Yrittäjyys ja työelämään sijoittuminen

Suomi on kunnostautunut ja saanut mainetta viime aikoina julkistetuissa kansainvälisissä arvioinneissa ja vertailuissa. World Economic Forumin mukaan Suomessa muun muassa ympäristöasiat on hoidettu mallikkaasti, osaamisen taso on huippuluokkaa sekä yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyö on esimerkillistä. Kahdella valitulla kriteerillä olemme maailman kilpailukykyisin valtio.

Euroopassa koululaisten oppimistaitoja luotaavan niin sanotun Pisan tutkimuksen mukaan koululaisemme ovat Euroopan parhaita lukijoita ja matematiikan taitajia. Myös tasa-arvoasioissa kuulumme maailman mallimaiden joukkoon.

Tulokset vahvistavat itsetuntoa mutta saattavat myös aiheuttaa harhakäsityksiä muita maita ja niiden osaamista kohtaan. Jos nyt kuvittelemme, että meillä ei ole muilta mitään opittavaa, havaitsemme pian olevamme kansainvälisissä vertailuissa vain maailman parhaita suomalaisia Suomessa. Sama pätee paikallisesti. Kun nyt Oululla menee hyvin, on myös varmistettava, että menestys jatkuu myös tulevaisuudessa. ”Kvanttihyppy” uudelle osaamisen tasolle ja uusille osaamisalueille on välttämätöntä.

On myös alueita, joissa kansainvälisissä vertailuissa olemme peränpitäjiä. Esimerkiksi yrittäjyyden edistäminen ja työelämän segregaation vähentäminen eli miesten ja naisten sijoittuminen työelämän eri alueille asettavat Suomelle suuria haasteita.

Oulun kauppakamarin puheenjohtajan Matti Pörhön mukaan yrittäjyydessä ja yrittäjyyteen kannustamisessa olemme Euroopan häntäpäässä. Hän esittää perustellusti asioiden edistämiseksi pk-ministeriön perustamista.

Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät yli 60 % Suomen työvoimasta ja edustavat 99 %:a maamme koko yrityskannasta. Silti suomalaisten halukkuus ryhtyä yrittäjiksi on vähäinen. Kun esimerkiksi 80 % italialaisista ryhtyy mieluummin yrittäjiksi kuin menee toisen palvelukseen, on tilanne täällä päinvastainen. Yrittämiseen liittyvä riskinottokyky on suomalaisilla EU:n alhaisin. Lisäksi halukkuus ryhtyä yrittäjäksi vähenee meillä koulutustason kasvaessa toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Yliopistoista on Suomessa tullut vuosikymmenien saatossa virkamiesten koulutuslaitoksia. Sitä ne tulevat olemaan jatkossakin, mutta toivottavasti tulevaisuudessa nykyistä merkittävästi suurempi osa akateemisen tutkinnon suorittaneista ryhtyy yrittäjiksi. Vuosina 1985-95 Oulun yliopistossa perustutkinnon suorittaneista toimii 54 % kunnan, 24 % valtion sekä 19 % yritysten palveluksessa ja vain 3 % yrittäjinä. Vastaavat prosenttiluvut vuosilta 1989-99 ovat 18, 49, 27 ja 3. Luvut osoittavat, että nykyisin aikaisempaa suurempi osa valmistuneista sijoittuu yksityissektorille.

Oulun yliopisto aloitti 1990-luvun puolivälissä yrittäjyyskoulutuksen, mutta vielä akateemisten yrittäjien suhteellinen osuus valmistuneista ei ole kasvanut. Tosin hyviä esimerkkejä on jo olemassa. Yrittäjyyskoulutukseen ja rohkaisua yrittäjyyteen on yliopistoissa syytä kehittää edelleen ja panostaa siihen yhdessä yrittäjien kanssa.

Elinkeinoelämän huolena on, miten yritykset saavat riittävästi koulutettua työvoimaa tulevina vuosina ikäluokkien pienentyessä. Huoli on kova erityisesti it-alalla. Ongelmaa ei ratkaista houkuttelemalla yliopistoihin runsaasti ulkomaalaisia opiskelijoita ja toivomalla, että he valmistuttuaan jäisivät työelämään Suomeen.

It-alalla naiset muodostavat potentiaalisen lahjakkuusreservin. Mutta miten tytöt saataisiin kiinnostumaan nykyistä enemmän matematiikasta, fysiikasta ja tietotekniikasta? Itse asiassa kysymys tulee asettaa huomattavasti laajemmaksi, eli miksi Suomessa naiset ja miehet toimivat eri ammateissa, eri työpaikoilla, eri toimialoilla ja työmarkkinoiden eri sektoreilla?

Lisäksi miehet valikoituvat yleensä hierarkian yläpäähän ja naiset sen alemmille tasoille. Ilmiö on sama kaikissa länsimaissa, joissa naiset ovat vahvasti mukana työelämässä, mutta Suomessa työmarkkinoiden segregaatio on EU:n jyrkintä. Ilmiötä voidaan tarkastella sekä tasa-arvokysymyksenä että työvoimapoliittisena kysymyksenä.

Suomessa akateemisten naisten historia on verraten lyhyt, vaikka se on pitempi kuin monessa muussa maassa. Ensimmäiset naisopiskelijat saivat opinto-oikeuden vuonna 1870, mutta ennen pääsyään yliopistoon heidän oli anottava tsaarilta erivapautta ”suku­puolensa aiheuttamasta haitasta”.

Yliopistojen opiskelijoista valtaosa on ollut naisia jo 1950-luvun puolivälistä lähtien ja nyt 40 % uusista tohtoreista on naisia. Oulun yliopisto on ulospäin ”tasa-arvoyliopisto”, jossa nais- ja miesopiskelijoita on likipitäen yhtä paljon. Koulutusohjelmien välillä on kuitenkin valtavia eroja opiskelijoiden sukupuolijakaumassa: kasvatustieteet ja humanistiset tieteet ovat nais­enemmistöisiä kun taas tekniikassa, fysiikassa ja tietojenkäsittelytieteissä selvän enemmistön muodostavat miehet.

Segregaatioon vaikuttavista tekijöistä on runsaasti tietoa saatavilla, mutta se sinällään ei saa aikaan muutosta: On toimenpiteiden aika. Kampanjoilla ongelmaa ei ratkaista. Toimenpiteillä tulee saada aikaan todellista ja haluttua vaikutusta. Asenteisiin vaikuttamisen lisäksi on tärkeää muutosten ulottaminen koko koulutusketjuun. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmat, opinto-ohjaus, opiskelijavalinnat, opetusmetodit ja ylioppilastutkinto ovat kaikki kriittisiä tekijöitä. Peruskoulussa käsityöt ovat eriyttävin tekijä. Tytöt valitsevat tekstiilityöt ja pojat tekniset työt.

Sekä tyttöjen että poikien kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan voitaisiin kasvattaa korvaamalla tekstiilityöt ja tekniset työt teknologiakasvatuksella ja lisäämällä opetukseen runsaasti laboratoriotöitä. Useita laajoja hankkeita tyttöjen rekrytointiin tekniikan ja teollisuuden koulutukseen on käynnissä. Näistä Oulun yliopiston Kajaanin kehittämiskeskuksen koordinoimalta laajalta hankkeelta ”WomenIT kehittämiskumppanuus” voidaan odottaa tehokkaita ratkaisumalleja.

Artikkelin lähde Kaleva