Näin työnnämme flyygeliä

Konsertti

Duo Amoureux ja ystävät - Oulun seudun AMK:n musiikin koulutusohjelman opettajien konsertti Tulindbergin salissa 18.2. Mukana myös Toni Hietala ja Harri Lehtinen, lyömäsoittimet, sekä Maikki Hauru, tanssi.

Ammattimaisen orkesterin tuntee järjestäjän vakanssista. Yleisöstä piittaamattomat esiintyjät tuntee siitä, että he työntelevät flyygeliä ja kävelevät lavalla edestakaisin minuuttikaupalla jokaisen kappaleen välissä.

Mielenkiintoista? Pahaa tekee jo pelkästään se, kuinka tuoleja kirskutetaan pitkin parkettia.

Onneksi Oulun ammattikorkean opettajat soittavat pätevästi. Lukuisat konserttiin sisältyvät kantaesitykset olivat valaisevaa kuultavaa.

Pianonsoiton yliopettaja Jouko Tötterströmin sävellyksiä kuultiin kolme.

Osassa niistä Tötterström käytti vapaatonaalista ilmaisua, ja osassa hän vaali rivitekniikkaan perustuvaa betonimodernismia.

Kaikissa häiritsi eniten ilmaisun epätaloudellisuus. Kantavaa ajatusta ei huokunut melodiasta, harmoniasta eikä teoksen rakenteesta. 12-säveltekniikkaan perustuvissa kappaleissa äänenkuljetus töksähteli, koska säveltäjä yritti kaikesta huolimatta rakentaa asteikkoa pitkin kulkevia melodioita.

Teoksissa pianoduolle musiikki tuntui etenevän soittotekniikan ehdoilla. Duo Amoureuxin eli Riitta Tötterströmin ja Jouko yhteistyö ilmensi saumattomasti brahmsilaista sointi-ihannetta.

Harmonikalle ja alttoviululle sävelletty Winter Moods oli Tötterströmin teoksista verevin, vaikka hanuristi Timo Kinnusen soitto oli melko paperinmakuista.

Muissakin kappaleissa Kinnusen soittoa vaivasi leipääntyneisyys. Piazzollan staccatot ja aksentit kaipasivat lisää yllätyksellisyyttä ja terävyyttä.

Tangon parissa duolla oli juuri oikea mustalaismeininki. Johanna Leponiemi vuodatti alttoviulustaan punaviiniä ja viettelystä. Paukuissa olisi ollut säännöstelyn varaa.

Kantaesityksensä saaneet Ivano Battistonin ja John Gouldin teokset olivat Oulussa vuonna 2000 pidetyn PanAccordion -sävellyskilpailun satoa.

Italialaisen Battistonin Rituaalitanssi oli rakenteellisesti jämerä, hakkaaville sointiblokeille perustuva modernistinen kappale. Minimalismiin sitä ei voinut luokitella, kuten ohjelmalehtisessä väitettiin. Maikki Haurun eteerinen tanssi-improvisaatio ei ollut havaittavassa suhteessa musiikin dramatiikkaan.

John Gouldin Flying toi estradille väristyksiä herättävän vibrafonin. Toni Hietalan lyömäsoitintaide svengasi ja kellutti eteenpäin bebop-vaikutteista äänimaisemaa. Varovainen harmonikkaosuus paljasti, ettei säveltäjä tuntenut soittimen mahdollisuuksia. Teoksen olisi voinut tiivistää puoleen sen pituudesta.

Jazz-taustaisen Pertti Jalavan Three requests sisälsi konsertin spontaaneinta reagointia. Free-jazzilliseen tapahtumiseen perustuva teos kokeili erilaisia massiivisia ja herkkiä tehoja, joita pianoduosta ja lyömäsoittimista irtosi. Musiikin käänteet eivät tuntuneet perustelluilta, mutta Toni Hietalan ja Harri Lehtisen soitto toi sykettä tulkintaan.

RIIKKA KALSI

Artikkelin lähde Kaleva