Artikkelin lähde Kaleva
Roolinsa voi valita eläkkeellä
Antti Ervasti
OULU Näyttelijä Elina Hoffren näytteli Jussi-ehdokkuuden arvoisesti Jarmo Lampelan Joki-elokuvassa. Hän harmittelee sitä, että elokuva ei ole saanut kovin paljon katsojia. Harmistus ei tule hänen itsensä vuoksi, vaan siksi, että Joki on hänen mielestään hyvä elokuva.
”Kävin katsomassa paljon yleisöä saaneen Minä ja Morrisonin. Olihan se erittäin hyvin tehty, mutta siinä kuvattu elämäntyyli oli ahdistava”, Hoffren sanoo
Hän pistäytyi katsomassa suomalaisten elokuvatähtien meininkiä Jussi-juhlissa ja valmistautui kiittämään sympaattista Lampelaa ja loistavaa filmausporukkaa palkinnon vastaanottopuheessaan. Patsasta ei tullut, mutta kokemus oli antoisa.
”Tosin tämä vanha rouva otti taksin ja meni majapaikkaansa heti syöminkien jälkeen, joten Peter Fanzénin raportoitu pöydällä tanssiminen jäi näkemättä. Minun suuri hetkeni oli, kun Franzén kävi kiittämässä roolistani Joessa”, Hoffren muistelee.
Hän on ollut eläkkeellä Oulun kaupunginteatterin näyttelijän työstä vuodesta 1990. Eläkepäivien virikkeeksi hän on tehnyt joitakin töitä vuosien mittaan, Joen lisäksi muun muassa roolin Joni Skiftesvikin kirjoittamassa tv-sarjassa Ammattimies, joka kuvattiin Oulussa toissa talvena.
”Ammattimiestä oli hyvä tehdä, koska sitä varten ei tarvinnut matkustaa mihinkään. Jokeen riitti viikko kuvauksia Keski-Suomessa, joten terveyteni kesti sen”, sanoo sydäntautia sairastava Hoffren.
Sairaan roolit suosiossa
Eläkkeellä oleva näyttelijä pystyy valitsemaan tarkkaan roolinsa, mihin menee mukaan. Hoffren sanoo, että teatterissa työskennellessä se ei ollut mahdollista.
”Vaadin käsikirjoituksen luettavakseni ennen kuin suostun mihinkään. Roskajuttuihin en mene mukaan. Tosin sellaisia ei ole minulle tarjottukaan, joten asiat ovat hyvässä tasapainossa”, Hoffren sanoo.
Hän toteaa, että vanhoja ihmisiä on nuorten vaikea näytellä, vaikka olisi miten taitava. Siksi häntä kysytään elokuva- ja tv-rooleihin.
”Rypyt tulevat ihan omasta takaa”, hän naurahtaa.
Joki-elokuvassa Hoffrenia kuvattiin lakkautetussa sairaalassa Saarijärvellä, Ammattimiehessä hän esitti sairaalassa makaavaa päähenkilön äitiä ja hänen yksi merkittävimmistä rooleistaan Oulun kaupunginteatterissa oli Saara Finnin Suruvaippa-romaanista dramatisoitu näytelmä vuonna 1983. Siinä hän esitti sairaalassa makaavaa vanhaa naista, jonka tytär taistelee paremman hoidon puolesta.
”Suruvaippa herätti paljon huomiota ja keskustelua. Jotkut kutsuivat sitä ystävällisesti sosiaalipornoksi, mutta näytelmähän olisi edelleen ajankohtainen. Hoitohenkilökuntaa vähennetään joka paikassa”, Hoffren toteaa.
Kukkia Kekkoselta
Kun Oulun kaupunginteatterin uusi talo otettiin käyttöön, silloinen johtaja Paavo Liski ohjasi Kalevalan, jossa Hoffren esitti Lemminkäisen äitiä. Uudessa hienossa talossa näytelmän toteuttaminen oli jotain muuta kuin siihen asti teatterina toimineessa Oulun kaupungintalon juhlasalissa, jossa pukuhuoneetkin olivat yhteisiä näyttelijöiden kesken, ja WC jaettiin kaupungin arkkitehtien kanssa.
”Yleinen sääntö teatterimaailmassa on, että uuden teatteritalon ensimmäinen esitys epäonnistuu. Nyt ei käynyt niin. Kävimme esittämässä Kalevalaa myös Helsingin kaupunginteatterissa. Katsomossa ollut tasavallan presidentti Urho Kekkonen lähetti kukkapaketin minulle”, näyttelijä muistelee.
Presidentilliset huomionosoitukset eivät jääneet siihen. Mauno Koiviston aikana Hoffren kutsuttiin presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhliin.
Oulun kaupunginteatteriin Hoffren tuli vuonna 1963 vaihdeltuaan kiinnityksiä eri teattereissa sitä ennen riittävästi. Eläkkeelle hän jäi 63-vuotiaana. Hän muistelee, että loppuaikoinakaan ei säästetty kuusikymppistä nitroja käyttävää naista.
”Heittelin kuperkeikkaa ja kärrynpyöriä Juha Siltasen kirjoittamassa ja Hannu Raatikaisen ohjaamassa Virkoja-näytelmässä vuonna 1987. Näytelmä oli yksi urani kohokohdista, mutta fyysisesti se oli todella raskas”.
Jarmo Kontiainen
Suurta ja hienoa. Kyllähän se jännitti ja tuntui hienolta, kun avajaiskahveja juotiin uuden teatterintalon kunniaksi, tuumaa Elina Hoffren laajennuksen edessä olevasta entisestä työpaikastaan.
Jarmo Kontiainen
Melkoista koulua. Nuorten näyttelijöiden kierto teatterista toiseen on rankkaa, mutta toisaalta tehokasta koulutusta. Oman asunnon ostosta ei voi haaveillakaan ennen kuin päättää jäädä pitkäksi aikaa johonkin, kuten Hoffren vuonna 1963 Ouluun.
Artikkelin lähde Kaleva