymmärrettävämmiksi.

Käytäntöön kiinnittyvä suuri tietomäärä on kirjan tärkein anti ja arvo. Tieto on myös hyvin ajankohtaista ja siitä on varmasti apua niin tutkijoille kuin myös suunnittelijoille ja rakentajillekin.

Silti lukijalle jää tunne, että kirjaa typistämällä siitä olisi tullut parempi tai ainakin luettavampi. Karjalainen olisi voinut vielä tiukemmin keskittyä tiettyihin aiheisiin, kuten puukerrostalojen paloturvallisuuteen ja osiota varten tehtyihin polttokokeisiin.

Supistaminen olisi antanut tilaa jollekin nyt puuttuvalle.

Itse jäin kaipaamaan laajempaa pohdiskelua yli kolmekerroksisen puukerrostalon mahdollisuuksista ja etenkin niiden tekemisen järkevyydestä. Nyt se on luettavissa pääosin vain rivien välistä tai Karjalaisen antamista haastatteluista.

Timo Jokelainen

tapio maikkola

Väitöksen juurilla. Oulun Puu-Linnanmaan alue liittyy kiinteästi arkkitehti Markku Karjalaisen väitöskirjan syntyprosessiin.

Artikkelin lähde Kaleva