Mielikuvituksen höystöä

Romaani

Paavo A. Junttila: Jasse ja kultakaivos. Omakustanne 2002.

Paavo A. Junttilan romaani kuvaa Rantsilan Järvikylässä 1940 syntyneen torpparinpoika Jassen elämää ristiäisistä 1960- ja 1970 -luvun vaihteeseen ja perheellistymiseen. Jonnekin Kalle Päätalon jäljille lukija toteaa tarinan myötä joutuneensa.

Tekijä ilmoittaa kirjan perustuvan mielikuvitukseen. Absurdin hulvattomia kohtauksia perirealistiselta pohjalta ponnistava kertomus paikoin sisältääkin. Muutamat liioittelujaksot yltävät miltei maagiseen realismiin, ja sellaista irrottelua jaksaisi lukea enemmänkin.

Jasse ja kultakaivos on lajiltaan kasvu- ja veijaritarinan välimuoto. Selviäjä Jasse ainakin on. Lukemaan ja laskemaan hän oppii kolmivuotiaana, merkonomin tutkinnon hän suorittaa iltakoulussa jo 14-vuotiaana.

Oulun Osuuskaupan asiapojasta mies päätyy maata kierteleväksi vakuutustarkastajaksi ja sekaantuu siinä hommassa monenlaisiin seikkailuihin etenkin naisten kanssa. Hänen Rantsilasta löytämänsä kultakaivos auttaa rakentamaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta seikkailuromaanin hengessä, ja kaikkien vaiheittensa jälkeen mies vakiintuu perheenisäksi.

Paavo A. Junttilalta on vuonna 1998 ilmestynyt Sivuja eletystä -niminen muistelma. Myös uutta teosta lukee enemmän sepitteellisenä elämäntarinana kuin romaanina. Sivujuonten rönsyihin kuuluu kollaasimaisia kirjekatkelmia, matkakertomus Kuubasta ja todellisenoloisia kuvauksia ihmiskohtaloista.

Ajan- ja paikankuvauksen tähden kirja kiinnostanee Oulun seuduilla asuneita Jassen aikalaisia. Teos toimii eräänlaisena tarinadokumenttina. Romaanina sen lukemista häiritsee viimeistelyn ja erityisesti kielenhuollon puute yhdyssanojen oikeinkirjoituksesta alkaen.

Kaunokirjalliselta kannalta Jasse ja kultakaivos on valistusta ennen muuta niille, jotka suunnittelevat oman teoksen julkaisemista. Vaikka julkaisupaineita tuleekin, on tarina maltettava muokata loppuun asti.

MARJA-RIITTA

VAINIKKALA-KEJONEN

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva