Jorma Kurvinen oli susikoira Roin isä ja Elsa Anttila

Monen lajin pohjoissuomalainen kirjailija kuollut

Kaisu Mikkola

OULU Uusimman Susikoira Roin käsikirjoitus ehti kustantajalle, mutta 90 liuskaa seuraavaa sotakirjaa jäi koneeseen, kun kirjailija Jorma Kurvinen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen tiistaina kotonaan Oulussa.

Hänelle päivän ilouutinen olisi ollut tieto siitä, että hän on yksi kuudesta lastenkirjallisuuden palkintoehdokkaasta Susikoira Roilla ja kioskimurrolla valtakunnallisessa LukuVarkaus -kirjallisuuskilvassa. Mutta tieto ehdokkuudesta ei ennättänyt enää saavuttaa 70-vuotiasta kirjailijaa hänen viimeisenä elinpäivänään.

Tuotteliaan kirjailijan kuolema yllätti monet, sillä suunnitelmia erilaisista yhteistyöprojekteista oli tekeillä eri tahoilla.

Monelle kulttuuritaholle taisi jäädä myös huono omatunto, sillä Kurvinen ei välttämättä ennättänyt saada elinaikanaan omilla asuinseuduillaan kaikkea sitä arvostusta, jonka olisi ansainnut ja josta hän selvästikin olisi iloinnut.

Ehtihän Kurvinen kirjoittaa satakunta kirjaa vuonna 1958 ilmestyneen esikoisromaaninsa jälkeen.

Viihdekustantaja kustansi esikoisen

Ensimmäisen romaanin, Anna - kartanon opettajatar, kustantaja oli Sirpale.

Vuonna 1958 ilmestynyt esikoinen on painunut monilta unhoon. Sen kustantaja selittyy ainakin osittain sillä, että Kurvinen työskenteli legendaaristen oululaisten viihdelukemistojen kustantajien palveluksessa aina vuoteen 1978 saakka, jolloin hän uskaltautui vapaaksi kirjailijaksi. Tosin Otavasta tuli hänen kustantajansa vuonna 1964 lähes neljäksi vuosikymmeneksi. Ensimmäinen Otavalla ilmestynyt Kurvisen kirja oli nuorten romaani Kolmas palo.

Koska Kurvinen kirjoitti menestyskirjoja ja koska hän hallitsi viihdekirjallisuuden keinot, hän joutui etenkin politisoituneella 1970-luvulla kokemaan sekä kritiikin että kirjailijatoverien puolelta milloin minkäkin asteista penseyttä.

Valtakunnallisia palkintoja alkoi tulla

Asenteet olivat kuitenkin jo muuttuneet ja muuttumassa, kun Kurvinen sai ensimmäisen kerran valtakunnallista tunnustusta 1970-luvun lopussa.

Niinpä tämä erityisesti lasten- ja nuortenkirjailijana, sotakirjailijana ja rakkausviihteenkin tekijänä tunnettu kirjailijoiden kaupungin kasvatti ennätettiin palkita kirjallisuudenkin valtionpalkinnolla ensimmäisen kerran jo vuonna 1978, toisen ja kolmannen kerran 1982 ja 1988 sekä lastenkulttuurin valtionpalkinnolla 1991.

Kurvinen kuului niihin lukuisiin pohjoissuomalaisiin kulttuurintekijöihin, joka sai pääosin kaiken tunnustuksensa muualta kuin lähipiiristä.

Valtakunnallisista palkinnoista lastenkirjallisuuden Plättä-palkinto, joka on saanut nimensä Kiljusen perheestä kertovan kirjasarjan mukaan, ilmestyi koristamaan Kurvisen palkintokaappia kolmesti. Plätät saivat seurakseen vielä kirja-alan jakaman Kirjapöllön. Sen myöntämisen perusteluissa häntä kiitettiin monen lajin pohjoissuomalaiseksi kirjailijaksi.

Kurvinen kokeili näytelmäkirjailijanakin

Monialaisen Kurvisen saamiin palkintoihin kuuluu myös voitto Kuusamon Näyttämön 30-vuotisjuhlansa kunniaksi julistamassa uuden kotimaisen näytelmän kilvassa. Sen tämä äitinsä puolelta koillismaalaisen sukuun kuulunut mies voitti vuonna 1978.

Voittajanäytelmänsä, Tervemenoa, televisio, kantaesityksen hän katsoi etupenkistä yhdessä serkkunsa, Kuusamon silloisen uuden kirkkoherran Raimo Karvosen kanssa.

Näytelmäkilvat kiinnostivat näihin aikoihin Kurvista enemmänkin, sillä hän osallistui 1970- ja 1980-lukujen taitteessa myös Kajaanin kaupunginteatterin näytelmäkilpaan, jota ei tosin voittanut. Kuitenkin hänen Pataässä ja jätkähai -niminen näytelmänsä kuului kilvan parhaimmistoon, ja Kajaanin kaupunginteatteri otti sen ohjelmistoonsa.

Myös kuunnelmia hän kirjoitti ja sai nähdä Raimo O. Kojon ohjaamana susikoira Roista kertovan tv-sarjan.

Turun kirjamessuilla vuonna 2000 saatu Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto merkitsi siihenastisella, yli 40-vuotisella kirjailijanuralla suuria onnen hetkiä. Nimenomaan se, että palkinto tuli kollegoilta, merkitsi koko elämänsä kirjallisuuden eri lajien parissa ahkeroineelle Kurviselle paljon.

