Raakkujen rauha katkolla

Tutkija pitää kunnostusojituksia uhkana jokihelmisimpukoille

Heikki Ketola

PUDASJÄRVI ”Tulee se olemaan kauhea suonenisku raakkuesiintymille”, sanoo Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Ilmari Valovirta metsien ja soiden kunnostusojituksista Pohjois-Suomessa.

Valtakunnan johtava jokisimpukka-asiantuntija pelkää, että ojitusten humuspitoiset ja kuormitetut suovedet koituvat tuhoisiksi etenkin sellaisille esiintymille, joiden olemassaolosta ei ole tutkimuksen vähäisyyden takia ole vielä yksityiskohtaista tietoa. Niitä hän arvelee olevan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan pikkupuroissa ja -joissa vielä useita nykyisin tunnettujen, muutamassa kymmenessä joessa olevien, lisääntymiskykyisten populaatioiden lisäksi.

”Jos asianosaisilla olisi velvollisuus tutkituttaa potentiaalinen kohde kunnolla ennen ojitusta, uhkaa voitaisiin torjua, mutta sitä kun tätä velvollisuutta ei suoranaisesti ole”, Valovirta toteaa.

Hän arvioikin, että vain murto-osa luonnontilallisiin jokiin kohdistuvista ojituksista tulee todelliseen suojelutarkkailuun.

Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen aluepäällikkö Pekka Kylmänen pitää yhteistyökumppaninsa uhkakuvaa liian synkkänä. Hänen mukaansa ojitusalueilla olevien ”epäilyttävien” vesien mahdolliset simpukkaesiintymät on kyllä pyritään selvittämään, ennen kuin kaivuutöiden aloittamisesta päätetään.

”Onpa nytkin sovittu kahdesta purosta, joiden läheisyyteen ei mennä ojittamaan, ennen kuin raakkutilanne on selvillä”, hän ilmoittaa.

Vesiensuojelu huomioidaan

Kylmänen uskoo, että ojitukset kyetään hoitamaan viranomaisyhteistyönä niin, ettei veden laadulle ja virtausmuutoksille ranttu raakkukaan tule toimista kärsimään. Tarvittaessa kohde jätetään direktiivilajin takia vaikka ojittamatta.

”Joissakin tapauksissa ojituksessa on jouduttu luopumaan, mutta sanoisin, että lähes aina on löydettävissä sellainen ratkaisu, että hanke voidaan toteuttaa puron tai joen tilaa vakavasti vaarantamatta.”

Kylmäsen mukaan vesiensuojeluun on metsäkeskuksissa kiinnitetty viime aikoina ”valtavasti” huomiota, ja vuosikymmenien takaisiin virheisiin tuskin enää sorrutaan. Ojia ei esimerkiksi vedetä enää niin, että niistä pääsisi vedet suoraan vesistöön, vaan aina tehdään laskeutumisaltaat, joilla kiintoainekset saadaan kiinni.

”Mutta totta on, kun maita tongitaan ja vettä liikutellaan, niin aina sitä jonkin verran ravinteita pääsee vesistöihin. Töitä kuitenkin tehdään tosissaan sen eteen, että haitat jäisivät mahdollisimman pieniksi.”

Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus laati viime vuonna kunnostusojitussuunnitelmia 20 000 hehtaarin alalle, ja niistä toteutui noin 16 000 hehtaaria. Tänä vuonna suunnitteluala tulee olemaan noin 17 000 hehtaaria, mitä luokkaa määrät ovat Kylmäsen mukaan lähivuosinakin. ”Painopiste on selkeästi Oulun eteläpuolisilla alueilla.”

Keskivertokunnostuksessa ojaa tehdään hehtaaria kohden noin 260 metriä.

Esiintymät hinnoiteltavissa

Viime kesänä eri tahojen neuvottelujen jälkeen ojitus päätettiin toteuttaa Livojokeen laskevan Hillinojan latvoilla olevalla 14 hehtaarin alalla. Valovirran mukaan lupa myönnettiin, koska lähin raakkupopulaatio oli kahden kilometrin päässä Livojoessa, ja tavoitteena oli saada tietoa ojituksen haittavaikutuksista veden laatuun ja kiintoainemääriin sekä kuormituksen kulkeutumisesta alavirtaan.

”Yksikään raakku ei tämän toimenpiteen takia kuollut, mutta ei se hyvääkään niille tee”, Valovirta arvioi Hillinkosken tapausta huomauttaen samalla vaarasta, joka aiheutuu, jos jokea kuormitetaan useilla uusilla ojituksilla.

”Ei ole tiedossa, mihin rajaan saakka kunkin joen tai puron raakut muutoksia sietävät. Ojitusten kokonaiskuormitusten yläraja tulee kuitenkin pienissä joissa nopeasti vastaan”

Luonnontieteellisen museon ja Suomen WWF:n viime kesän tutkimuksissa Livojoen eräästä sivuhaarasta, Kouvanjoen vesistöalueelta, löytyi uusi 10 000 yksilön lisääntyvä raakkuesiintymä. Läheisyyteen suunnitelluista ojituksista päätettiin luopua uhanalaislajin suojelemiseksi.

Kouvanjoen vesistöalueen eräät osat - kuten luonnontilalliset raakkuvedet yleensäkin - sisältävät Valovirran mukaan aina muitakin luontoarvoja, jotka kaikki on arvioitavissa myös rahana. Pelkästään raakkuesiintymän luontoarvoksi esimerkiksi juuri Kouvanjoen alueella saadaan lähes kuusi miljoonaa euroa (35 miljoonaa markkaa), sillä jokihelmisimpukan hinnaksi on määritelty noin 588 euroa (3 500 markkaa).

Heikki Ketola

Tutkija tietää. Ilmari Valovirta Helsingin yliopiston Luonnontieteellisesta on huolissaan raakkujokien kohtalosta.

Artikkelin lähde Kaleva