Että kukako on Lars Hamberg?

Muistelmat

Lars Hamberg: Elämäni löytötavaraa. Epäsovinnaisessa muodossa esitettyjä muistelmia. Hambergs Förlag.

Tänään viettää Lars Hamberg 80-vuotispäiviään. Että kukako?

Ainakin 1980-luvun Kalevan lukijat törmäsivät usein hänen nimeensä, sillä suurimman osan tuota vuosikymmentä hän kirjoitti kulttuuriosastoomme vahvoista erikoisalueistaan pohjoismaisesta kulttuurista ja suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta.

Sen hän muistaa mainita myös sukunsa kustantamassa, Virossa painetussa muistelmateoksessaan Elämäni löytötavaraa.

Hamberg on muistamisen arvoinen muutenkin kuin Kalevan muinaisena avustajana tai siksi, että hänet mainitaan mitä mainioimmassa yhteydessä heti Leif Wagerin muistelmien, Hävyttömän hieno elämä, alkajaisiksi.

Samaan asiaan Hamberg palaa myös omissa muistelmissaan.

Kävi nimittäin niin, että nämä muutaman päivän välein syntyneet helsinkiläispojat vaihtuivat vauvoina ainakin kertaalleen Eiran sairaalan synnytysosastolla. Sen jälkeen he ovatkin jaksaneet arvuutella, kumpi oikeastaan on kumpi.

”Tänä päivänä olen aika varma siitä, että minä olen minä”, luottaa Wager vuonna 2000 ilmestyneissä muistelmissaan.

Hamberg viittaa samaan asiaan omalla tahollaan muistellessaan sotavuosia ja Eva Hemmingin eli rouva Wagerin esiintymisiä aseveliapukassan kartuttamiseksi.

Eva Hemming on tokaissut Lars Hambergille, ettei Leifkään ole ihan varma siitä, onko Lefa Lasse vai päinvastoin: ”Ehkä olenkin sinun kanssasi naimisissa.”

Monitoimisen ja kaksikielisen Lars Hambergin elämään on kuulunut mm. sellaisia nykyäänkin tärkeitä asioita kuin Suomen Arvostelijain Liiton äänitorven Kritiikin Uutisten perustaminen vuonna 1969. Lisäksi hän tunnustautuu muistelmissaan mm. Kritiikin Kannusten suomalaisversion isäksi.

Näihin asioihin hän on päässyt käsiksi siitä syystä, että on tehnyt pitkän päivätyön freelance-kulttuuritoimittajana ja kriitikkona sekä varsinaisena kansainvälisenä seminaari- ja kongressihaina.

Niinpä syntymäpäivän alla ilmestyneet muistelmat koostuvatkin anekdooteista matkan varrelta, jopa sellaisista pikkujuoruista ja paljastuksista, joista osa ehkä olisi jäänyt pois, jos kirja olisi ilmestynyt jonkun suuren kustantajan kautta eikä perheen omassa kustantamossa.

Luultavasti suomenkielinen kieliasukin olisi kohentunut jonkun ison kustantajan tallissa, sillä Hambergin äidinkieli eli toinen kotimainen on kuitenkin vahvempi kuin hänen suomensa. Nyt tuntuu, että kieliasu on päästetty suhteellisen huolettomasti läpi.

Kommelluksia Hambergin pitkällä uralla on riittänyt ulkomailla, mutta myös kotimaassa, jossa tämän päivän syntymäpäiväsankari varsinkin aiemmin työskenteli myös radiossa ja ohjasi kuunnelmiakin.

Hän muistaa, miten vuonna 1953 piti suorassa lähetyksessä parinkymmenen minuutin esitelmän färsaarelaisesta kirjailijasta William Heinesenista ja pyysi Ilmi Parkkaria lukemaan tämän runoja, joita Viljo Kajava oli suomentanut:

”Se punainen valo, joka studiossa yleensä syttyy, kun mikrofoni avataan ja lähetys alkaa, oli rikkoutunut. Näin ollen koko Suomen kansa sai selvällä suomenkielellä kuulla, miten ehdotin Ilmille, että tulisin saattamaan hänet kotiin lähetyksen jälkeen. Valitettavasti olin pyytänyt vaimoanikin kuunteleman lähetystä, joten kotiin tullessani olivat pienet selitykset tarpeen, vaikka en ollut saatolle lähtenytkään.”

Kirjassaan Hamberg ei salaa sitä, että katsoo itsellään olevan vähintäänkin Suomen ennätyksen tähänastisten julkaisukanavien määrässä, sillä foorumeina hänellä ovat olleet myös monet pohjoismaiset tiedotusvälineet.

Muistelmat paljastavat, että mies on pitänyt hyvin huolta leike- ja muusta arkistostaan. Tosin nimi- ja huolimattomuusvirheitä on jäänyt lopulliseen teokseen aika paljon, mutta niitä ainakin suomalaiset sisäpiirit katselevat läpi sormien siirtyessään Hambergin myötä tunnollisesti kirjatusta muistosta toiseen.

Kirja sisältää oleellisen ja epäoleellisen iloisessa karnevalismissa suomalaisen kulttuurijournalismin pitkän juoksun.

Kaisu Mikkola

Arkisto/kuvankäsittely Anitta Aho

80 vuotta tänään. Lars Hamberg on yksi ahkerimpia suomalaisia kulttuuritoimittajia, joka freelancer-vuosikymmeninään palveli monia herroja.

Artikkelin lähde Kaleva