Kotikaupunki palkitsi Kurvisen kertaalleen aivan alussa, 1960-luvulla ja sitten 30 vuotta myöhemmin tunnustuspalkinnollaan 1998. Siis varsin harvakseen ja kitsaasti muisti kotiseutu omaa kirjailijaansa.

Salaperäinen Elsa Anttila

Oli koko valtakunnan julkinen salaisuus, että Jorma Kurvinen kirjoitti rakkausviihdettä Elsa Anttilan salanimellä.

Siitä, kuinka nopeasti hän näitä lukuromaaneja tuotti, kerrottakoon yksi henkilökohtainen muisto: olin toistamiseen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraadissa vuonna 1991.

Koska kustantajat lähettivät kutakuinkin tunnollisesti kaiken, joka muodollisestikaan täytti kilpailusäännöt, sai valintalautakunta luettavakseen myös sen vuoden Elsa Anttilan, jossa reissattiin Rhodokselle. Kirja oli nimeltään Täällä Rodos.

Elsalla alias Jormalla oli ollut niin luja vauhti päällä kirjoittaessaan, että vauhtisokeus oli tarttunut kustannusvirkailijaankin, joka ei huomannut, että päähenkilö Leena katosi kesken kirjaa ja hänen sijaansa ilmestyi Liisa. Tai sitten alun Liisa vaihtui Leenaksi.

Mitään murhaa ei kuitenkaan tapahtunut. Elsa Anttila oli vain unohtanut kesken kiireiden päähenkilönsä nimen ja kustanusvirkailija päästänyt käsikirjoituksen Leena-Liisoineen läpi lukijoiden hämmästykseksi.

Tytär yllytti isäänsä uusille alueille

Kirjailijan tytär Anna-Maija Kurvinen-Tikkanen, joka on työskennellyt Kirjapajan kustannusvirkailijana, yllytti isänsä kirjoittamaan vuonna 1980 raportin lestadiolaisuudesta, kunnon tietokirjan.

Yllytykset eivät jääneet tähän, vaan tytär on koko Elsa Anttila-salanimen synnyn takana. Hän yllytti isänsä kirjoittamaan Kirjapajalle viihderomaanin, joka sai nimekseen Minkäkö pappilan hätävara. Se oli ensimmäinen sittemmin niin suositulla salanimellä kirjoitettu rakkausromaani.

Jo toisella romaanillaan Elsa Anttila siirtyikin sitten Jorma Kurvisen varsinaisen kustantajan Otavan talliin.

Tyttärellä olivat sormet pelissä vielä silloinkin, kun isä-Jorma esiintyi Lasten keskuksen kirjailijana. Suomen pikkulapset saivat luettavakseen 1980-luvun alussa kaksi kirjaa Kössi-Lössistä.

arkisto/risto rasila

Jorma Kurvinen 1931-2002. Monen lajin pohjoissuomalainen kirjailija kuoli synnyinkaupungissaan Oulussa tiistaina.

Kirjailija, jota luetaan

OULU Jorma Kurvinen jos kuka on ollut useamman sukupolven suosikki. Nuoret ovat lukeneet varsinkin Susikoira Roi -sarjaa, miehet sotakirjoja ja naiset rakkausromaaneja.

Susikoira Roi -sarja yhdistää varhaisnuorten kiinnostuksen eläimiin, seikkailuviihteen ja ajankohtaiset asiat, esimerkiksi kysymyksen koulukiusaamisesta. Kurvisen eläinkuvauksista viehättävin on Kamu (1987), joka kuvaa sitä, miten kaupunkikoira, kultainen noutaja, joutuu selviämään Lapin erämaassa.

Nuortenkirjaan jo lajina kuuluu se, että oikea ja väärä, hyvä ja paha, ovat paikallaan. Kurvisen nuortenkirjoissa arvot ovat korosteisen selvät, mikä antaa niille tietynlaista hauskaa patinaa.

Kurvisen taito nuortenkirjailijana näkyy muun muassa romaanissa Pako (1981), joka liittyy Lapin sotaan ja jossa näkyy Kurvisen kaikille sotaromaaneille tyypillinen sodanvastaisuus. Aivan viime aikoina jatkuvasti tuottelias Kurvinen laajensi aluettaan tyttökirjoihin ja tyttöjen historiaan.

Hänen sotaromaaneilleen on ominaista kuvata sotaa yksilön kautta; tällä yksilöllä on aina perheensä ja taustansa. Ero esimerkiksi Linnaan on selvä. Kurvinen sotaromaaneista paras on ensimmäinen: Emme tienneet kun läksimme silloin (1979). Se, kuten seuraajansakin, perustuu dokumenteille ja uskottavalle henkilökuvaukselle.

Rakkausromaaninsa Kurvinen julkaisi, kuten tiedetään, Elsa Anttilan nimellä. Salanimi oli pitkään julkinen, mutta kustantajan sinnikkäästi varjelema salaisuus.

Elsa Anttilan rakkausromaanien sankarittaret jatkavat suomalaista traditiota: he ovat tavallisia naisia tavallisissa ammateissa. Sen lisäksi että he haaveilevat onnesta, heillä on napakka kieli, silmää yhteiskunnan kehitykselle ja rohkeutta puuttua asioihin räväkästikin. Yhteiskunnallisesta ajankohtaisuudesta tuli Anttilan naisviihteen tunnusmerkki.

Jorma Kurvinen oli myös, silloin kun suostui, luonteva teostensa esittelijä. Yhteiset vuodet valtion kirjallisuustoimikunnassa todistivat myös, että hän oli erittäin hyvä pitämään pohjoisen kirjallisuuden puolta.

Liisi Huhtala

Artikkelin lähde Kaleva