Ruoka kohtasi musiikin

Terwajazz-tapahtuma

Pan-2, Pipoca sekä Ran Kan Fun, Ravintola Dupont, Oulu, 8.2.

Ruoka ja jazz liittyvät tiiviisti toisiinsa, vaikka sitä ei aina tule niin ajateltua. Kun jazz lähti jokilaivoilla seilaamaan New Orleansista kohti maailmanvalloitusta, liikkui mukana myös rikas ruokakulttuuri. Syntisen neekerimusiikin kyytipoikana maustettu kreolilaisruoka olikin mitä parhain matkakumppani.

Jazzin parista löytyy useita herkkusuita. Orkesterinjohtaja Count Basie oli tunnettu kovasta ruokahalustaan sekä tarkasta maustaan. Saksofonisti Charlie Parker taas aikalaistensa mukaan nousi lavalle aina vatsa pullottaen, sillä hän ahmi sisäänsä ”gargantuamaisia ruoka-annoksia”.

Ravintola Dupont ravitsi ruualla ja musiikilla kuulijoitaan Terwajazz-tapahtumassa, yhdistäen näin kaksi vahvaa nautinnon osa aluetta toisiinsa jazzperinteitä kunnioittaen. Mitä siis oli tarjolla?

On makuasia, kumpaa piti illan pääasiana, ruokaa vai musiikkia. Joten otetaan järjestyksessä. Pääruokana oli sisäfile konjakki-kerma -kastikkeella sekä kermaperunat tai vaihtoehtoisesti kala- tai kasvisvaihtoehto. Jälkiruuaksi kahvi.

Lavalla soitti kaksimiehinen Pan-2 -kokoonpano, kitara ja steel -rummut. Pehmeää, tarpeeksi hiljaista ja täysin viihdyttävää, varsinaista longue -musiikkia, joten oli hyvin aikaa syventyä ulkomusiikillisiin pohdintoihin.

Kun ruoka ja musiikki yhdistetään toisiinsa, kuuluu reseptiin sosiaalista kanssakäymistä, puheensorinaa, lepattavia kynttilänliekkejä, tarjoilijoiden hyörinää, keittiöstä salin puolelle hohkaava kuumuus ja paistien sihinä parilalla. Tupakansavu, hajuvedet ja ruoka-annosten tuoksu leijailivat ohi.

On mukavaa, että Suomessakin tarjotaan ihmisille musiikillisia elämyksiä ja sosiaalisia kanssakäymisen reseptejä yhä laajemmin. Nuppi turvoksissa oluesta, nakki suussa ja sinappi kravatilla onkin jo täysin kaluttu menu.

Kukahan on se hoksaavainen, joka ehtii kirjoittamaan muusikon ruokakirjan markkinoille. Sillä voisi olla kysyntää, ainakin jos siinä olisi mukana meheviä muisteloita keikkaelämän varrelta.

Pan-2 oli sisäistänyt roolinsa illan aloittajana. Se sulautui seinäpapereihin, osaavasti ja taidolla. Pientä kapinahenkeä osoitti kappalevalikoima, josta saattoi napata kuunteluun mm. Curt Cobainin sävellyksen Smells Like a Teen Spirit. Muuten ohjelmisto oli ärsyttävänkin kosiskelevaa: tyyliin Muistan Sua Elaine, Oye Como Va tai Ipaneman tyttö.

Se täytyy kyllä myöntää, että harvoin elävänä kuultu steel-rumpu oli kyllä mielenkiintoinen Karibian tuttavuus. Parsaa voisulassa tuli mieleen, hyvää, mutta pieninä annoksina

Kun ruokailu oli täydessä vauhdissa, olikin aika siirtyä argentiinalaisten tangojen pariin. Silloin musiikki voitti ruokailutapahtuman, sillä nelihenkinen kokoonpano Pipoca - kitara, basso, haitari ja percussiot - oli taitava, haasteellinen ja energinen.

Argentiinalaisissa tangoissa yhdistyy kiehtovalla tavalla pidätetyt tunteet, epätoivon riipivät sävelet sekä riehakkaat musiikilliset roiskaisut. Varsinkin huipputaitava haitaristi Veli Kujala sekä vikkeläsorminen kitaristi Jarno Julkunen paistattelivat musiikin keskiössä, vaikka koko yhtye oli huippuunsa hioutunut musiikillinen tunneammus.

Tämä musiikki sopii niin konserttilavoille, kuin pieniin kuppiloihinkin. Rakenteeltaan on argentiinalainen tango yhtä aikaa rytmisesti monisyistä sekä musiikillisesti selkeää ja nautittavaa. Kuin sysimusta vahva kahvi, johon jää koukkuun asteittain ja huomaamatta. Kuuluu arkeen ja juhlaan.

Illan käännyttyä yöksi, pöydät olivat täyttyneet tyhjistä laseista ja kynttilän liekit lepattivat viimeistä kolmannestaan. Oli vuoro siirtyä salsan pariin.

Oululainen Ran Kan Fun on 12-henkinen kokoonpano, joka sai ruokaansa sulatelleet kuulijat myös tanssilattialle. Ja musiikki toimi hyvin. Ei nyt ihan eläimellisen rankasti, mutta hyvin, ja se on paljon, kun ottaa huomioon soittajien määrän ja musiikillisen vaikeuskertoimen. Ei haitannut, vaikka esityksessä oli pieni koulukirjamainen ulkoa opettelun maku. Aineksia on rennompaan ja musiikillisesti räävimpäänkin otteeseen. Salsa kun ei ole sievistelyä, vaan rytmiä, hikeä ja - sanotaan se ihan suomeksi, seksiä.

Semmoinen oli Tervajazzien menu. Muuten siis kaikin puolin vetävä ja viihdyttävä ilta, mutta jazzia jäi uupumaan tällä kertaa, mutta menkööt.

RISTO HAAPSAMO

Artikkelin lähde Kaleva